Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: Leipää
Levitteiden, makkaran ja juuston syöminen Onko parempi syödä ruisleipä pelkällä laktoosittomalla Ingmariinilla tai Oivariinilla vaiko 60-70% margariinilla(esim. Keiju) jonka lisäksi on 17% juustosiivu tai 9% makkarasiivu? Jos käytän margariinia,...
Fressis

Moikka! Leivän päällä suositellaan käytettäväksi kasvirasvapohjaisia levitteitä, joissa on vähintään 60 % rasvaa, ja rasvasta vähintään 2/3 on pehmeää rasvaa, eli pehmeän rasvan osuus on 66 %. Tämä on helppo tarkistaa levitepurkin ravintosisältötaulukosta, mutta tunnistat tällaiset levitteet myös Sydänmerkistä. Elimistömme toiminnan kannalta on tärkeää saada riittävästi tyydyttymätöntä rasvaa, ja levitteet ovat tärkeitä tyydyttymättömän rasvan lähteitä. Lisätietoa levitteistä löydät esimerkiksi täältä.

Ingmariini ja Oivariini ovat maitorasvapohjaisia, eli sisältävät enemmän tyydyttynyttä rasvaa, jonka saanti kannattaa pitää minimissä. Runsas tyydyttyneen, eli kovan rasvan saanti lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä pitkällä aikavälillä. Myös juustoista ja lihatuotteista suositellaan valitsemaan vähärasvaisempia vaihtoehtoja, sillä niiden sisältämä rasva on kovaa rasvaa. Lisätietoa rasvoista löydät täältä. Makkaran sijaan voi välillä valita myös esimerkiksi kalkkunaleikkeleitä. Makkaroita ja muita lihajalosteita ei suositella syötäväksi ainakaan joka päivä, mieluiten vaikka vain 1-2 kertaa viikossa. Lihankäytöstä on palstalla kysellyt aiemmin muu muassa nimimerkit Oon 13v. ja Utelias – kannattaa käydä lukemassa vastaukset näihin kysymyksiin.

Ehdottaisin, että kokoaisit voileivän esimerkiksi seuraavalla tapaa: valitse ensinnäkin täysjyväruisleipä, jossa on runsaasti kuitua, eli vähintään 6 g / 100 g. Lisäksi kannattaa suosia leipiä, joissa suolan määrä ei ole kovin suuri, mieluusti ei ainakaan kovin paljon yli 1 g. Voitele leipä kasvirasvapohjaisella levitteellä, jossa on vähintään 60 % rasvaa. Käytä leivän päällä vähärasvaista juusto tai leikkelettä, tai ehkä vain jompaakumpaa? Lopuksi kasaa leivän päälle paljon kaikkia kasviksia – salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa – mistä ikinä tykkäätkin!

Ja vielä yksi ajatus, välillä voi kokeilla perinteistä poikkeavaa lähestymistapaa voileipään. Levitteen, juuston ja leikkeleen voisi korvata esimerkiksi hummuksella, joka on maukasta ja sisältää proteiinia ja tyydyttymätöntä rasvaa. Lisäksi nykyään on kaupoista saatavilla paljonkin erilaisia muita papu- ja pähkinälevitteitä, joita kannattaa maistella!

Aurinkoista kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: Nuudeli
Pikanuudeleiden syöminen Miten usein saa syödä pikanuudeleita, jos laittaa sekaan soijarouhetta ja pakastekasviksia ja jättää liemen juomatta? Kuulin että pikanuudelit on tosi epäterveellisiä, haluaisin syödä lempiruokaani...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Erilaisten nuudeleiden ravitsemuksellisessa sisällössä on eroja, mutta pääsääntöisesti ne eivät sisällä kovin paljon ravintoaineita. Niissä on vain vähän meille tarpeellista proteiinia, pehmeää rasvaa tai vitamiineja ja kivennäisaineita, ja ne koostuvat pääosin nopeista hiilihydraateista ja ovat myös aika runsassuolaisia. Jos tykkäät syödä nuudeleita melko usein, niin kannattaa valita täysjyvänuudelit, koska niissä on huomattavasti enemmän kuitua, kuin vehnänuudeleissa, jotka eivät ole täysjyvää. Lisäksi täysjyvänuudeleissa on vähemmän suolaa.

