Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: Lipittäjä
Mitä haittaa energiajuomien juomisesta on? Onko minulla pysyvää haittaa siitä että join viime syksyn energiajuomia noin yhden päivässä? Olen lopettanut aktiivisen energiajuomien juomisen, mutta juon kahvia noin kaksi kuppia...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Tosi hienoa, että olet päässyt eroon energiajuomista.

Energiajuomat sisältävät runsaasti kofeiinia, minkä vuoksi niitä ei suositella nuorille. Runsas kofeiinin saanti voi muun muassa aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia, unen laadun heikkenemistä, vapinaa ja sydämen tykytystä. Lisäksi energiajuomat sisältävät usein paljon sokeria, minkä vuoksi ne eivät sovi päivittäiseen käyttöön. Sokerista saa ylimääräistä energiaa ja se lisää myös hampaiden reikiintymistä. Happamat ja sokeripitoiset juomat vahingoittavat hampaiden kiillettä ja sen myötä lisäävät hampaiden eroosiota.

On vaikea tarkkaan arvioida, millaista haittaa viime syksyn päivittäinen energiajuomien käyttösi on sinulle aiheuttanut. Ehkä olet energiajuomia käyttäessäsi juuri huomannut vaikutuksia esimerkiksi uneen? Pysyvämpää haittaa ei liene aiheutunut muuten, mutta ehkä seuraavalla hammaslääkärikäynnillä voi selvitä, näkyykö hampaissa jotain energiajuomien aiheuttamia muutoksia.

Kerroit viestissäsi myös, että juot kahvia kaksi kuppia päivässä. Kahvin on todettu sisältävän terveydelle hyödyllisiä ainesosia. Kahvi sisältää kuitenkin myös kofeiinia, eikä sen juomista siksi suositella nuorille. Jos tykkäät kahvin mausta, voisitko ehkä vaihtaa sen kofeiinittomaan versioon?

Lisätietoa aiheesta löydät Fressiksen artikkelista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: moi
Miten voin maistaa energiajuomaa ilman haittavaikutuksia? heips!<3 meen ens syksynä seiskalle ja en oo koskaa maistanu energiajuomii. ei siinä, en oikee tajua mitä hienoo siinä on ja haittavaikutuksetki inhottavia. kuitenki haluisin...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Tosi hienoa, että pohdit energiajuomien haittoja. Sen sijaan, että lähtisit testailemaan energiajuomia, suosittelen että pysyt aiemmassa kannassasi olla ilman niitä. Energiajuomissa ei tosiaan ole mitään hienoa 🙂

Energiajuomia ei suositella lapsille ja nuorille missään määrin nautittuina. Niiden juomisella on todettu olevan terveyshaittoja, jotka liitetään pitkälti niiden sisältämään kofeiiniin, joka on keskushermostoon vaikuttava piriste. Kofeiinin määrä saattaa jo pienessäkin annoksessa energiajuomaa olla todella suuri. Sen vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta lasten ja nuorten elimistö reagoi kofeiiniin aikuisen elimistöä voimakkaammin. Kofeiini saa aikaan hetkellisen piristymisen tunteen, mutta voi aiheuttaa kuitenkin usein etenkin suurissa määrissä nautittuna myös mm. univaikeuksia, päänsärkyä, sydämentykystä ja pahoinvointia. Lisäksi kofeiini aiheuttaa riippuvuutta. Kofeiinin puutteesta voi tällöin seurata vieroitusoireita, kuten päänsärkyä ja hermostuneisuutta.

Energiajuomia ei kannata juoda myöskään siksi, että ne sisältävät runsaasti sokeria. Sokerista kertyy ylimääräistä energiaa kehon tarpeisiin nähden, mistä voi olla monenlaista haittaa. Sokeripitoisten tuotteiden nauttiminen lisää myös hampaiden reikiintymistä, ja koska energiajuomat ovat usein vielä happamia, reikiintymisen riski on sitäkin suurempi. Lisää aiheesta voit lukea Fressiksen tietopankista.

