Moikka! Sinua mietityttää, miten voi suudella toista ihmistä. Se onkin erittäin hyvä kysymys, johon ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta.
Viestistäsi ei käy ilmi, mitä itse tarkoitat suutelemisella – eri ihmiset voivat ymmärtää sen hieman eri tavoin. Suuteleminen on joka tapauksessa erilaista eri ihmisten kanssa, ja asia, jota täytyy erikseen myös jokaisen suutelukumppanin kanssa harjoitella.
Jo ennen suutelua on aiheesta hyvä keskustella kumppanin kanssa. Näin voi jutella siitä, mistä toinen tykkää, ja millaisia asioita suudellessa on ok molempien mielestä kokeilla. Paras lopputulos syntyy siis siitä, että keskustelee kumppanin kanssa siitä, mistä kumpikin pitää ja ei pidä.
Merkittävää suutelussa, kuten muussakin kanssakäymisessä on se, että tilanteessa on aidosti läsnä. Kun painatte huulenne yhteen, voitte molemmat kuunnella omia fiiliksiänne: tuntuuko tämä minusta hyvältä? Olenko valmis tähän? Mitä haluaisin vähemmän tai mitä lisää? Myös suutelemisen aiheuttamista tunteista ja toiveista on hyvä puhua avoimesti toisen kanssa – näin saatte siitä sellaista, mistä molemmat tykkäävät ja keskustelun kautta lähennytte toistenne kanssa entisestään.
On hyvä muistaa, että suutelemiseen ei kannata luoda liikaa paineita – sen ei tarvitse olla täydellistä. Myös ajan kanssa oppii, mikä tuntuu itsestä ja toisesta milloinkin hyvältä. 😊
Moikka ja kiitos hyvästä kysymyksestäsi. 😊
Ihana kuulla, että olette päättäneet tämän tytön kanssa olla yhdessä ja hyvä, että pohdit yhdessä olemista myös hänen kannaltaan. Seurustelussa on tärkeää huomioida ja kunnioittaa molempien toiveita ja haluja.
Seurustelu iässäsi voi hyvin olla ihan vain tekstailua ja hengailua kahdestaan tai porukassa touhuamista ja harrastamista. Suhteeseen ei siis tarvitse vielä liittyä esimerkiksi pussailua. Suhteen alussa onkin hyvä yhdessä jutella siitä, mitä molemmat toivovat. Näin voi tuntea olonsa turvalliseksi toisen lähellä.
Kerrot, että tyttö on ujo, etkä ole ihan varma, miten lähestyä häntä. Voisitko esimerkiksi viestitse kysyä tytöltä, toivoisiko hän, että hengailisitte yhdessä ja jos niin millaista hän toivoisi sen olevan: voitko tulla ihan hänen viereensä tai saatko ottaa häntä joskus kädestä kiinni? Voit samalla kertoa, mitä itse toivoisit. Usein on hyvä lähteä etenemään ihan pienin askelin ja kertoa myös toiselle, että teillä ei ole kiire minnekään. Lisäksi on hyvä etsiä yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Niistä keskustelu usein rentouttaa tunnelmaa. Voit etsiä näitäkin tekstiviestein tai kasvotusten keskustelemalla ja niitä voivat olla esimerkiksi musiikki, sarjat, harrastukset, kouluaineet tai vaikka lemmikkieläimet!
Tärkeintä tässä varmasti on, että olet juuri sellainen kuin osoitat meille laittamassasi viestissäkin olevasi: huomaavainen toista kohtaan ja täysin oma itsesi. Näin annat myös toiselle tilaa olla oma itsensä ja pääsette rauhassa tutustumaan toisiinne.
Toivotan teille ihanaa syksyä ja ihastumisen tunteita <3
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Lähtökohtaisesti unensaantisi kuulostaa hyvältä. Kerrot myös, että jaksat päivällä touhuilla, joten en olisi huolissani unestasi 😊 En usko, että kissan painolla on väliä yön aikana, mutta täysin varma asiasta en ole. Kissan pääsemistä makuuhuoneeseen yön aikana ei tarvitse estää etenkään, jos sen läsnäololla on positiivisia vaikutuksia sinun uneesi. Tärkeintä on, että koet itse nukkuvasi hyvin.
Lisäksi se, että kerrot kissan tuovan sinulle läheisyyttä, josta koet hyvää oloa, on hienoa. Läheisyytenne kertoo molemmin puolisesta luottamuksesta ja rakkaudesta. Se on ehdottomasti ihana ja voimauttava asia elämässä. Siitä kannattaa pitää kiinni <3
Jos asia kuitenkin jää vaivaamaan sinua, voit joskus kysäistä sitä lääkäriltä samalla, kun hoidat jotain muuta terveyteesi liittyvää. 😊
Ihania yhteisiä hetkiä sinulle ja rakkaalle lemmikillesi!
