Tupakka

Anonyymi

Tupakansavulle altistuminen

Moi. Miten paljon haittaa voi olla yhdestä tupakasta? En ole koskaan polttanut mutta jouduin vähän aikaa sitten tahtomattani hengittämään tupakansavua sillä sukulaiseni oli käymässä ja, vaikka hän poltti ulkona kuistilla oli ulko ovi jäänyt auki ja tupakan savu tai ainakin haju tuli selvästi sisälle asti. Laitoin liesituulettimet viemään ilmaa ulos ja avasin ikkunaa, jotta raitista ilmaa tulisi sisälle. Onko tästä mitään apua sisäilman laadun kohentamisessa? Entä miten vakavat terveysriskit on yhdessä tupakassa? Koskaan en ole polttanut ja vaikka ulkona olen joskus joutunut passiivisesti tupakkaa haistamaan on tämä ensimmäinen kerta kun kotona jouduin haistamaan tupakansavua. Miten pitkään yhden savukkeen kemikaalit kestää sisäilmassa?

Tosi hienoa, ettet ole koskaan tupakoinut. Siitä kannattaa ehdottomasti pitää jatkossakin kiinni.

Kerrot, että olet kerran altistunut tupakansavulle tai – hajulle kotonasi. Erityisesti pitkäaikainen ja toistuva passiivinen tupakointi eli toisen polttaman tupakan savulle altistuminen aiheuttaa pitkälti samoja terveyshaittoja kuin varsinainen tupakointi. Kuitenkaan kertaluontoiset tai muutamat altistumiset eivät vielä aiheuta sinulle pysyviä terveyshaittoja.

Kerroit tuulettaneesi kotonasi. Tuulettaminen on varmasti toimiva keino helpottaa epämiellyttävää hajua. On hyvin epätodennäköistä, että tämän kertaluontoinen tapaus on aiheuttanut pitkäaikaista haittaa asuntosi sisäilmaan. Voit siis olla ihan huoletta.

Kysyit myös, kuinka kauan yhden savukkeen kemikaalit pysyvät sisälimassa. Tämä onkin haastavampi kysymys. Tupakointi sisätiloissa ja varsinkin toistuva sisällä tupakointi jättää pinnoille niin sanottuja savujäämiä. Savujäämien haitallisia kemikaaleja voi olla pinnoilla pitkääkin, mutta niille altistuminen tapahtuu usein pitkän ajan kuluessa ja harmillisesti niiden haittoja ei tunneta vielä kovin hyvin.

Jatkossa voit esimerkiksi pyytää tupakoivia vierailijoitasi siirtymään tupakalle kokonaan talon ulkopuolelle, ettei asuntoosi kulkeutuisi savua tai hajua.

Oliko vastauksesta hyötyä?