Kuten kirjoitatkin, on oikein hyvä idea täydentää nuudeliannosta soijarouheella, joka tuo ruokaan proteiinia, sekä kasviksilla, joista saat muita tärkeitä ravintoaineita. Jos siis kokoat ruoka-annoksen täysjyvänuudeleita, sekä mainitsemistasi muista lisukkeista, niin en pidä sitä kovin epäterveellisenä ja kyllä sen tyyppisen ruoka-annoksen voi ihan hyvin syödä vaikka 2–3 kertaa viikossa. Vielä terveellisemmäksi sen saat, kun et lisää annokseen ylimääräistä suolaa ja tuot makuja vaikka muilla mausteilla, kuten yrteillä. Nuudelipussien mukana tulevat mausteseokset ovat usein kovin runsassuolaisia.

Hyvä periaate on, että terveelliseen ruokavalioon mahtuu ihan kaikenlaisia ruokia, kohtuullisissa määrin. Olet ehkä aiemmin jo kuullut suomalaisista ravitsemussuosituksista tutusta ruokakolmiosta, jossa esitellään eri ruokia ja sitä, missä suhteessa niitä olisi hyvä syödä. Ruokakolmion toisella askelmalla ovat täysjyväviljatuotteet, jotka ovat heti kasvisten ja hedelmien jälkeen terveellisen ruokavalion pohja. Avainsana kaikessa on kuitenkin monipuolisuus. Kolmion ylimmässä kerroksessa ovat ”sattumat”, joita ruokavaliossa voi olla satunnaisesti. On siis ihan ok silloin tällöin syödä ”mitä sattuu”, kunhan ruokavalion perustan muodostavat kasvikset, hedelmät ja täysjyväviljat. J Kannattaa lukea myös Fressiksen juttu tästä aiheesta!

Kivaa kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
MieliRuokaYleinen
Nimimerkki: 12 v tyttö
Kysymyksiä painosta, valkovuodosta sekä ruokavaliosta Mulla on muutama kysymys 1.mietin aika paljon että oonko normaali painoinen koska oon mielestäni vähän lihava. Tavallaan mua ei niin paljoo haittaa ite paino...
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksistäsi!

Vastaan selkeyden vuoksi numerojärjestyksessä kysymyksiisi 😊

1 Hienoa kuulla, ettei sinua haittaa vaa’an lukemat! Olet täysin normaalipainoinen, ja oletkin viestisi perusteella hienosti ymmärtänyt, että pelkkä paino ei oikeastaan kerro ihmisestä eikä hänen hyvinvoinnistaan mitään. Tärkeämpää on, että voit hyvin ja koet olevasi hyvä sellaisena kuin olet. Kerroit kuitenkin, että koet olevasi vähän lihava ja sinua haittaa reitesi ja vatsasi. Oletko pohtinut, että miksi ja mistä nämä ajatukset kumpuavat? Nuorena on ihan normaalia pohtia omaa kehoaan ja sitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Välillä tulee myös vertailtua itseään muihin. Olemme kuitenkin kaikki täysin erilaisia. Olemme eri pituisia, eri painoisia ja eri muotoisia, eli jokainen meistä on ainutlaatuinen. Vertailu on siis melko hyödytöntä, eikö vain? 😉

Olet myös vielä sen verran nuori, että kehityksesi ja kasvusi on vielä kesken. Kehosi voi siis vielä muokkaantua paljonkin. Omilla ajatuksillamme ja sillä, mitä mieltä olemme itsestämme, on iso vaikutus jokapäiväiseen fiilikseemme. Jos esimerkiksi useimmiten vain pohtii niitä asioita, mistä ei itsessään tykkää, ei yleisfiiliskään ole kovin hyvä, eikö vain? Mutta jos kääntääkin ajatukset siihen, mistä itsessään tykkää, on mielikin paljon parempi. Kehotankin sinua miettimään enemmän nyt niitä asioita, mistä itsessäsi tykkäät! Saatat huomata positiivisen muutoksen ajatuksissasi melko nopeasti 😉

