Kysymys
Mieli
Nimimerkki: itsensäviiltelijä
Ikä: 9-12v
Kuinka saisi peitettyä viiltelyjäljet ja mistä saisi apua masennukseen? Kuinka saisin peitettyä viiltelyjäljet ja mistä saisin apua masennukseen kun en vanhemmillekkaa uskalla kertoa
Fressis

Moi nimimerkki itsensäviiltelijä,

Ikävä kuulla, että olet masentunut! On erittäin tärkeää, että saat apua masennukseen. Et ole asian kanssa yksin ja on olemassa ihmisiä ja palveluita, jotka haluavat ja voivat auttaa sinua ❤ Hienoa, että kirjoitit asiasta tänne. Moni muukin kärsii samanlaisista ongelmista, joten vastauksesta voi olla hyötyä myös muille!

Masennus on sairaus, ja siihen on olemassa apua. Samoin kuin ollessamme fyysisesti sairaita, ja menemme lääkärin luo, tulee mielenterveysongelmien kohdalla kääntyä psykologin tai terveydenhoitajan puoleen. Oletkohan käynyt juttelemassa asiasta esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tai -psykologin vastaanotolla? On tärkeä tietää, että masennukseen ja viiltelyyn on saatavilla monenlaista apua ja niistä on mahdollista päästä eroon. Koulupsykologin kanssa juttelu voisi olla ehkä sinun kohdallasi tärkein seuraava askel avun hakemisessa. Ole siis yhteydessä häneen vielä ennen koulujen loppumista.

Viiltely voi aiheuttaa monenlaisia tunteita ja on täysin ymmärrettävää, että asiasta on vaikea kertoa eteenpäin. Viiltely on kuitenkin vakava asia, joka kertoo siitä, että sinulla on paljon kipua sisälläsi. Ymmärrän, että haluat peitellä asiaa, mutta jos suinkin mahdollista, vanhempiesi tai jonkun muun luotettavan aikuisen olisi hyvä tietää asiasta, jotta he voivat tarjota sinulle apua. Jos koet, että et halua puhua vanhemmillesi, kannattaa sinun kääntyä jonkun muun aikuisen puoleen. Valitse joku aikuinen johon luotat. Hän voi olla myös edellä mainittujen kouluterveydenhoitajan tai -psykologin lisäksi esimerkiksi opettajasi, koulukuraattori tai nuorisotyöntekijä. He voivat auttaa sinua saamaan tarvitsemasi avun. Jos aikuisille kertominen tuntuu vaikealta, ota ystävä avuksi. Yhdessä voi olla helpompi kertoa asiasta.

Suosittelen sinulle myös Mielenterveystalon omahoito-ohjelmaan tutustumista. Voit käyttää sitä sillä välin kun haet muuta apua. Löydät sen täältä. Omahoito-ohjelmassa on paljon hyödyllistä tietoa masennuksesta. Täältä löydät myös viiltelyn omahoito-ohjelman, joka sisältää tietoa viiltelystä ja voi auttaa löytämään muita keinoja kanavoida pahaa oloa.

Tässä myös muita linkkejä, joista voi olla apua asian puheeksi ottamiseen luotettavan aikuisen kanssa:

Lopuksi vielä lyhyesti viiltelyarvista: Viiltelyarpia on tärkeää hoitaa, että ne eivät pääse tulehtumaan. Haavojen hoitoon kannattaa kysyä apua esimerkiksi kouluterveydenhoitajalta tai apteekista. Haavojen peittäminen voi olla haastavaa kesähelteillä, mutta ohuet pitkähihaiset paidat voivat toimia tällöin.

Tosi paljon tsemppiä tilanteeseesi! Toivottavasti saat pian apua ❤

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Parkkipirkko
Ikä: Yli 18v
Mistä saisin apua masennukseen? Haluaisin masennukseen apua. Mistä saisin apua masennukseen?
Fressis

Moikka ja kiitos tärkeästä kysymyksestäsi!

Ikävä kuulla, että olet masentunut. Masennus on valitettavan yleistä ja tätä pohtii varmasti moni muukin nuori. Hienoa kuitenkin, että haluat hakea siihen apua. Tänne kysymyksen lähettäminen onkin hyvä askel matkalla kohti parempaa mielialaa. Avun hakeminen on tärkeää, sillä masennuksesta ei kannata kärsiä yksin. Sen hoitoon on olemassa monenlaisia keinoja.

