Seksi

nollavitonen

Kysymyksiä seksileluista

kyselisin hieman että mistä seksileluja saa ja ovatko ne kiellettyjä alle 18 vuotiailta? en oikein viitsi puhua asiasta vanhemmilleni mutta olemme jutelleet parhaan kaverini kanssa asiasta. en voi tilatakaan niitä sillä vanhempani ihmettelisivät mitä tilaan eikä minulla ole tilitunnuksiakaan. kyselisin myös että onko normaalia haaveilla seksistä 14-vuotiaana?

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Seksilelujen ja -välineiden myynnissä tai käytössä ei ole lakisääteistä ikärajaa. Pornografisten elokuvien ikärajana on puolestaan 18 vuotta. Seksivälineitä voi ostaa niihin erikoistuneista liikkeistä, hyvin varustelluista apteekeista tai nettikaupoista. Monet seksivälineliikkeet ovat kuitenkin asettaneet 18 vuoden ikärajan sisäänpääsyvaatimuksena. Verkkokauppojen nettisivuilla voi tutustua erilaisiin välineisiin ja niissä ostokset maksetaan maksukortilla tai laskulla.

Nuoruuden kasvuun ja kehitykseen kuuluu seksuaalinen uteliaisuus ja mielenkiinnon herääminen. On siis täysin normaalia ikäisellesi haaveilla ja fantasioida seksistä. Sinun voisi olla hyvä pohtia, olisiko lähipiirissä muita turvallisia aikuisia, joiden kanssa voisit keskustella tarvittaessa lisää mieltäsi askarruttavista asioista.

Lisää seksistä ja seksuaalisuudesta voit lukea Väestöliiton sivuilta.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?