2 Kuulostaa siltä, että sinulla on alkanut valkovuoto, hienoa! Tämä on tärkeä vaihe tytön kehityksessä. Yleensä valkovuoto on nimenomaan vaaleaa, ehkä hieman kellertävää nestemäistä ainetta. Voit lukea valkovuodosta lisää täältä.

3 Kiva kuulla, että haluat panostaa ruokavalioosi! Tärkeintä kasvavassa iässä on säännöllinen, riittävä ja monipuolinen ruokavalio. Kieltäytyminen voi toki tuntua hankalalta, mutta oman perheen kesken olisi tärkeää voida huoletta kieltäytyä ja vaikuttaa perheen ruokailuun. Voisitkin vallan hyvin keskustella vanhempiesi kanssa ajatuksistasi liittyen ruokavalioonne ja herkkuihin kotona. Muista kuitenkin, että herkuttelu kuuluu elämään eikä ruokavalion kanssa kannata olla liian ehdoton.

Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
RuokaYleinen
Nimimerkki: Kannattaako jogurttia syödä?
Onko jogurtin syöminen riski syövälle? Onko jogurtin syöminen riski syövälle? Vai onko vanhat uutiset väärässä?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Viittaat varmaankin vanhoilla uutisilla siihen, kun joitakin vuosia sitten uutisissa oli kohua jogurtin sisältämästä asetaldehydistä. Asetaldehydi on elintarviketeollisuudessa yleisesti käytössä oleva aromiaine, jota löytyy luontaisesti myös esimerkiksi omenasta. Jogurtin asetaldehydipitoisuus on hyvin matala, pienempi kuin vaikkapa juuri omenassa.

Asetaldehydi on karsinogeeninen aine. Karsinogeenit ovat aineita, jotka altistavat syövälle, mutta monissa tavanomaisissa ja yleisesti käytössä olevissa ruoka-aineissa esiintyy ihan luontaisestikin pieniä määriä karsinogeenisiä aineita. Niiden, kuten jogurtinkin, normaali syöminen on ihan turvallista eikä lisää syövän riskiä, eli voit siis syödä jogurttia huoletta. Haitallisen aineen pitoisuus ja käytön runsaus ratkaisevat sen, onko jokin ruoka terveydelle vaarallista. Ihmisellä on myös luontaisia puolustusmekanismeja tällaisia aineita vastaan.

Jogurtin terveysvaikutuksia on tutkittu runsaasti ja laajoissa tutkimuksissa on todettu, että jogurtti voi itse asiassa vähentää elintapoihin liittyvän ruokatorvensyövän riskiä. Maailman syöpätutkimussäätiön analyyseissa jogurttia ei ole liitetty kohonneeseen syövän riskiin. Sen sijaan jogurtilla on monia hyviä terveysvaikutuksia. Jogurtin säännöllinen syöminen liittyy muun muassa pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Syövän kehittyminen on kuitenkin varsin monimutkainen prosessi ja yksittäisillä ruoilla ei ole juuri merkitystä sen kehittymiselle. Sen sijaan se merkitsee, millaiset ruokailutottumukset ovat pitkällä aikavälillä ja millainen ruokavalio on kokonaisuudessaan. Säännöllinen ja monipuolinen ruokavalio, joka sisältää runsaasti kuitua ja kasviksia, on paras tapa pienentää syövän riskiä.

Mukavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: pohdiskelija
Miten eri ruokavaliot vaikuttavat ihmisen terveyteen ja miten ne vaikuttavat ympäristöön? Olen lukenut että ketogeeninen ruokavalio eli vähähiilihyraattinen mutta runsaasti rasvaa ja proteiinia sisältävä ruokavalio olisi ideaali joillekkin ihmisille (riippuen geeneistä). Mitä mieltä olette tästä...
Fressis

Moi ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi!