Ensimmäiseksi neuvoisin sinua pyytämään apua joltain läheiseltäsi. Avun hakeminen yksin voi tuntua vaikeammalta kuin jonkun toisen kanssa. Ystävän kanssa jutteleminen on myös tärkeä apu ennen kuin pääset ammattiavun piiriin. Olisiko sinulla on joku luotettu ystävä, sukulainen tai muu aikuinen, jolle voisit kertoa asiasta? Pyydä häntä auttamaan sinua hakemaan ammattiapua masennukseen. Voitte yhdessä miettiä, mikä olisi sinulle paras paikka hakea apua.

Seuraavaksi helpoin askel on hakeutua juttelemaan oman oppilaitoksen oppilashuollon kanssa. Mikäli olet jonkun koulun tai korkeakoulun oppilas, ota yhteyttä oppilashuollon henkilökuntaan. He auttavat sinut varmasti tarvittavan avun luokse. Mikäli olet vakituisessa työssä, helpointa on olla yhteydessä omaan työterveyteen.

Mikäli oppilashuolto tai työterveys ei tule kysymykseen sinun kohdallasi, kaupunkisi tai kuntasi alueella toimii varmasti jonkinlainen mielenterveyspalvelu. Yhteystiedot tähän löydät helpoiten hakemalla Googlesta oman asuinpaikkasi nimi ja ”mielenterveyspalvelut”. Sitä kautta löytyy useimmiten ohjeet mielenterveyspalveluihin hakeutumiseen ja yhteystiedot. Jos tämä tuntuu vaikealta, yritä pyytää joltain ystävältäsi apua.

Kunnan tai kaupungin lisäksi apua tarjoavat toisinaan erilaiset järjestöt kuten mielenterveysseurat ja seurakunnat. Nuorisotalot ohjaavat myös avun piiriin, ja heillä on hyvä tieto paikallisista palveluista. Lisätietoa näistä löydät hakemalla tietoa internetistä. Voit halutessasi tutustua myös masennuksen omahoito-ohjelmaan Mielenterveystalon sivuilta. Vaikka tämä onkin hyvä matalan kynnyksen apu, kannustan silti hakeutumaan myös ammattiavun piiriin.

Muista että aina on olemassa myös matalan kynnyksen jutteluapua sekä netissä, että puhelimitse. Mieli ry:n kriisipuhelin palvelee ympäri vuorokauden. Sekasin-chat on nuorille suunnattu chat-kanava netissä, jossa voit puhua tilanteestasi. Nuorten netti on myös paikka, jonne nuoret voivat ottaa yhteyttä.

Tärkeintä on, ettet jää yksin masennuksesi kanssa <3 Masennuksen hoitoon on olemassa paljon keinoja, eikä kenenkään kuulu jäädä kamppailemaan masennuksen kanssa ilman apua. Hienoa, että olet tunnistanut tilanteesi ja haluat hakea apua. Toivottavasti löydät sitä näiden vinkkien avulla!

Kaikkea hyvää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: ......
Miksi minulle tulee masentunut ja itsetuhoinen olo? Mistä voisi johtua se että minulla on ihan hyvä olla, mutta yhtäkkiä tulee masentunut ja itsetuhoinen olo. En saa oikein mistään samanlaista iloa kuin...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi.

Jos ymmärsin oikein, elämässäsi on asiat ihan hyvin, mutta siitä huolimatta olosi on masentunut ja iloton. Vaikka aina ei tarvitsekaan olla iloinen ja innostunut, ovat ne kuitenkin hyvinvointia lisääviä tunteita, joiden poissaolo voi aiheuttaa pahoinvointia. Mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä hankalammaksi tilanne voi muuttua. Kertomasi itsetuhoiset ajatukset ovat myös merkki siitä, että asian äärelle on nyt tärkeää pysähtyä ja selvittää mistä olosi johtuu.

Muistatko, mistä asioista ja milloin olet viimeksi kokenut iloa tai innostusta? Ja onko niin, että nämä samat asiat eivät enää aiheuta iloa? Jos näin on, niin muistatko, tapahtuiko muutama vuosi sitten jotain ikävää? Vai ovatko ilo ja innostus kadonneet elämästäsi ennemmin pikkuhiljaa? Jokainen voi joskus huonosti ja tällöin on syytä tukeutua myös muihin. Yksin voi nimittäin olla vaikea päästä oman olon juurisyiden äärelle, ja näin isojen pohdintojen kannattelu yksin on myös kuormittavaa. Se, että kirjoitit tänne meille, on jo hyvä alku, harmillisesti tässä on vaikea kuitenkaan sukeltaa kovin syvälle tilanteeseesi.