Muistathan, ettei energiajuomia tai mitään muutakaan tarvitse kokeilla vastoin omaa tahtoaan esimerkiksi sen vuoksi, että kaverit tekevät niin. Paljon rohkeampaa ja fiksumpaa on pitäytyä omissa mielipiteissään ja tehdä oman terveyden kannalta hyviä valintoja. Energiajuomien nauttimisen sijaan omasta jaksamisesta kannattaa huolehtia nukkumalla riittävästi ja huolehtimalla, että omasta ruokavaliosta saa riittävästi energiaa esimerkiksi monipuolisten välipalojen avulla.

Lue lisää energiajuomista Fressiksen artikkelista.

Aurinkoista kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: Woo
Olen koukussa kevytcolaan. Miten voisin vähentää sen käyttöä? Olen koukussa kevytcolaan, sitä menee yleensä noin 1-1,5L päivässä. Jos en saa sitä säännöllisesti, tulen levottomaksi ja kärttyiseksi ja haluan vain sitä enkä voi...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Ensimmäisenä haluan onnitella sinua siitä, että olet päättänyt pitää itsestäsi ja hyvinvoinnistasi huolta. Se on todella hieno saavutus! Olet ilmiselvästi myös hyvin perillä siitä, minkä takia runsas limujen juominen voi olla haitallista.

On siis totta, että myös sokerittomat virvoitusjuomat voivat tehdä pahaa hampaille, koska ne ovat sokerittomuudesta huolimatta happamia juomia. Happamat juomat vahingoittavat muun muassa hampaiden kiillettä, mistä voi ajan kanssa aiheuta vaikeampia ja ikäviä ongelmia. Lisäksi sokerittomat cola-juomat sisältävät mm. kofeiinia, joka puolestaan voi aiheuttaa riippuvuutta. Jossain määrin kuvailemasi oireet viittaavat siihen, että olet ehkä hieman koukussa kofeiiniin. Kofeiiniriippuvuus hellittää yleensä nopeasti muutamassa päivässä, kun vähentää sen päivittäistä saantia. Kyseessä voi olla myös niin sanotusti tapa, jonka aiheuttamaan mielihyvään on jäänyt jossain määrin koukkuun.

Kolajuomien kulutusta voi vähentää vähitellen! Jos sinun on hankala olla kokonaista päivää kokonaan ilman kolajuomaa, voit aloittaa järjestelmällisesti vähentämään juoman määrää päivässä. Voit tehdä itsellesi juoma -päiväkirjan, jossa jokaiselle päivälle on omat annostavoitteet. Eli esimerkiksi näin:

Maanantaina: 1 litra kolajuomaa.

Tiistaina: 0,75 litraa kolajuomaa.

Keskiviikkona: 0,75 litraa kolajuomaa.

Torstaina: 0,5 litraa kolajuomaa.

Perjantaina: 0,5 litraa kolajuomaa.

Lauantaina: 0,5 litraa kolajuomaa.

Sunnuntaina: 0,5 litraa kolajuomaa.

Voit siis viikon aikana kokeilla, miltä sinusta tuntuu vähitellen pienentää kolajuoman määrää aluksi puoleen litraan. Määrää voi olla vaikea vähentää suuresti heti ensimmäisellä viikolla, joten voit niin sanotusti vieroittautua siitä pikkuhiljaa. Ensimmäisen kokeiluviikon jälkeen voit lähteä pienentämään kolajuoman annosta puolesta litrasta lasilliseen ja niin edelleen.

Samalla kun lähdet pikkuhiljaa vähentämään kolajuoman määrää, on hyvä etukäteen keksiä korvaavia juomia kolajuoman tilalle. Suomessa vesijohtovesi on ehdottomasti paras vaihtoehto minkä tahansa mehun, virvoitusjuoman tai kolajuoman tilalle. Vesi on paras janojuoma meille kaikille. Vedestäkin voi saada herkullisen drinkin lisäämällä siihen esimerkiksi mustikoita, appelsiinia tai kurkkua! Voit siis rohkeasti lisätä veden juomisen määrää– jo se voi auttaa siihen, että kolajuomaan liittyvä mieliteko helpottaa. Veden lisäksi myös erilaiset teet (ilman lisättyä sokeria) voivat olla mainio vaihtoehto kolajuomille ja auttaa niiden käytön vähentämisessä.