Ketogeeninen ruokavalio on ollut iso terveystrendi, jota on käytetty painonpudotuksen apuna eritoten aikuisten keskuudessa. Yleisellä tasolla tämä ruokavalio sisältää paljon ns. kovia eli tyydyttyneitä rasvoja, runsaasti proteiinia, melko vähän kuituja ja vähän sokereita. Ruokavalion tavoitteena on aiheuttaa keholle ketoosiksi kutsutun tilan. Tällöin maksa alkaa käyttää kehon rasvavarastoja muodostaakseen ketoaineita, joita aivot käyttävät energianlähteenä silloin, kun glukoosia ei ole käytettävissä. Tässä tilassa paino voi pudota nopeasti, mutta paino voi tulla jojo-efektinä hyvin nopeasti myös takaisin. Ketogeeninen ruokavalio pistää kehon normaalin aineenvaihdunnan sekaisin eikä välttämättä tee hyvää yleisterveydelle. Emme siis missään nimessä suosittele tätä ruokavaliota perusterveille nuorille painonhallinnan avuksi tai pidempään noudatettavaksi. Jos ketogeenistä ruokavaliota haluaa kokeilla, se tulisi tehdä aina laillistetun ravitsemusterapeutin ohjeita noudattaen. Jos ruokavaliolla pyritään jonkin kroonisen sairauden, kuten kakkostyypin diabeteksen oireiden hillintään, myös siitä tulisi keskustella terveydenhuollon alan ammattilaisten ja ravitsemusterapeutin kanssa.

On osittain totta, että eri ihmisille soveltuu erilaiset ruokavaliot geeneistä riippuen. Geenit voivat vaikuttaa erilaisten ruoka-aineallergioiden syntyyn, mutta ruoka-aineet itsessään voivat myös aiheuttaa ihmiselle reaktioita geenitasolla. Eli geenit ja ruoka-aineet voivat vaikuttaa toinen toisiinsa. Näitä asioita tutkivaa tieteenalaa kutsutaan nutrigenetiikaksi. Tulevaisuudessa tämän tieteenalan avulla ja teknologian kehityksen myötä on mahdollista räätälöidä yksilöille parhaiten soveltuva ruokavalio.

Perusterveille ihmisille parhaiten soveltuva ruokavalio selviää useimmiten kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja, mutta perussääntönä pätee kovin tuttu ja turvallinen kaava: ruokavalion tulisi olla monipuolinen ja sisältää riittävästi kasviksia, vihanneksia, proteiinia, hiilihydraatteja sekä tyydyttymättömiä rasvahappoja. Ruokavalion lisäksi myös ateriarytmillä ja muilla elintavoilla on tärkeä merkitys ihmisen hyvinvoinnille.

Kysyit vielä Fressiksen mielipidettä vegaanisesta ja carnivore- (eli pelkkiä eläintuotteita sisältävästä) ruokavaliosta. Ekologisuuden kannalta vegaaninen ruokavalio on ehdottomasti suositeltavampi vaihtoehto – lihatuotannon hiilijalanjälki, vesijalanjälki ja muut negatiiviset ympäristövaikutukset ovat paljon suurempia kuin kasvipohjaisen ruoantuotannon ympäristövaikutukset. Myös terveellisyyden kannalta kasvispohjainen ruokavalio on suositeltavampi, kuin pelkkiä eläintuotteita sisältävä ruokavalio. Nämä molemmat ruokavaliot ovat aikalailla ruokavalioiden ääripäitä. Näiden ruokavalioiden noudattaminen vaatii perehtymistä, aikaa ja taitoja, jotta ateriointi pysyy monipuolisena ja ihminen saa riittävästi kaikkia tarpeellisia ravintoaineita. Fressis.fi suositteleekin perusterveille nuorille monipuolista ruokavaliota ja säännöllistä ateriarytmiä.  Voit lukea lisää ravitsemuksesta Fressis.fi:n tietopankista. Lisäksi asiantuntijapalstalla ruoka-aiheisiin kysymyksiin ja pohdintoihin on vastattu nimimerkeille 16vuotiaspoika, H.L ja meow.