Voisitko ajatella juttelevasi asiasta tutun aikuisen kanssa? Se voi olla koulun työntekijä, kuten terveydenhoitaja tai kuraattori, tai muu aikuinen kuten nuorisotyöntekijä tai oma läheinen. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, tai kaipaat rohkaisua, voit myös jutella ensin nimettömänä nuorten Sekasin-chatissa. Valitsit sitten kasvokkain juttelun tai chatin, voit aloittaa kertomalla ihan saman asian kuin tänne laittamassasi viestissäsi. Tärkeintä on, että et jää asian kanssa nyt yksin.

Juttelun lisäksi yritä miettiä mitkä asiat elämässäsi lisäävät edes hieman hyvää oloa, ne voivat hyvin pieniäkin asioita. Tunnistatko niitä? Saisitko myös lisättyä näitä tunnistamiasi pieniä asioita elämääsi? Elämässä hyvin oleviin asioihin keskittyminen edes hetkittäin, on tapa harjoitella omien ajatusten suunnan muuttamista. Se ei toki yksin riitä, eli rohkaisen sinua ottamaan asian myös puheeksi. Mitä pikemmin sen teet, sitä pikemmin voit voida taas hyvin ja pystyt keskittymään elämässäsi oleviin mukaviin asioihin.

Tsemppiä ja rohkeutta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Heik
Kivesten kipu ja masennus Onko mahdollista että kiveksiä rupee sattumaan jos on ollut kauan tulematta? (Nyt siis noin kuukausi) Tiukat vaatteet ja istumasento on välillä tuskaa. Olen myöskin...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Kiveksiin voi alkaa sattumaan tai niissä voi tunea pakottavaa ja epämiellyttävää tunnetta, jos laukeamisesta on pitkä aika. Tiukat vaatteet ja istuma-asento voivat lisätä kivun tunnetta. Toisaalta keho myös tottuu siihen, jos laukeamista ei tapahdu säännöllisesti. Kipu hellittää ajan kanssa.  Terveydellisesti siitä ei ole haittaa, enemmänkin juuri se epämiellyttävä tunne. Onko sinulla sellainen olo, että laukeaminen voisi helpottaa kiputuntemusta? Joskus kiveksiin liittyvä kipu voi johtua myös muista tekijöistä, kuten kiveksen kiertymisestä tai tulehduksesta. Nämä toki ovat harvinaisia ja kipu voi olla voimakasta. Jos kipu ei hellitä, suosittelen olemaan yhteydessä lääkäriin.

Kerrot myös masennuksestasi. On ymmärrettävää, että masentuneena kiinnostus seksiin voi jäädä taka-alalle. Jäin pohtimaan oletko saanut riittävästi tukea ja hoitoa masennukseen liittyen? Onko lähipiirissäsi ihmistä, kenen kanssa olet voinut jutella asiasta? Oletko päässyt juttelemaan siitä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa?

On tärkeää, että et jäisi masennuksesi kanssa yksin. Yksin on hyvin hankala selvittää isoja asioita, kuten masennusta. Omasta olosta kertominen saattaa joskus tuntua mahdottomalta ajatukselta, mutta se on kuitenkin tarpeen, jotta voi alkaa voida paremmin. Apua saat esimerkiksi opiskelu- tai työterveyshuollosta, mutta jos suoraan heidän puoleensa kääntyminen tuntuu vaikealta, voit hakea rohkaisua myös nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitetusta Sekasin-chatista. Voit jutella chatissa nimettömänä aikuisen kanssa ja saada sekä tukea, että vinkkejä siihen miten edetä.

Ota siis rohkeasti yhteyttä edellä mainittuihin auttaviin tahoihin. Sinä ansaitset voida hyvin <3

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Fred
Mikä avuksi kun on masentunut ja itsetuhoisia ajatuksia? Minä en keksi mitään syytä miksi olisin niin masentunut kuin olen, en pysty hankkimaan motivaatiota mihinkään, edes elämiseen. Kaikki kuitenkin loppuu kokonaan kun kuolee....
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi.

