Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Karoliina
Mitä tehdä kun haluaa läheisyyttä mutta ei seksiä? Nuori kertoo läheisyyden ja hellyyden kaipuustaan, mutta häntä pohdituttaa mitä hänen tulisi tehdä kun hän ei haluaisi läheisyyden johtavan seksiin. Kysymys jätetään poikkeuksellisesti julkaisematta.
Fressis

Hei nimimerkki Karoliina,

kiitos yhteydenotostasi. Hellyyden ja kosketuksen kaipuu ovat tosi inhimillisiä tarpeita, Kuvailet viestissäsi hienosti, minkälaista hellyyttä ja kosketusta kaipaat ja toivot, ja mitä taas et. Se onkin tosi tärkeä huomio, sillä jos ei itse tiedä mitä haluaa, niin sitä on myös kumppanille erilaisissa tilanteissa vaikea ilmaista.

Kaikenlaisissa ihmissuhteissa joudutaan keskustelemaan ja neuvottelemaan erilaisista toiveista ja tarpeista, jotka usein poikkeavat toisistaan eri ihmisillä. Omat toiveet ja ajatukset, esimerkiksi kosketuksesta ja läheisyydestä, voivat muuttua ja vaihdella myös tilanteesta toiseen.

Kirjoitat viestissäsi siitä, miten ajattelet pojan tai poikien reagoivan läheisyyteen ja hyväilyyn. Jonkun henkilön kohdalla kuvailusi voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta kaikki sukupuolensa edustajat (tässä tapauksessa pojat) eivät ajattele ja toimi samalla tavalla. Ja toisaalta, jokaisella on oikeus toivoa ja haluta erilaisia asioita, mutta kanssakäymisessä toisen henkilön kanssa, kuten seksissä, täytyy keskustella molempien haluista ja rajoista, sekä kunnioittaa niitä. On siis varsin tavallista, että esimerkiksi seksuaaliset halut ja valmiudet eivät aina kohtaa ihmisten välillä. Voit lukea halutessasi lisää suostumuksesta Väestöliiton artikkelista ”Mitä on suostumus seksissä?

Toivottavasti saat vastauksesta lisää näkökulmia pohtimaasi asiaan. Halutessasi voit jatkaa aiheesta keskustelua Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa. Mukavaa kesän jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Eetu
Miten herkkää terskaa voisi totutella kosketukseen? Hei. Miten pippelin päätä voisi alkaa totutella erilaisiin kosketuksiin? Se on minulla niin tuntoherkkä, että itsetyydytys on tehtävä tosi hellästi. Ja pesuissa veden on...
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

On täysin normaalia, että pippelin pää, eli terska, on herkkä. Terska on esinahan ohella koko kehon tuntoherkimpiä alueita.

Säännöllinen itsetyydytys ja terskan koskettelu voi vähentää terskan herkkyyttä, eli totutteleminen kosketuksiin tapahtuu kosketuksen avulla. Myös kondomin käyttö voi auttaa. Terskan koskettelu oikealla tavalla tuottaa yleensä suurta nautintoa, joten sitä kannattaa harjoitella, mikä tuntuu itsestä parhaalta.

Ensimmäinen kerta ja toisen ihmisen kosketus ovat jänniä asioita, johon ihmiset reagoivat eri tavalla. Joskus jännitys voi vaikeuttaa erektion saantia ja joskus siemensyöksy voi tulla melkein heti. Joskus eka kerta on täynnä tilanteita, jotka voivat tuntua nololta tai kiusalliselta. Nekin kuuluvat asiaan ja seksin opetteluun. Niissä ei ole mitään noloa, vaikka tilanne saattaa nolottaa. Seksin oppii vain tekemällä, oli se minkälaista tahansa. Tärkeintä on muistaa keskustella asioista avoimesti seksikumppanin kanssa, sitten kun seksi on ajankohtaista.

Lue lisää seksistä ja ekasta kerrasta Fressiksestä.

Kivaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Poika 09
Seksistä puhuminen seurustelukumppanin kanssa Haluaisin harrastaa seksiä tyttöystäväni kanssa mutta en oo varma että haluaako hän mua. Mitä pitäisi tehdä?
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

On tosi luonnollista, että iässäsi seksiin liittyvät asiat alkavat kiinnostaa. Pohdit, haluaisikohan tyttöystäväsi harrastaa seksiä kanssasi. Tämä ei selviä oikeastaan millään muulla tavalla, kuin että kysyt häneltä asiasta. Ennen seksin harrastamista olisi tosi tärkeää ylipäätään pystyä keskustelemaan kumppanin kanssa avoimesti seksiin liittyvistä asioista; millaisia toiveita molemmilla osapuolilla seksiin liittyy, mitä seksissä haluaa tai ei halua tehdä, mikä seksissä ehkä mietityttää jne. Lisäksi ehkäisyyn liittyvät asiat on hyvä olla mietittynä ennen seksin aloittamista.

Täytyy myös olla valmis kunnioittamaan sitä, jos toinen ei koe vielä olevansa valmis seksuaalisiin tekoihin tai ei niitä muutoin halua. Se, milloin jokainen on valmis seksiin, on todella yksilöllistä. Seksin pariin ei kannata myöskään kiirehtiä. Jos mielessä on vielä paljon ratkaisemattomia kysymyksiä seksiin liittyen, voi olla hyvä vielä odottaa.

Kannustan sinua siis ottamaan asian rohkeasti puheeksi tyttöystäväsi kanssa. Voit myös lisäksi tutustua aiheeseen liittyviin sisältöihin Fressiksen sivuilla tai Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelussa.

Aurinkoista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Jossu
Seksuaalisen kiihottumisen yksilöllisyys Missä vaiheessa pojilla alkaa yleensä seisoa, kun seksitilanne on alkamassa? Olen seurannut, että poikakaverilla alkaa seisoa, kun pussailemme. Kun hän hyväilee vaatteiden läpi minua,...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Seksiin liittyviin tilanteisiin ei ole olemassa mitään tiettyä kaavaa, jonka mukaan asiat etenevät. On siis hyvin yksilöllistä, millaiset asiat tuntuvat esimerkiksi kiihottavilta ja miten jokainen tällaisissa seksiin liittyvissä tilanteissa reagoi. Tämä myös vaihtelee seksikertojen välillä. Kysymykseesi ei siis oikeastaan ole olemassa tiettyä vastausta.

Pohdit myös, voiko erektio tuntua jotenkin hankalalta housut jalassa. Tämäkin varmasti vaihtelee yksilöllisesti ja poikaystäväsi kertoman mukaan hänen kohdallaan asia voi olla niin.

Yleisesti olisi tärkeää keskustella avoimesti oman kumppanin kanssa seksistä ja siihen liittyvistä toiveista. Kumppanin kanssa kannattaa jutella esimerkiksi siitä, mikä seksissä ehkä mietityttää, mitä seksiltä toivoisi ja mitä esimerkiksi ei halua seksissä tehdä. Jos sinua siis mietityttää vielä seksiin liittyvät asiat, suosittelen, että ottaisit ne rohkeasti puheeksi poikaystäväsi kanssa.

Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta löydät myös paljon hyvää tietoa seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen.

Kivaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Itsetyydytys
Onko ok harrastaa vain itsetyydytystä eikä haluta muuta seksiä? Tuntuu vaan että kaikki mun kaverit ja tutut samanikäiset panee ja tekee kaikkea seksiin liittyvää mutta ite varmaan haluisin vielä vaan harrastaa itsetyydytystä. Onko...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

On ilman muuta ok harrastaa pelkästään itsetyydytystä eikä siinä ole mitään, mikä tekisi sinusta luuserin. Oikeastaan se kertoo sinun mahtavasta kyvystäsi tunnistaa omia rajojasi ja toiveitasi seksin suhteen, että haluat harrastaa seksiä toisen ihmisen kanssa vasta sitten kun se sinusta hyvältä tuntuu. Näin sen kuulukin mennä. Joskus voi tulla sellainen olo, että kaikki muut ympärillä etenee nopeammin ja tulee pelko, että jää jälkeen, mutta tästä sinun ei tarvitse olla ollenkaan huolissaan. Näin se vain on, että kiinnostus seksiin ja seksin eri muotoihin tapahtuu ihmisillä eri tahtiin. Usein kavereilla saattaa myös olla suuremmat puheet kuin itse teot.