Hyvää alkanutta kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
RuokaRytmi
Nimimerkki: SA
Nuoren terveellinen ruokavalio ja unen tarve Kumpi on terveellisempi; vegaanisuus sillain että yks karkki päivä eli joku Basic pikku pussi vai ihan normi ja käyttää eläinperäisiä tuotteita? Paljonko lapsen/teinin pitäisi...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kysymykseesi ei voi vastata suoraan, koska sekä vegaani- että sekaruokavalion voi muodostaa hyvin tai huonosti. Eli pelkän ruokavalion nimen perusteella on hankalaa, ellei mahdotonta arvioida ruokavalion terveellisyyttä. Siksi enemmän kannattaa miettiä sitä, miten hyvä ruokavalio muodostuu.

Yleisesti ottaen paljon kasviksia sisältävä ruokavalio on terveydelle hyväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että joka aterialla kannattaisi syödä jotain kasviksia, mielellään mahdollisimman monipuolisesti. Hyvään ruokavalioon kuuluu muitakin ”perusjuttuja” kuten, että kannattaa pyrkiä syömään säännöllisesti (noin 5 ateriaa päivässä) ja syödä sen verran, kun on nälkä.

Myös monipuolisuus kuuluu terveelliseen ruokavalioon, noudattaa sitten vegaani- tai sekaruokavaliota, tai aivan jotain muuta ruokavaliota. Kasvisten syönnin lisäksi olennaista on saada ruoasta hiilihydraatteja (hyviä lähteitä mm. peruna, pasta, leipä, puurot, jotkut murot ja myslit) ja proteiineja (kasviproteiineista, maitotuotteista, kalasta, munista ja lihasta). Rasvan suhteen kannattaa valita pehmeän rasvan lähteitä eli margariineja ja öljyjä. Eri tuoteryhmissä Sydänmerkki auttaa löytämään terveelliset valinnat. Vegaaniruokavaliota ovat myös pohtineet nimimerkit S.S. ja meow.

Karkkia tai mitä tahansa muita, suolaisia ja makeita herkkuja mahtuu hyvään ruokavalioon, mutta ei kovinkaan paljon. Asian voi miettiä vaikka niin, että jos oma ruokavalio olisi kolmion mallinen, niin herkut saisi olla vain yksi kolmion kärki. Muu osa kolmiota tulisi olla ”oikeaa ruokaa”.

Kysymyksessäsi pohdit myös lapsen/ teinin unen määrää. Unen tarve on jossain määrin yksilöllistä, mutta keskimäärin nuori tarvitsee unta 8–10 tuntia joka yö. Unen tarve voi kasvaa, kun fyysinen ja psyykkinen kuorma lisääntyy. Unen aikana keho palautuu fyysisestä rasituksesta ja lataa akkuja seuraavaa päivää varten. Myös aivot tarvitsevat unta, sillä unen aikana aivot käsittelevät edellisenä päivänä opitut asiat ja päivän tapahtumat. Riittävä uni tukee siis uuden oppimista, luovuutta ja tunteiden käsittelemistä. Unen merkityksestä voit lukea lisää täältä ja täältä. Myös nimimerkki S.K. on pohtinut nuoren unen tarvetta.

Toivottavasti tämä selkeytti asiaa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Video
Ruoka

Ravitsemus: Myös medialukutaito on terveystaitoa osa 4

Myyntipuheisiin uskominen – niinpä. Joskus aivan arkiset valinnat, kuten sokerisen virvoitusjuoman vaihtaminen veteen riittää! Mielenkiintoista faktaa ruoasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä Fressiksen Ruoka-kanavalla.

