Kysymys
Rytmi
Nimimerkki: Nimimerkki
Ikä: 9-12v
Onko keholle hyväksi, jos koittaa valvoa väkisin pitkään? Onko se hyväksi keholle jos valvoo väkisin koska minulle tulee aina oksetus olo kun koitan valvoa pitkään?
Fressis

Moikka!

Pohdit onko keholle hyväksi, jos koittaa valvoa väkisin pitkään. Kerroitkin viestissäsi, että sinulle valvomisesta on tullut oksettavaa oloa. Ehkäpä jo siitä huomaakin, että väkisin valvominen ei ole keholle hyväksi. Kun valvoo pitkään, keho ei saa tarvitsemaansa lepoa, mikä voi näkyä juuri esimerkiksi pahoinvointina. Tällaisten valvomisen aikana tuntuvien ”oireiden” lisäksi valvomisen huonot vaikutukset näkyvät usein myös seuraavana päivänä esimerkiksi väsyneenä olona. Väsyneenä ei jaksa tehdä asioita normaaliin tapaan ja keskittyminen vaikkapa koulutehtäviin voi olla hankalaa.

Pääsääntöisesti olisi siis hyvä välttää valvomista ja mennä hyvissä ajoin nukkumaan, jotta saa riittävästi unta. Kun nukkuu riittävästi jaksaa touhuta päivän aikana koulussa ja vapaa-ajalla itselleen mieluisten asioiden parissa. Kysymyksestäsi ei käy ilmi miksi olet koittanut valvoa pitkään. Joskus esimerkiksi kavereiden kanssa voi tehdä mieli valvoa vähän pidempään. Muistathan kuitenkin, että sinun ei tarvitse niin tehdä, jos et halua. Hyvät kaverit eivät myöskään painosta tekemään jotain sellaista, mitä ei halua tehdä. 🙂

Lisätietoa aiheesta voit lukea Fressiksen tietopankista.

Kivaa syksyn alkua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
RuokaRytmi
Nimimerkki: SA
Nuoren terveellinen ruokavalio ja unen tarve Kumpi on terveellisempi; vegaanisuus sillain että yks karkki päivä eli joku Basic pikku pussi vai ihan normi ja käyttää eläinperäisiä tuotteita? Paljonko lapsen/teinin pitäisi...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Kysymykseesi ei voi vastata suoraan, koska sekä vegaani- että sekaruokavalion voi muodostaa hyvin tai huonosti. Eli pelkän ruokavalion nimen perusteella on hankalaa, ellei mahdotonta arvioida ruokavalion terveellisyyttä. Siksi enemmän kannattaa miettiä sitä, miten hyvä ruokavalio muodostuu.

Yleisesti ottaen paljon kasviksia sisältävä ruokavalio on terveydelle hyväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että joka aterialla kannattaisi syödä jotain kasviksia, mielellään mahdollisimman monipuolisesti. Hyvään ruokavalioon kuuluu muitakin ”perusjuttuja” kuten, että kannattaa pyrkiä syömään säännöllisesti (noin 5 ateriaa päivässä) ja syödä sen verran, kun on nälkä.

Myös monipuolisuus kuuluu terveelliseen ruokavalioon, noudattaa sitten vegaani- tai sekaruokavaliota, tai aivan jotain muuta ruokavaliota. Kasvisten syönnin lisäksi olennaista on saada ruoasta hiilihydraatteja (hyviä lähteitä mm. peruna, pasta, leipä, puurot, jotkut murot ja myslit) ja proteiineja (kasviproteiineista, maitotuotteista, kalasta, munista ja lihasta). Rasvan suhteen kannattaa valita pehmeän rasvan lähteitä eli margariineja ja öljyjä. Eri tuoteryhmissä Sydänmerkki auttaa löytämään terveelliset valinnat. Vegaaniruokavaliota ovat myös pohtineet nimimerkit S.S. ja meow.

Karkkia tai mitä tahansa muita, suolaisia ja makeita herkkuja mahtuu hyvään ruokavalioon, mutta ei kovinkaan paljon. Asian voi miettiä vaikka niin, että jos oma ruokavalio olisi kolmion mallinen, niin herkut saisi olla vain yksi kolmion kärki. Muu osa kolmiota tulisi olla ”oikeaa ruokaa”.

Kysymyksessäsi pohdit myös lapsen/ teinin unen määrää. Unen tarve on jossain määrin yksilöllistä, mutta keskimäärin nuori tarvitsee unta 8–10 tuntia joka yö. Unen tarve voi kasvaa, kun fyysinen ja psyykkinen kuorma lisääntyy. Unen aikana keho palautuu fyysisestä rasituksesta ja lataa akkuja seuraavaa päivää varten. Myös aivot tarvitsevat unta, sillä unen aikana aivot käsittelevät edellisenä päivänä opitut asiat ja päivän tapahtumat. Riittävä uni tukee siis uuden oppimista, luovuutta ja tunteiden käsittelemistä. Unen merkityksestä voit lukea lisää täältä ja täältä. Myös nimimerkki S.K. on pohtinut nuoren unen tarvetta.

Toivottavasti tämä selkeytti asiaa.

Oliko vastauksesta hyötyä?