Seksi
Nimimerkki: Oona

Seksin harrastamisesta ensimmäistä kertaa

Miten pippeli olisi kaikkein helpointa viedä emättimeen ekalla kerralla? Ettei se sattuisi?

Moikka ja kiitos kysymyksestä!

Ensimmäinen yhdyntä voi tehdä hieman kipeää tytöllä, mutta yhtä hyvin voi myös olla, ettei se tunnu kipeältä. Kipua voivat aiheuttaa esimerkiksi immenkalvon venyminen, lantionpohjanlihasten jännitys tai vähäinen limakalvojen kostuminen. Kipua saattaa myös tuntua, jos keho ei ole kehittynyt riittävästi tai yhdyntä pelottaa/jännittää liikaa. Seuraavassa muutama asia, jotka on hyvä huomioida ensimmäistä kertaa ajatellen.

Ennen ekaa seksikertaa toisen kanssa, on hyvä tutustua siihen, miten ja mihin oma keho reagoi. Esimerkiksi itsetyydytyksen kautta voi tunnustella, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä ei. Tämän jälkeen on helpompaa ohjata toista tuottamaan nautintoa itselle ja osaa myös itse huomioida, mistä toinen tykkää. Ennen ensimmäistä kertaa kannattaa myös jutella kumppanin kanssa avoimesti seksiin liittyvistä asioista. On hyvä keskustella esimerkiksi siitä, mihin on valmis seksissä ja mistä tykkää ja mistä ei. Lisäksi on varmistuttava siitä, että molemmat haluavat seksiä ja kokevat olevansa siihen valmiita. Myös ehkäisyasiat tulisi olla mietittynä etukäteen. Niistä voit lukea lisää täältä.

Yhdyntäseksissä molempien osapuolten tulee olla riittävän kiihottuneita, jotta se onnistuu. Pojalla pippelin tulee olla erektiossa eli jäykistyneenä ja tytöllä emättimen kostea. Liukuvoidetta käyttämällä voi vähentää kitkaa ja siten hankauksen/kivun tunnetta. Se, missä asennossa penis on helpoin viedä emättimeen, on kiinni tilanteesta ja teistä, jotka olette yhdessä seksiä tekemässä. Jos seksi ei tietyssä asennossa tunnu onnistuvan, kannattaa kokeilla jotain toista asentoa. Kannattaa lähteä rauhallisesti kokeillen liikkeelle! Seksikin on asia, jota tarvitsee harjoitella.

Ekaan kertaan liittyvät asiat ovat mietityttäneet myös mm. nimimerkkiä määkjk. Lue myös Fressiksen tietopankista ja Hyvä kysymys -sivun artikkelista mitä muuta olisi hyvä tietää ennen ekaa kertaa.

Kivaa syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?