Ensimmäiseen seksikertaan ei kannata lähteä siitä lähtökohdasta, että tuntee painostusta ulkopuolelta. Ei ole mitään sääntöä, milloin seksiä tulisi viimeistään harrastaa. Jotkut kokeilevat seksiä jo nuorena, toiset kokevat sen enimmäistä kertaa vasta myöhemmin aikuisuudessa. Sinuna nauttisin itsetyydytyksestä, omasta kehosta ja fantasioistasi hyvin mielin, ilman minkäänlaista kiirettä.

Aurinkoista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Samu
Voiko penikseni vielä kasvaa? Hei, olen 17v lukiolainen poika, jolla kysymys pippelin koosta. Olen huomannut, että muilla luokkalaisillani on paljon isomman kokoinen, kuin minulla. Itselläni on vielä sellainen...
Fressis

Heippa nimimerkki Samu,

kiitos viestistä, jossa pohdit peniksesi kokoa. Se onkin asia, jota myös monet muut pohtivat ja kokevat siitä epävarmuutta. Tämä liittyy ehkä siihen, kuinka paljon peniksen kokoon liittyy uskomuksia, odotuksia ja normittamista. Kukaan ei haluaisi erottua joukosta, vaikka tosiasiassa kaikki ihmiset, ja siten myös penikset, ovat eri kokoisia ja näköisiä.

Mietit viestissäsi, voiko pippelisi vielä kasvaa. Ilman tarkempia tietoja kasvustasi, voin ottaa asiaan kantaa ainoastaan yleisellä tasolla. Peniksen kasvu alkaa murrosiässä keskimäärin vuosi sen jälkeen, kun kivesten kasvu on alkanut. Se kasvaa vuodesta kahteen vuoteen, jonka jälkeen penis on saavuttanut lopullisen mittansa. Voit lukea lisää peniksen koosta Väestöliiton artikkelista ”Mikä on hyvä peniksen koko?”.

Kerrot, että peniksesi kovettuu ja toimii normaalisti. Se on tosi hyvä juttu, eikä peniksen koko yleensä vaikuta sen toimintaan. Sen sijaan omilla ajatuksilla ja tunteilla voi olla vaikutusta siihen. Sen vuoksi niistä kannattaakin jutella kumppanin kanssa jo ennen seksiä. Keskustelun kautta asioihin saa näkökulmia, eikä toisen ajatuksia tarvitse arvailla tai olettaa, kun niistä kuulee suoraan. Toivon myös kovasti, että pelkosi tyttöystäväsi reaktiosta osoittautuu vääräksi.

Suosittelen sinua katsomaan/kuuntelemaan Väestöliiton Poikien Puhelimen Poikast -jakson ”Penis!”, jossa aiheesta on keskustelemassa seksuaalilääketieteeseen erikoistunut lääkäri Vilho Ahola. Lisäksi voit itse hakeutua keskustelemaan asiasta lisää Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin. tai Poikien Puhelimen palveluihin. Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua.

Mukavaa kesän alkua sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Jatta
Ikäero, seksin harrastaminen ja suojaikäraja Olen 18-v tyttö, ja olen ollut yhdessä 15,5v pojan kanssa pari kuukautta. Meillä on tosi kivaa, ja haluaisimme molemmat kokeilla seksiä. Ei kai ikäeromme...
Fressis

Hei,

Kiitos tärkeästä kysymyksestäsi. On tosi hyvä asia varmistaa etukäteen, ettei vahingossakaan joudu tilanteeseen, joka voisi olla toista kohtaan ja vielä lainkin mukaan väärin. Seurustelu ja ihastuminen ovat ihania asioita, eikä sille sinänsä ole lain mukaista ikärajaa. Tärkeää kuitenkin on, että osapuolet kokevat tasaveroista yhteyttä ja tunnetta toisiaan kohtaan, eikä ikäero tunnu vaikuttavan siten että kehityserot ovat kumppanusten välillä suuret. Silloin yhdessäolo tuntuu tasapuoliselta ja tasaveroiselta ja omaa ikää ja kehitystasoa vastaavalta.

