AlkoholiNikotiinituotteet

Kaveri pakottaa käyttämään päihteitä, mitä teen?

Kaveri pakottaa käyttämään päihteitä, mitä teen? Hyvä kaveri ei pakota toista tekemään asioita, joita hän ei halua. Olipa kyse sitten päihteistä, tai jostain muusta asiasta elämässä. Pakottaminen ei siis ole missään tilanteessa hyväksyttävää. Jokaisella on oikeus tehdä omat valintansa. On hieno asia, jos haluaa olla päihteetön ja tehdä omat valinnat sen suhteen.

Päihteistä kieltäytymiseen riittää syyksi se, että ei halua käyttää. Mikäli päätöstään haluaa kuitenkin perustella, voi kertoa, että nuoren aivot ja koko elimistö ovat vielä vahvasti kehitysvaiheessa ja näihin kehittyviin rakenteisiin päihteet vaikuttavat hyvin negatiivisella tavalla. Alkoholin negatiivisista vaikutuksista voi lukea lisää täältä ja nikotiinin täältä.

On hyvä myös miettiä, että mikäli kaveri pakottaa käyttämään päihteitä, niin onko hän oikeastaan sellainen kaveri, jonka haluaa pitää lähellään? Kaverit saavat tietysti ilmaista mielipiteensä, mutta eivät voi käskeä tai pakottaa. Tärkeää on opetella pitämään kiinni omista päätöksistään ja kieltäytyä. Yhden henkilön kieltäytyminen saattaa parhaassa tapauksessa olla rohkaiseva esimerkki muille. Kannattaakin rohkeasti pitää kiinni omista päätöksistä – ja kannustaa siihen myös muita.

Kiitos yhteistyövideosta huikea BuenoTalk!

Katso myös

Alkoholin lyhyen aikavälin terveyshaitat

Lyhyen aikavälin haitoilla tarkoitetaan terveydellisiä haittoja, jotka saattavat seurata yksittäisestä alkoholin käyttökerrasta. Lue lisää

Miten alkoholi vaikuttaa elimistössä?

Alkoholi lamaannuttaa aivojen toimintaa. Nuoren kehittyvät aivot ja elimistö ovat erityisen herkät alkoholin vaikutuksille, minkä vuoksi alkoholi on kiellettyä... Lue lisää
Artikkeli
Alkoholi

Pidä huolta aivoistasi – ne ovat tärkein työvälineesi nyt ja tulevaisuudessa

Alkoholin välttäminen suojelee aivoja. Lukijoiden toiveesta haastattelimme asiantuntijalääkäriä aiheesta. Lue superkiinnostavat faktat!

Kysymys
Alkoholi
Nimimerkki: Poika12v
Alkoholin vaikutus nuoren kehitykseen Päivää/Iltaa ajattelin kysyä miten paljon alkoholi vaikuttaa kehitykseeni, en ole juonut pitkän aikaan olen juonut kolme kuukautta jossa join viisi kertaa yhteensä. Pidin hyvin...
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

On ihan tavallista, että nuorena kiinnostaa päihdekokeilut. Harmi kuitenkin, jos koet, että sinua on kavereiden puolesta painostettu kokeilemaan alkoholia – tämä on valitettavan yleistä. Tulevaisuutta ajatellen sinun voisi olla hyvä myös pohtia etukäteen, mitä vastaat, jos joku tarjoaa sinulle alkoholia. Alkoholista kieltäytyminen ei tarkoita sitä, ettei voisi pitää hauskaa tai etteikö haluaisi kuulua porukkaan. Ilman alkoholia voi olla rohkeasti oma itsensä.

Alkoholin ja muiden päihteiden käytön välttäminen nuorella iällä on terveyden ja normaalin kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Nuoren elimistö ja aivot kehittyvät vielä ja ovat hyvin alttiita alkoholin haitallisille vaikutuksille. Esimerkiksi aivot kehittyvät voimakkaasti aina sikiöajasta murrosiän loppuun. Alkoholin käyttö näissä kehitysvaiheissa voi vaikuttaa erittäin negatiivisesti muun muassa muistin, oppimisen ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Pitkällä aikavälillä ja varsinkin runsaasti käytettynä alkoholi voi aiheuttaa rakenteellisia muutoksia aivoissa, jotka voivat ilmetä muistiongelmina, persoonallisuuden muuttumisena ja uuden oppimisen vaikeutumisena. Lisää alkoholin haitoista voit lukea Fressiksen sivuilta.

Pohdit viestissäsi, tuleeko juomisesi vaikuttamaan kehitykseesi. Kertomasi perusteella, kun kyseessä on ollut muutama juomiskerta, ei mitään suurempia haittoja kehityksesi kannalta ole varmastikaan aiheutunut. Olet tehnyt terveytesi ja kehityksesi kannalta erittäin fiksun päätöksen, kun et enää halua juoda tai kokeilla polttamista. Kannustammekin sinua täällä Fressiksellä pysymään päätöksessäsi!

Kivaa kesän odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?