Mieli
Nimimerkki: Hämmästynyt

Mistä tiedän oman seksuaalisen suuntautumiseni?

Oon aina ajatellu olevani hetero ja kiinnostunut pojista eli vastakkaisesta sukupuolesta. Pari vuotta sitten kuitenkin ihastuin vain hetken väliajalla kahteen samaa sukupuolta olevaani kaveriin (tai en ole ihan varma oliko se ihastumista). Jos liikun vaikka kaupungilla niin kyllä mä kiinnitän sekä tyttöihin ja poikiin huomiota, mutta vähän eri tavalla. Tyttöjä katon vaan et tunnenko niitä jostain ja poikia sit enemmän sillä silmällä. En oo myöskään nyt hetkeen ihastunut kehenkään. Mistä voin tietää mun seksuaalisen suuntautumiseni?

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi.

Oman seksuaalisen suuntautumisen pohdinnat ovat yleisiä ja luonnollisia. Etenkin murrosiässä, kun ihastumisia tapahtuu muutenkin ensimmäisiä kertoja, voivat omat pohdinnat kuitenkin hämmentää. On tavallista, että ihastumista voi kokea eri ihmisiä kohtaan sukupuolesta riippumatta ja oma kokemus voi myös vaihdella elämän eri vaiheissa. Lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että tyttö, joka ihastuu poikiin, on hetero ja tyttö, joka kokee ihastumista poikien lisäksi tyttöihin, on biseksuaali. Seksuaalisia suuntautumisia on kuitenkin paljon muitakin, ja niidenkin sisällä jokaisen kokemus on yksilöllinen. Itseasiassa todennäköisesti vähemmistö ihmisistä on 100% heteroita, vaikka yhteiskunnassa näin annetaankin välillä ymmärtää. Lisää seksuaalisuuden moninaisuudesta voit lukea täältä.

Seksuaalinen suuntautuminen on henkilökohtainen kokemus, jota ei voi määritellä ulkopuolelta. Viestissäsi esittämään kysymykseesi tiedät siis oikeastaan vastauksen vain sinä itse. Oletko pohtinut, mitä tieto siitä, mikä seksuaalisen suuntautumisesi on, merkitsee sinulle? Tarvitseeko omaa seksuaalista suuntautumista osata täysin määritellä? Vai voiko ajatella, että tärkeämpää on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ja ehkä sukupuolten sijaan ajatella, että ihastuu toiseen ihmiseen?

Mikäli kuitenkin kaipaat lisää tukea omiin pohdintoihisi ja itsesi määrittelyyn, voit ottaa yhteyttä Sinuiksi-palveluun, jossa voit jutella joko puhelimitse, tai anonyymin kysymyspalstan kautta seksuaalisuuden moninaisuuteen erikoistuneiden asiantuntijoiden kanssa. Sivuilla on myös palsta, jossa moni nuori pohtii aivan samanlaisia kysymyksiä. Ehkä saat sieltä vielä lisää tukea ajatuksillesi.

Aurinkoista kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?