Seksi ja ehkäisy uuden poikaystävän kanssa
Olen seurustellut uuden poikaystäväni kanssa kohta 1kk ja aloitimme seksin harrastamisen. Molemmat olemme siinä jo kokeneita, mutta minua jäi häiritsemään pari asiaa.
Poikaystäväni laittoi kortsun vasta vähän ennenkö hän oli laukeamassa ja muuten ihan paljaana. Onko hedelmöityksen mahdollisuus prosentti kuinka suuri? Kun hän laittoi kortsun niin se ei oikeen sopinut hänen peniksen koolle, taisi olla liian pieni ja se ei pysynyt kunnolla ja rullautui pois, ja pelkäänpä että voiko olla mahdollista että se ei edes suojannut mitään?
Seksin jälkeisenä aamuna huomasin kädessäni yhden mustelman ja sisäreiteni oli aivan mustelmilla ja turvonnut. Onko tämä muka normaalia, sillä edellisillä seksikerroilla ex-kumppanin kanssa tälläistä ei ollut? Toisekseen onko normaalia, että nyt 3pv seksin jälkeen emätin on rupenut kutiamaan? Kiitos jo etukäteen vastauksesta!
Moikka, CC!
Kiitos erinomaisista kysymyksistä. Aloitetaan kondomista. Kondomi on hyvä ehkäisyväline. Kortsun käytössä kuitenkin on muutama tärkeä muistettava seikka. Kun niitä noudattaa, on sen ehkäisytehokin hyvä. Ensimmäinen on se, että kondomia tulisi käyttää koko yhdynnän ajan, alusta loppuun. Ei riitä, että kondomin pukee yhdynnän loppuvaiheessa (esimerkiksi ennen laukeamista). Lisäksi pitää käyttää itselle sopivan kokoista kondomia. Eli täytyy varmistaa, että kumi pysyy hyvin paikallaan. Poisrullautuva tai paikaltaan vetäytyvä kondomi ei suojaa tehokkaasti. Kondomihan on paitsi raskauden, myös seksitautien ehkäisyväline. Seksitaudit tarttuvat limakalvon, eritteiden ja joskus ihonkin kautta. Siksi kondomia on pidettävä koko ajan ja varmistuttava, että se istuu hyvin. Raskaudeltakin kondomi suojaa parhaiten, kun sitä käytetään koko yhdynnän aikana. Joskus jo ennen siemensyöksyä peniksestä saattaa tulla siittiöitä niin kutsuttujen kiimatippojen tai liukastetippojen mukana. Raskauden alkaminen näin on toki harvinaista, mutta yhtä kaikki mahdollista.
Suositan, että teet raskaustestin, kun yhdynnästä on kulunut 3 viikkoa. Jos tapahtuma on aivan tuore, eli aikaa ei ole kulunut vielä viittä vuorokautta, voit käydä hakemassa jälkiehkäisyvalmisteen apteekista. Toivon myös, että käytte poikaystäväsi kanssa keskustelun ehkäisyn käytöstä. Voit näyttää hänelle tämän vastauksen ja voisitte miettiä yhdessä, miten toimitte jatkossa. On sinun oikeutesi vaatia, että kondomia käytetään kuten kuuluu. Voit myös pohtia, olisiko kohdallanne hyvä ajatus ottaa käyttöön hormonaalinen ehkäisy, kuten e-pillerit, jolloin raskauden ehkäisyteho paranee.
Sisäreitesi mustelmat eivät kuulosta ihan tavalliselta seksin jälkeiseltä tilanteelta. Toki jos reisiin kohdistui puristelua tai voimakasta hankausta, näin voi käydä. Olennaista on, että sinua ei seksin aikana sattunut ja kaikkeen, mitä teitte oli sinun suostumus. Seksi voi välillä olla rajumpaa, jos siihen on kummankin osapuolen yhteinen suostumus. Sinulla on oikeus kieltäytyä seksistä ihan missä vaiheessa tahansa. Tarkkaile mustelmien tilannetta. Jos huomaat, että saat muutenkin herkemmin mustelmia kuin ennen tai sinulla on vaikka nenäverenvuotoa, käy lääkärissä lähiaikoina.
Emättimen kutina seksin jälkeen voi johtua myös parista asiasta. Kyse voi olla emättimen lievästä tulehduksesta, joko hiivasta tai bakteeritasapainon häiriöstä. Voi olla, että yhdynnässä limakalvosi olivat kuivat ja limakalvot ovat siitä ärtyneet. Tarkkaile tätäkin tilannetta. Käy lääkärissä, jos kutina ei parissa päivässä laannu, ja jos sinulla on muita oireita, kuten lisääntynyttä valkovuotoa, alavatsakipua tai jos kirvely on voimakasta. Yhdyntää kannattaa välttää niin pitkään, kun limakalvot oireilevat. Liukuvoiteen käyttö on järkevää seuraavissa yhdynnöissä.
Lisää seksistä ja ehkäisystä voit lukea Fressiksen tietopankista.
Väestöliiton nuorten verkkoneuvontapalveluissa voit myös keskustella mieltä askarruttavista aiheista nimettömänä.
Tsemppiä!