Voit lukea lisää juomista ja suunterveydestä myös täältä:

Juomat ja suun terveys

Juomavalinnat

Aurinkoista kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Video
Ruoka

Miksi energiajuomista valitetaan? | BuenoAsk

Miksi energiajuomista valitetaan? – Miksi energiajuomat ovat trendikkäitä ja cooleja? Mitä kaikkea energiajuomat sisältää?

BuenoTalk

Kysymys
MieliRuokaYleinen
Nimimerkki: Adjikti
Tietoa kofeiinista ja energiajuomista Miksi tällä sivustolla ei puhuta kofeiinista. Sehän on yksi Suomen suurimmista koukuttajista veikkaan että hyvin monella on esimerkiksi energia juomien kanssa ongelmia koska liiallinen...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Harmi, ettet ole löytänyt kofeiinia tai energiajuomia koskevia sisältöjämme. Puhumme kofeiinista ja energiajuomista esimerkiksi Ruoka -teeman alla sekä energiajuomia ja jaksamista koskevissa artikkelissamme. Olemme myös vastanneet täällä Kysy asiantuntijalta -palstalla energiajuomia koskevaan kysymykseen. Käy ihmeessä lukemassa 😉

Mukavaa loppusyksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Sähkötupakka
Nimimerkki: Joku
Kofeiinia sisältävä ”sähkösavuke” Olen kuullut sähkötupakan tapaisista kofeiinin hengittämis laitteista. Mitä ne siis ovat ja ovatko ne vaarallisia ja toimivatko ne?
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Näissä laitteissa on ilmeisesti tosiaan kyse sähkösavukkeen kaltaisesta laitteesta, jonka avulla kuumennetaan kofeiinia sisältävä neste, josta muodostunut höyry hengitetään keuhkoihin. Laite on sen verran uusi, ettei siitä ole vielä olemassa luotettavaa tutkimustietoa. Sen vuoksi onkin vaikea sanoa, millaista haittaa ne voivat aiheuttaa. Keuhkot on tarkoitettu hengittämään puhdasta ilmaa, joten erilaisia aineita sisältävien nesteiden kuumentaminen ja siitä syntyvän höyryn hengittäminen ei kuitenkaan liene tässäkään tapauksessa hyväksi keuhkoille.

Tietyllä tapaa tässä lienee kyse samasta asiasta, kuin sähkösavukkeissa, joissa käytetään nikotiinittomia nesteitä. Nimimerkkien Ridugan ja keke kysymysten vastauksista voit lukea tietoa siitä, millaista haittaa nikotiinittomasta sähkösavukkeesta voi olla.

Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
RuokaYleinen

Juomilla on väliä

Sillä on väliä mitä juomia juot. Tässä infograafissa on tiivistettynä suositeltavat ja vältettävät juomat.

Artikkeli
AlkoholiNuuskaTupakka

Myrkytysoireita? Toimi näin

Kofeiini, nikotiini- tai alkoholimyrkytys? Tunnista oireet ja tiedä, miten toimia.

Kysymys
Nuuska
Nimimerkki: Pikkupoika
Ikä: 13-15v
Energianuuskan haitat Oon huomannu kavereideni käyttävän nuuskaa ja oon itse meinannut joskus sitäkin kokeilla mutta aina oon ajatellut että ei se ei ole terveellistä. Mutta entäs...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Olet ajatellut ihan oikein, nuuska ei todellakaan ole terveellistä. Sen vuoksi on ikävää, että kaverisi käyttävät nuuskaa. On kuitenkin mukava kuulla, että sinä olet onnistunut pysymään siitä erossa. Mielestäni on myös hienoa asia, että pohdit energianuuskan vaikutuksia etkä ole vielä ryhtynyt käyttämään sitäkään.

Energianuuska (tai yrttinuuska) näyttää aika lailla tavalliselle nuuskalle, mutta se ei sisällä tupakkaa tai nikotiinia. Energianuuska koostuu yleensä kasvikuiduista, vedestä, suolasta sekä soodasta ja siihen on lisätty myös piristäviä aineita, kuten kofeiinia, teetä ja rohdoskasvi ginsengiä.  Lisäksi energianuuska sisältää makeutusaineita, säilöntäaineita ja makuaineita ja joskus myös vitamiineja, antioksidantteja ja mineraaleja.