Hienoa, että laitoit viestiä, etkä jäänyt asian kanssa yksin. Kuten monissa muissa sairauksissa, masennuksessakaan ei aina löydy syitä sen taustalla. Eriasteisten masennustilojen syntyyn vaikuttavat monet erilaiset tekijät, kuten oma perimä, ihmissuhteet, kasvuympäristö tai elämäntapahtumat. Joskus voi olla siis hyvin vaikea itse saada kiinni siitä, mikä olon aiheuttaa. Syyn pohtimisen sijaan kannattaa toisinaan myös suunnata katse toisaalle ja pohtia miten oloa voisi lähteä muuttamaan ja mitkä asiat tuovat itselle edes pieniä pilkahduksia hyvästä.

Kerroit myös toistuvista itsetuhoisista ajatuksista. Itsetuhoiset ajatukset ovat merkki siitä, että tarvitset aikuisen tukea. Kenenkään ei kuulu kantaa noin raskaita ajatuksia yksin, ei nuoren eikä aikuisen. Omasta olosta kertominen saattaa tuntua mahdottomalta ajatukselta, mutta se on tässä kohtaa tarpeen, jotta voit voida paremmin. Yksin noin isoja asioita on hyvin hankala selvittää. Kouluterveydenhoitaja tai koulupsykologi osaavat auttaa, mutta jos suoraan heidän puoleensa kääntyminen tuntuu vaikealta, voit hakea rohkaisua myös nuorille tarkoitetusta Sekasin-chatista. Voit jutella chatissa nimettömänä aikuisen kanssa ja saada sekä tukea, että vinkkejä miten edetä.

Viestin laittaminen tänne on tärkeä merkki siitä, että huolimatta masennuksesta tai itsetuhoisista ajatuksista sinussa on yhä jäljellä toivoa, vaikka et sitä itse ehkä huomaakaan. Avun hakemisessa et menetä mitään, mutta voit voittaa paljon. Älä siis jää yksin, sinä ansaitset voida hyvin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: En mä tiedä
Mistä aistiharhat voivat johtua? Moi, mitä tehdä kun näkee/kuulee harhoja, joiden luulee olevan totta? Olen viime viikkoina alkanut näkemään ja kuulemaan harhoja, voiko tällä olla jotain tekemistä mielenterveysongelmien...
Fressis

Hei,

Hyvä kun otit yhteyttä, tämä on tärkeä kysymys. Toistuvat aistiharhat eli hallusinaatiot ovat oire, joka vaatii aina lääkärin arvion ja harhojen syy tulee selvittää. Lääkäri arvioi onko kysymyksessä psyykkinen vai fyysinen oire tai löytyykö jotain muuta harhoille altistavaa tekijää. Tiettyihin psykiatrisiin sairauksiin liittyy aistiharhoja, mutta fyysiset syyt täytyy poissulkea ensin. Myös tuo mielialan lasku on oire, jota on syytä selvittää tarkemmin. Neuvoisin sinua kertomaan oireistasi jollekin luotettavalle aikuiselle ihan lähipäivinä. Jos huoltaja tai muu perheenjäsen ei tule kysymykseen, ota yhteyttä esimerkiksi koulun terveydenhoitajaan tai opettajaan. Jos kasvokkain keskustelu luotettavan aikuisen kanssa tuntuu liian vaikealta, voit hakea siihen rohkaisua MLL:n lasten ja nuorten chatista. Rohkeasti vain! Mitä nopeammin saat asiaan apua, sen parempi.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: En kykene itkemään
En kykene itkemään, olenko masentunut? Olen 17v poika ja olen huolissani siitä että en kykene itkemään. Mikä olisi avuksi ja olenko mahdollisesti masentunut. Myös ulkonäkö on ruvennut viime aikoina...
Fressis

Moi ja kiitos viestistäsi!

Olit huolissasi siitä, ettet kykene itkemään. Oletko kyennyt ennen? Onko tilanteessa tapahtunut muutos? Jokainen ilmaisee tunteitaan eri tavoin, eikä itkeminen ole mikään ainoa oikea tapa. Mutta jos itkeminen on aiemmin ollut tuttu tapa purkaa tunteita ja nyt itkua ei enää tule, on asiasta hyvä jutella. Masennus on yleinen sairaus, joka näkyy mm. mielialassa ja toimintakyvyssä. Lievää masennusta sairastavalla arki usein sujuu, vaikka se vaatiikin enemmän ponnistelua. Masennus ei ole myöskään aina pelkkää synkkyyttä, vaan myös sosiaalinen, iloinen ja reipas ihminen voi olla masentunut. Masennuksen keskeinen oire on kuitenkin mielialan ja mielihyvän kokemisen lasku, joka jatkuu pidempään. Voit lukea lisää masennuksesta täältä.