Mikäli seurusteluun tai yhdessäoloon liittyy seksuaalisia tekoja, on tilanne heti erilainen. Suomen laissa on asetettu laki suojaamaan alle 16-vuotiaita seksuaalisilta kokemuksilta, joihin he eivät kehitykseltään ole valmiita. Tämä perustuu siihen, että yleisen tiedon mukaan alle 16 -vuotias on erityisesti psyykkisen kehitysvaiheensa vuoksi kykenemätön päättämään omasta suostumuksestaan seksuaalisiin tekoihin. Jokaisen ihmisen kohdalla kehittyminen ja sen eteneminen on yksilöllistä, samoin kokemus siitä, milloin on valmis mihinkin. Tässä Hyvä kysymys -palvelun artikkelissa on kerrottu tarkemmin mitä on seksuaalinen teko, suostumus ja suojaikäraja:  Mitä suojaikäraja tarkoittaa? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)

Olette olleet yhdessä aika lyhyen aikaa vielä ja teillä on tutustuminen vielä alkuvaiheessa. Olisi tärkeää antaa aikaa ja rauha sille, että saatte luotua toisiinne luottamuksellisen suhteen, jossa molemmat varmuudella kokevat turvallisuutta ja kykyä vaikuttaa seurusteluun ja siinä etenemiseen. Lisäksi poikakaverisi on ikänsä perusteella kehityksessään sinua taaempana. Anna siis myös hänelle tilaa ja aikaa kehittyä ja saada varmuutta oman suostumuksensa taustalle. Jutelkaa paljon asioista, myös läheisyydestä ja siihen liittyvistä tuntemuksista ja toiveista. Tässä Fressiksen artikkelissa on koottu asiaa seksistä ja siihen valmistautumisesta. Kannattaa näitäkin lukea yhdessä ja erikseen ennen varsinaisia seksuaalisia tekoja, eli seksiä: Mitä seksi on? – Fressis

Mikäli haluat vielä keskustella asioista luottamuksella, voit olla nimettömästi yhteydessä Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin: Seksuaalineuvontachat nuorille | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi)

Kivaa kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Karo
Tarvitseeko seksissä puhua tuhmia? Poikaystävä on kertonut, että olisi kiihottavaa, jos puhuisin ns. tuhmia. Se tuntuu minusta vaikealta. En ole tottunut käyttämään sellaisia sanoja. Minusta seksi on kaunis...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Ihmiset kiihottuvat ja syttyvät seksiin erilaisista asioista. Voisit kysyä poikaystävältäsi kuinka tärkeä asia tämä on hänen mieltymyksissä ja mitä hänelle tuhmia puhuminen oikeastaan tarkoittaa. Ketään ei voi pakottaa tekemään sellaisia asioita, joista ei pidä. Se, että on seksuaalisesti utelias ja avoin pitää sisällään myös sen, että tietää missä omat rajat menevät. On hyvä kuitenkin muistaa, että jotkut asiat seksissä voivat alkuun tuntua vierailta, mutta näitäkin asioita voi halutessaan harjoitella.

Voi olla, että sinulle seksin ilmaisu on parhaimmillaan juuri kaunista ja herkkää. Kumppanin mieltymyksiä on hyvä kuunnella ja kannustan keskustelemaan yhdessä, miksi joku asia on esimerkiksi ehdottomasti ei seksin aikana ja mitkä asiat tuntuvat enemmänkin vierailta. Jos haluat kokeilla tuhmien puhumista, voisit kokeilla sitä ensin muussa kuin seksitilanteessa, tai voit esimerkiksi puhua yksikseen ääneen, jotta löydät itsellesi sopivia sanoja.

Seksuaalineuvojan ei koskaan tarvitse puhua ronskisti asiakkaiden kanssa. Joskus on tarpeen käyttää samoja sanoja mitä asiakas käyttää, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Koulutuksessa perehdytään laajasti seksuaalisuuden eri teemoihin ja koulutuksen aikana seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen helpottuu. Opintojen aikana tutkitaan myös omaa seksuaalihistoriaa ja kun on tietoinen omista asioista, on huomattavasti helpompi ottaa vastaan asiakkaiden asioita.

Hae siis vain rohkeasti neuvojaopintoihin, jos ala sinua kiinnostaa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Kähis
Kauanko tulee hyväillä ennen etenemistä yhdyntään? Mistä tietää milloin hyväilyjä on jatkettu riittävän pitkään, ja voidaan edetä yhdyntään? Pojan näkökulmasta on vähän ongelmallista, kun itse olisi valmis yhdyntään heti kun...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Riittävän hyväilyn kestoa on vaikea määritellä. Ihmiset kiihottuvat eritavoin ja eri tahtiin. Joskus pelkkä ajatus tai tietynlainen kosketus saa kiihottumaan. Toisinaan yhteys toiseen, läheisyys ja kiintymyksen tunne toiseen saa kehon reagoimaan ja haluamaan seksiä. Seksikerrat ovat myös erilaisia, vaikka kumppani olisikin sama: joskus ei tarvitse yhtään hyväilyä ja toisinaan eritavoin kehon hyväily on molemmin puolin nautinnollista. Yhdyntäseksin ei tarvitse aina olla seksin päämäärä.

