Voinko tulla raskaaksi anaaliseksistä?
Harrastettiin poikaystävän kanssa peppuseksiä ilman kondomia ja nyt huolestuttaa että onko siitä mahdollista tulla raskaaksi?
Moi! Kiitos kysymyksestä!
Hyvin huonolla tuurilla raskaaksi voi tulla muissakin seksitavoissa kuin penis-emätinyhdynnässä, jos spermaa pääsee emättimeen. Kuvaamassasi tilanteessa se on kuitenkin aika epätodennäköistä. Jotta raskaus voisi alkaa, täytyy siemennestettä päätyä tavalla tai toisella emättimeen ja siitä edelleen kohtuun. Peräsuolesta tällaista yhteyttä ei ole, eikä raskauden alkaminen anaaliyhdynnän seurauksena ole siten kovin todennäköistä. Ei edes silloin, vaikka siemenneste valuisi peräsuolesta, sillä siittiöt eivät pysy kauaa toimintakykyisenä kehon lämpötilaa kylmemmissä olosuhteissa.
Sinun ei tarvitse olla siis asiasta huolissasi. Jos raskauden mahdollisuus silti kovasti huolestuttaa, on ainoa keino saada asiaan varmuus tekemällä raskaustesti.
On hyvä muistaa, että anaaliseksissäkin kannattaa ehdottomasti käyttää kondomia. Kondomi suojaa paitsi seksitaudeilta myös suolistobakteereilta, jotka muualle elimistöön joutuessaan voivat aiheuttaa tulehduksia. Seksistä pystyy nauttimaan paremmin, kun ehkäisystä on huolehtinut, eikä tällaisia asioita tarvitse siten enää miettiä. 😊