Fressis

Kysymys
LiikeRuoka
Nimimerkki: Angela H
Ikä: 13-15v
Painon tiputtaminen turvallisesti Olen selvästi ylipainoinen ja tulossa on vanhojen tanssit ja tahtoisin näyttää siellä hyvältä. Olen alkanut lenkkeilemään ja karsinut sokeria. Ostin myös nyrkkeilysäkin ja olen...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Mielestäni tavoitteesi tulla pikemminkin vahvemmaksi kuin hoikaksi kuulostaa hienolta tavoitteelta. Terve itsevarmuus kumpuaa ryhdikkyydestä ja itsensä kunnioittamisesta, silloin myös näyttää hyvältä!

Terveellisen ruokailun kannalta tärkeitä asioita ovat ruokailurytmi ja ruoan sisältö. Ruokailurytmin olisi hyvä olla säännöllinen. Syödä siis pitää, mutta terveellisesti ja säännöllisesti. Ruokailun voi rytmittää 3-5 tunnin välein esimerkiksi näin: aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala sekä lisäksi 1-2 välipalaa. Ruokavaliossa kannattaa suosia kasviksia, hedelmiä, täysjyväviljaa, hyviä proteiinin lähteitä sekä hyvänlaatuisia rasvoja. Näin täyttää vatsan terveellisellä ruoalla pysyen kylläisenä eikä tule herkuteltua koko ajan. Kannattaa kuitenkin ruokavalionkin suhteen muistaa se, että täysvaltainen ehdottomuus on harvoin hyvä asia ja joskus elämästä saa myös nauttia. Viikosta voi esimerkiksi päättää yhden päivän, jolloin suo itselleen herkkuhetken. Kaikenlaiset kaalikeitto- ja mehudieetit kannattaa ehdottomasti unohtaa. Etenkään kasvavan nuoren ei pitäisi koskaan noudattaa tällaisia laihdutuskuureja.

Liikunnan lisääminen on tärkeää ennen kaikkea sen vuoksi, että liikunnalla on niin monia hyviä vaikutuksia terveydelle: sydän- ja verenkierto elimistö kiittää ja aineenvaihdunta, mieliala, keskittymiskyky sekä unen laatu paranevat. Lisäähän liikunta lisäksi energian kulutustakin. Säännöllinen liikunta saa sinut kuitenkin ennen kaikkea kokonaisvaltaisesti voimaan paremmin ja siksi siitä kannattaa pitää kiinni!

Pidäthän mielessäsi sen, että sinulle on tärkeämpää tulla vahvemmaksi kuin hoikaksi. Pohdi, miten voisit muuttaa ruokavaliota terveellisemmäksi ja tee muutoksia asteittain niin, että pystyt pitämään niistä kiinni arjen tiimellyksessä. Kerroit jo esimerkiksi karsineesi ruokavaliostasi sokeria ja se on jo oikein hyvä muutos. Lisäksi pidä yllä tuo hyvä motivaatiosi liikuntaan eli jatka nyrkkeilyä ja lenkkeilyä. Nyrkkeillessä saa esimerkiksi yläkropan vahvistumaan ja lenkkeily on hyvää aerobista treeniä, näiden lajien parissa saat myös ajatukset kiireisestä arjesta hetkeksi pois. Samalla saat myös ryhdikkään olemuksen ja kepeät tanssiaskeleet, joten tulet näyttämään varmasti upealta vanhojen tansseissa!

Jos kaipaat lisäneuvoja, voit hakeutua kouluterveydenhoitajan luokse. Voitte käydä yhdessä läpi tilannettasi ja voit esimerkiksi saada lähetteen ravitsemusterapeutille. Voit lukea Fressiksen tietopankista lisää ruoasta ja liikunnasta.

 

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Ruoka

Energiajuomat – älä mene halpaan

Keeps You Going. Virkistää, piristää ja saa sinut keskittymään. Antaa siivet. Näillä lauseilla markkinamiehet myyvät energiajuomia. Kohderyhmää ovat etenkin nuoret. Harmi vain, että energiajuoma on turhake ja mainoslauseet – no, mainoslauseita.