Se, onko kyse masennuksesta, vai jostain muusta, ei ole ehkä tärkeintä, vaan se, miten tilanne vaikuttaa sinun oloosi. Omasta olosta ja huolista kannattaa jutella hyvin matalalla kynnyksellä esim. kouluterveydenhoitajan kanssa, jos kotona juttelu ei tunnu hyvältä. Yksin ei kannata pyöritellä, silloin asiat usein paisuvat. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, käy juttelemassa nimettömänä aikuisen kanssa esim. Sekasin-chatissa. Joskus myös muiden nuorten kanssa juttelu voi auttaa. Sekasin-Discordissa voit jutella nimettömänä ja peilata ajatuksiasi muiden kanssa.

Kerroit myös, että stressaat ulkonäköäsi. Vanhemmilla on tapana joskus puuttua vähän liikaakin nuorten elämään, etenkin siinä vaiheessa, kun nuoret alkavat aikuistua ja irtaantua. Äitisi kommentit kannattaa sivuuttaa, hänelle voi sanoa, että ne eivät tunnu sinusta mukavilta. Jos mielessä on muita murheita, niin silloin pienemmätkin asiat voivat alkaa tuntua isommilta kuin ovatkaan. Silloin kannattaa koittaa suodattaa ikävää oloa tuovat asiat ja keskittyä sellaisiin asioihin, tai ihmisten seuraan, jotka saavat oloa paremmaksi.

Vapaa-ajan viettämisessä pelien ääressä ei ole mitään vikaa, etenkin jos koet pelien tarjoavan onnistumisen tunteita. Kunhan pelien ohella jää energiaa muuhun, kuten koulunkäyntiin ja ihmissuhteiden ylläpitoon, ja arkeen kuuluu myös jonkin verran liikuntaa, ei asiasta tarvitse huolestua. Pelaaminen on ihan yhtä hyvä harrastus, kuin mikä tahansa muukin. On tärkeää, että elämässä on hyvää mieltä tuovia asioita, joten jos pelaaminen on sinulle sellainen, on siitä hyvä pitää kiinni. Älä epäröi hakea lisää tukea pohdintoihisi, jos siltä tuntuu, ja jotta voit keskittyä elämässä hyvää tuoviin asioihin!

Tsemppiä syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Toinen kysymys
Masennuksesta kertominen aikuiselle Hei. Kiitos kaikille jotka auttavat minua ja laitoin tänne jo aikaisemmin viesti missä kerroin kärsiväni ehkä jopa vakavasta masennuksesta. Aiempi nimimerkki niin oli: elämä...
Fressis

Hei! Aikuisille kertominen ei aina ole helppoa ja vaatii aikamoisen määrän rohkeutta. Jo tänne kirjoittaminen on vaatinut sinulta rohkeutta, mutta olet uskaltanut tehdä senkin, se on tosi hienoa! Voisitko ottaa ystäväsi mukaan? Usein yhdessä meneminen on helpompaa, kun on toinen turvana. Tai jos aikuiselle kertominen silti jännittää, niin kokeile ensin jutella aikuisen kanssa jostain kevyemmistä asioista. Kun se tuntuu sujuvan, voit pikkuhiljaa alkaa kertoa omasta olostasi enemmän. Jos tuntuu oikein hankalalta, niin kokeile juttelua Nuortennetin chatissa. Kukaan ei tiedä kuka olet ja voit sielläkin jutella ensin kevyemmistä asioista ja jos siltä tuntuu, niin kertoa enemmän pikkuhiljaa. Kertominen helpottuu ainoastaan harjoittelemalla. Ensimmäinen kerta on kuin laastarin repäisy – alkuun jännittää, että sattuuko, mutta usein se tuntuu paljon pahemmalta mielessä kuin oikeasti sitten onkaan. Usko itseesi, uskallat ihan varmasti!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Elämä menee p*rseelleen
Mitä tehdä jos epäilee, että on masentunut? Moi. Mä vahvasti epäilen että mulla on masennusta, koska haluisin jollain tasolla vahingoittaa/ehkä tappaa itseni ja olen myös tehnyt mm. BDI tai mikä olikaan...
Fressis