Hei nimimerkki Karoliina,
kiitos yhteydenotostasi. Hellyyden ja kosketuksen kaipuu ovat tosi inhimillisiä tarpeita, Kuvailet viestissäsi hienosti, minkälaista hellyyttä ja kosketusta kaipaat ja toivot, ja mitä taas et. Se onkin tosi tärkeä huomio, sillä jos ei itse tiedä mitä haluaa, niin sitä on myös kumppanille erilaisissa tilanteissa vaikea ilmaista.
Kaikenlaisissa ihmissuhteissa joudutaan keskustelemaan ja neuvottelemaan erilaisista toiveista ja tarpeista, jotka usein poikkeavat toisistaan eri ihmisillä. Omat toiveet ja ajatukset, esimerkiksi kosketuksesta ja läheisyydestä, voivat muuttua ja vaihdella myös tilanteesta toiseen.
Kirjoitat viestissäsi siitä, miten ajattelet pojan tai poikien reagoivan läheisyyteen ja hyväilyyn. Jonkun henkilön kohdalla kuvailusi voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta kaikki sukupuolensa edustajat (tässä tapauksessa pojat) eivät ajattele ja toimi samalla tavalla. Ja toisaalta, jokaisella on oikeus toivoa ja haluta erilaisia asioita, mutta kanssakäymisessä toisen henkilön kanssa, kuten seksissä, täytyy keskustella molempien haluista ja rajoista, sekä kunnioittaa niitä. On siis varsin tavallista, että esimerkiksi seksuaaliset halut ja valmiudet eivät aina kohtaa ihmisten välillä. Voit lukea halutessasi lisää suostumuksesta Väestöliiton artikkelista ”Mitä on suostumus seksissä?”
Toivottavasti saat vastauksesta lisää näkökulmia pohtimaasi asiaan. Halutessasi voit jatkaa aiheesta keskustelua Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa. Mukavaa kesän jatkoa!
Hei ja kiitos kysymyksestä!
Mielenkiinto seksiin herää jokaisella omaan tahtiin. Seksiä on monenlaista ja olettekin jo tuottaneet toisillenne mielihyvää ja nautintoa eri tavoin. Yhdyntäseksi on vain yksi seksin muodoista. Hyvä kuulla, että olet nauttinut läheisyydestä ja ihokosketuksesta poikaystäväsi kanssa.
Ei ole yhtä oikeaa aikaa tai ikää, milloin on oikea aika seksille. Tärkeintä on, että itse haluaa seksiä ja sitä tekee sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa seksiä haluaa harrastaa. Hyvä, että olet kuunnellut omia rajojasi seksin suhteen. Seksiä ei kannata harrastaa vain miellyttääkseen, koska silloin voi olla vaikea oppia tuntemaan millaisista asioista itse seksissä nauttii.
Pohdit, haluavatko pojat aina seksiä, kun löytävät kumppanin. Ei voi yleistää, että tällaisessa tapauksessa pojat haluaisivat aina seksiä. Myös pojat nauttivat hyväilystä ja läheisyydestä.
Kuvaat, että yhdyntä ajatuksena tuntuu jännittävältä ja houkuttavalta. Olisi hyvä, että poikaystäväsi kanssa juttelette siitä, mitkä asiat ovat tässä vaiheessa ok seksin ja mielihyvän tuottamisen suhteen. Voitte hyvin jatkaa mielihyvän tuottamista eri tavoin, yhdyntä tai suuseksi tapahtuu silloin kun se molemmista tuntuu hyvältä ajatukselta.
Mukavaa kesää!
Seksissä tärkein asia tulisi olla nautinnossa, eikä orgasmissa. Seksi ei ole suorittamista, pakottamista tai orgasmin metsästystä. Lisäksi jokainen meistä on keholtaan ja reagointitavoiltaan yksilöllinen: joku tarvitsee orgasmiin esim. yhdyntää, toinen itsetyydytystä, kolmas suuseksiä. Seksistä voi nauttia ja kokea tyydytystä myös saamatta fyysistä orgasmia. Älä siis suotta murehdi, että tekisit jotain väärin tai huonosti.
Kokeilkaa erilaisia tapoja ja asentoja kosketella ja hyväillä toisianne pelkästään nautinnon ja kiihottumisen vuoksi. Etsikää toistenne vartaloista herkkiä kohtia, kertokaa toisillenne, miltä mikäkin kosketus tuntuu. Keskittykää siihen, mikä molemmista tuntuu hyvältä. Pyydä poikaystävääsi kertomaan ja kuvailemaan, miltä suuseksi hänestä tuntuu ja miten hän haluaisi itseään kosketeltavan suuseksin aikana.
Nauttikaa toisistanne mahdollisimman rennosti, rauhallisessa paikassa ja ilman aika- tai orgasmipainetta. Orgasmiherkkyys saattaa lisääntyä iän myötä, kun oma keho ja sen reaktiot tulevat tutummaksi ja turha jännittyneisyys poistuu.
Jos haluat keskustella tästä lisää asiantuntijan kanssa, voisit kirjoittaa vaikka Väestöliiton nuorten Chattiin tai varata ajan nettivastaanotolle.