Kostuminen voi tapahtua fyysisestä koskettamisesta tai pelkistä ajatuksista. Joillakin genitaalialueen koskettaminen kiihottaa voimakkaammin, toiset taas kokevat suoran koskettamisen epämiellyttävänä. Näistä voi ja kannattaa aina jutella seksikumppanin kanssa ja pikkuhiljaa ajan kanssa sitä oppii tuntemaan toisen kehoa paremmin. Seksikumppanin kanssa on muutenkin tärkeää keskustella vastavuoroisesti siitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä taas ei, ja missä menevät omat rajat.

Kiihottuessa emätin kostuu, laajenee ja avartuu. Kiihottuminen voi tapahtua tosiaan monin tavoin. Lepotilassa emättimen pituus on noin 7-12cm, mutta kiihottuessa emättimen elastisuus lisääntyy, joten peniksen sisään työntäminen kokonaan onnistuu usein hyvin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Make
Mikä avuksi kun saan siemensyöksyn jo ennen yhdyntää? Mulla on vähän hassu mutta kans vähän mua haittaava ongelma. Ollaan tyttöystävän kanssa jo oltu sängyssä mutta ei yhdynnässä vielä. Tai oltais haluttu jo...
Fressis

Moi Make,

kiitos yhteydenotostasi. Loistavaa, että pyydät apua sinua haittaavaan ongelmaan. Hienoa myös, että seksi on teistä kivaa pulmasta huolimatta.

Ennenaikainen siemensyöksy on yleinen vaiva. Usein se liitetään nuoreen ikään ja siihen, että seksiä ja oman kehon hallintaa harjoitellaan vielä. Todellisuudessa ennenaikainen siemensyöksy voi haitata minkä ikäistä henkilöä tahansa ja johtua monenlaisista syistä. Voit lukea tästä lisää Väestöliiton artikkelista ”Kuinka pidentää seksin kestoa?”.

Syitä ennenaikaiseen siemensyöksyyn voi löytyä sekä mielen että kehon toiminnan puolelta. Joskus kyse on monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Sen vuoksi ja oikeanlaisen avun saamiseksi asiasta olisi hyvä jutella tarkemmin seksologiaan perehtyneen ammattilaisen kanssa. Nuorelle se käy helposti Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.

Muutaman yleisen vinkin voin sinulle antaa, ilman tarkempaa keskustelua kanssasi. Tärkeintä olisi keskustella asiasta kumppanin kanssa, sillä se usein lisää ymmärrystä ja luottamusta molemmin puolin. Molempien on hyvä tiedostaa, että seksiäkin täytyy harjoitella. Jo pelkästään se, että alkaa jännittää etukäteen mahdollista ennenaikaista siemensyöksyä, voi saada niin tapahtumaan. Kannustan siis juttelemaan asiasta kumppanisi kanssa.

Oman kehon toimintaa ja reaktioita kannattaa harjoitella. Se onnistuu hyvin esimerkiksi itsetyydyttäessä. Jos tunnistaa lähestyvän siemensyöksyn, voi opetella myös kontroloimaan sitä. Voit lukea tästä lisää Terveyskylän artikkelista.

Seksiä ei tarvitse lopettaa siihen, kun siemensyöksy tulee. Sen jälkeen voi vähintäänkin jatkaa kumppanin hyväilyä ja auttaa häntä nauttimaan seksistä. Pienen levon jälkeen halut voivat myös palata, erektio onnistua ja seksi jatkua, mutta siemensyöksy ei välttämättä tule uudestaan niin nopeasti kuin edellisellä kerralla. Jos omat keinot ja seksuaalineuvonnasta saatu tuki eivät riitä, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Ohjeet lääkäriin hakeutumiseksi löydät Väestöliiton artikkelista ”Miten pääsee lääkäriin?”.

Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua. Ota rohkeasti yhteyttä edellä mainittuihin tahoihin, jos haluat keskustella asiasta tarkemmin.

Oliko vastauksesta hyötyä?