Hei! Hienoa, että laitoit viestiä. Nuoruudessa monella on ajanjaksoja, jolloin mieli on hyvinkin maassa ja olo on toivoton. Usein kyse on kuitenkin ohi menevistä hetkistä, mutta mikäli olo jatkuu pitkään, on siihen syytä saada apua. Kerroit olevasi huolissasi omasta tilanteestasi. Asioita ei kannata jäädä pohtimaan liian pitkään yksin ja nyt olisi hyvä, että kävisit juttelemassa olostasi ja ajatuksistasi esimerkiksi koulun terveydenhoitajan kanssa. Jos mahdollista, olisi hyvä kertoa olostasi myös kotona. Kun otat asiat puheeksi nyt, ehdit saada omaan oloon tukea ennen kesälomia.

Kertomista ei kannata jännittää, sillä aikuiset kyllä ymmärtävät, että nuoruus ja kasvaminen ei ole aina helppoa ja välillä kaipaa tukea omaan jaksamiseen. Voit myös näyttää tämän tänne kirjoittamasi viestin, jos et tiedä mistä aloittaa. Jos kertominen kuitenkin jännittää, voit käydä juttelemassa omasta olostasi ja saamassa rohkaisua ensin nimettömänä aikuisen kanssa Nuortennetin chatissa tai Sekasin-chatissa. Tärkeintä on, että et nyt jää ajatustesi kanssa yksin, jotta ne eivät pääse paisumaan isommiksi. Sinä ansaitset voida hyvin ja nauttia tulevasta kesälomasta tietäen, että asiat kääntyvät parhain päin. Rohkeutta sinulle! ❤

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Auta jooko
Apua kaverin itsetuhoisuuteen Hei! Minun kaverini on selvästi vakavasti masentunut, nimittäin hän on viillellyt jo kovinkin paljon ja muutenkin puhuu aina kuinka hänellä ei ole mitään syitä...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Hyvä, että kysyit apua. Kaverisi on todella kokenut rankkoja aikoja ja hänestä herää suuri huoli. Hän tarvitsee nyt ehdottomasti aikuisen apua ja tukea, kuten sinäkin ajattelet. Kaverisi ei kuitenkaan haluaisi kertoa itsetuhoisista ajatuksistaan ja voinnistaan aikuiselle, koska kokee ettei häntä voida auttaa.

Onneksi asia ei ole näin vaan häntä voidaan auttaa. Usein kuitenkin huonosti voiva ja itsetuhoisista ajatuksista kärsivä ihminen on todella jumissa eikä kykene näkemään mitään poispääsyä raskaasta olostaan. Häntä voi pelottaa ja jopa hävettää omat ajatuksensa. Hän voi olla niin uupunut, ettei jaksa ja pysty itse hakemaan apua.

Sinulla on nyt taakka harteillasi, kun tiedät kaverisi tilanteesta etkä haluaisi kertomasi mukaan avata asiaa aikuiselle. Tilanne on nyt kuitenkin niin vakava, että sinun kannattaa ehdottomasti kääntyä aikuisen puoleen. Ensinnäkin siksi, että kaverisi on voi oikeasti olla hengenvaarassa ja hän voi todella huonosti. Toisekseen tämä taakka on sinulle liian suuri kantaa ja olet ilmeisesti itsekin alaikäinen. Tämä asia kuuluu nyt aikuisen hoitoon.

Aikuinen, jolle voit kertoa asiasta, voi olla kouluterveydenhoitaja, opettaja, oma vanhempasi tai joku muu tuttu aikuinen. Kouluterveydenhuollossa tiedetään, miten tällaisten asioiden kanssa edetään. Oman vanhemman tai muun aikuisen kanssa voi myös ottaa yhteyttä kouluterveydenhuoltoon, lastensuojelun tai terveyskeskuksen päivystykseen. Voitte soittaa myös Mielenterveysseuran ympäri vuorokauden auki olevaan kriisipuhelimeen puh. 09-2525 0111.

Kaverisi on onnekas, kun hänellä on sinut ystävänä. Hädän hetkellä olet ollut rinnalla ja kysyt apua hänen puolestaan. Voit itse olla kaverisi tukena ystävänä sen verran kuin itse jaksat, mutta sinä et pysty hänen tilannettaan yksin ratkaisemaan. Sen vuoksi käännythän aikuisen puoleen ja annat aikuisen ottaa tilanteesta vastuun!

Oliko vastauksesta hyötyä?