Energianuuska ei ole tupakkatuote, vaan se lasketaan tupakan vastikkeeksi. Tupakkalaki kieltää tupakan vastikkeiden myynnin alle 18-vuotiaille. Myös näiden tuotteiden markkinointi on kiellettyä, eikä niitä saa  pitää näkyvästi esillä kauppojen kassoilla.

Energianuuska ei ole täysin haitatonta eikä missään määrin suositeltavaa lapsille ja nuorille. Energianuuskan haittoja voidaan verrata esimerkiksi energiajuomiin, vaikkakin energianuuskan kofeiinipitoisuus on selvästi pienempi kuin energiajuomissa. Lapsen ja nuoren elimistö reagoi kuitenkin kofeiiniin aikuisen elimistöä voimakkaammin. Jos käyttää muitakin kofeiinia sisältäviä tuotteita kuten energiajuomia, kahvia tai kolajuomia, kofeiinin kokonaismäärä kasvaa ja vaikutukset voimistuvat. Kofeiinihan saa aikaan hetkellisen piristymisen tunteen, mutta aiheuttaa kuitenkin usein etenkin liian suurin määrin nautittuna myös univaikeuksia, väsymystä, päänsärkyä, sydämentykytystä, pahoinvointia ja ripulia.

Energianuuska on haitallista myös suun terveydelle. Sen sisältämä sokeri edesauttaa hampaiden reikiintymistä ja tee taas voi värjätä hampaita. Ja onhan sellainen ruskea mälli suussa muutenkin ikävän näköinen.

Ehkä kaikkein haitallisinta on kuitenkin se, että energianuuskasta voi olla helpompi siirtyä käyttämään tavallista nuuskaa. Se vasta olisikin terveydellesi erittäin haitallista! Nuuskan haitoista voit lukea lisää esimerkiksi Fressiksen tietopankista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
RuokaYleinen
Nimimerkki: N. L.
Ikä: 13-15v
Energiajuomien haitat Jos syö muuten suht terveellisesti sekä liikkuu, tekeekö 3-4 kappaletta(viikossa) puolen litran energiajuomaa hallaa terveydelleni?
Fressis

Energiajuomat eivät ole suositeltavia juomia lapsille ja nuorille missään määrin nautittuina. Niillä on todettu olevan terveyshaittoja, jotka liitetään pitkälti niiden sisältämään kofeiiniin. Energiajuomia säännöllisesti juovilla nuorilla on todettu enemmän mm. univaikeuksia ja päiväväsymystä. Tämä vaikuttaa esimerkiksi jaksamiseen koulussa ja harrastuksissa.

Kofeiini on keskushermostoon vaikuttava piriste. Lasten ja nuorten elimistö reagoi kofeiiniin aikuisen elimistöä voimakkaammin. Kofeiini saa kyllä aikaan hetkellisen piristymisen tunteen, mutta aiheuttaa kuitenkin usein etenkin liian suurissa määrin nautittuna myös univaikeuksia, väsymystä, päänsärkyä, sydämentykytystä, pahoinvointia ja ripulia. Lisäksi kofeiini aiheuttaa riippuvuutta. Kofeiinin puutteesta voi tällöin seurata vieroitusoireita kuten päänsärkyä, hermostuneisuutta ja uneliaisuutta.

Sokeripitoisissa energiajuomissa on myös paljon sokeria. 0,33 litran tölkin sisältämä sokerimäärä vastaa 14 palaa sokeria ja 0,5 litran pullon yli 20 sokeripalaa. Se on todella paljon! Suosittelen siis, ettet joisi energiajuomia lainkaan. Omasta jaksamisesta kannattaa huolehtia nukkumalla riittävästi ja huolehtimalla, että omasta ruokavaliosta saa riittävästi energiaa esimerkiksi välipalojen avulla.

Lue myös Energiajuomat – älä mene halpaan 

Oliko vastauksesta hyötyä?