Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Valitettavasti en saa kysymyksestäsi oikein selvää, millaisesta ”pallosta” on kyse, ja asiaa on muutenkin vaikea arvioida näkemättä sinua ja voimatta keskustella asiasta tarkemmin. Suosittelen siis, että olet asiasta yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan tai suoraan lääkäriin. He pystyvät arvioimaan tilannetta paremmin ja saat huolta pois mielestäsi. 😊
Normaalisti kivesten kuuluu olla kuin kaksi kovaksikeitettyä, kuorittua, sileää linnunmunaa. Kiveksen yläosassa on lisäkiveskudosta, mutta normaalisti tätä ei kovin helposti pysty tunnustelemaan. Lähtökohtaisesti tilanteesi ei kuulosta huolestuttavalta, jos pallo on ollut kiveksessäsi jo vuosia, eikä ole kasvanut tai ollut kipeä. Olisi kuitenkin hyvä, että käyt hakemassa asiaan terveydenhuollon ammattilaisen arvion, koska erilaiset patit eivät kuitenkaan ole normaaleja kiveksissä ja siksi niiden syy on aina hyvä selvittää.
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Kerrot murrosiän kehityksestäsi ja pohdit peniksesi kasvua. Penis alkaa kasvaa yleensä murrosiän alkuvaiheessa. Ensin kasvavat kivekset, ja siitä noin vuoden päästä penis alkaa kasvaa. Se kasvaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen ennen kuin saavuttaa täyden mittansa.
On valitettavasti vaikea arvioida murrosiän kehitystäsi tapaamatta sinua. Jokaisen kehitys etenee yksilöllisesti. Suosittelenkin siis, että menisit kouluterveydenhoitajan vastaanotolle juttelemaan asiasta. Hän pystyy paremmin arvioimaan kehityksesi vaihetta, ja hänen kanssaan voit muutenkin jutella siihen liittyvistä asioista. Halutessasi voit jutella niistä myös nimettömästi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä tai Poikien puhelimen palveluissa. Uskon kuitenkin, että sinulla ei ole asian suhteen aihetta huoleen, koska murrosikäsi kehitys kuulostaa olevan hyvässä vauhdissa! 🙂
Muistathan, että jokaisen penis on yksilöllinen ja hyvä sellaisenaan, eikä ole olemassa oikean pituista/kokoista tai muotoista penistä. Vanhemmilta saadut geenit vaikuttavat siihen, minkälaiseksi peniksesi kasvaa, eli siihen ei voi itse vaikuttaa.
Mukavaa joulun odotusta!
Hei, kiitos kysymyksestä!
Kiveksiin voi alkaa sattumaan tai niissä voi tunea pakottavaa ja epämiellyttävää tunnetta, jos laukeamisesta on pitkä aika. Tiukat vaatteet ja istuma-asento voivat lisätä kivun tunnetta. Toisaalta keho myös tottuu siihen, jos laukeamista ei tapahdu säännöllisesti. Kipu hellittää ajan kanssa. Terveydellisesti siitä ei ole haittaa, enemmänkin juuri se epämiellyttävä tunne. Onko sinulla sellainen olo, että laukeaminen voisi helpottaa kiputuntemusta? Joskus kiveksiin liittyvä kipu voi johtua myös muista tekijöistä, kuten kiveksen kiertymisestä tai tulehduksesta. Nämä toki ovat harvinaisia ja kipu voi olla voimakasta. Jos kipu ei hellitä, suosittelen olemaan yhteydessä lääkäriin.
Kerrot myös masennuksestasi. On ymmärrettävää, että masentuneena kiinnostus seksiin voi jäädä taka-alalle. Jäin pohtimaan oletko saanut riittävästi tukea ja hoitoa masennukseen liittyen? Onko lähipiirissäsi ihmistä, kenen kanssa olet voinut jutella asiasta? Oletko päässyt juttelemaan siitä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa?
On tärkeää, että et jäisi masennuksesi kanssa yksin. Yksin on hyvin hankala selvittää isoja asioita, kuten masennusta. Omasta olosta kertominen saattaa joskus tuntua mahdottomalta ajatukselta, mutta se on kuitenkin tarpeen, jotta voi alkaa voida paremmin. Apua saat esimerkiksi opiskelu- tai työterveyshuollosta, mutta jos suoraan heidän puoleensa kääntyminen tuntuu vaikealta, voit hakea rohkaisua myös nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitetusta Sekasin-chatista. Voit jutella chatissa nimettömänä aikuisen kanssa ja saada sekä tukea, että vinkkejä siihen miten edetä.
Ota siis rohkeasti yhteyttä edellä mainittuihin auttaviin tahoihin. Sinä ansaitset voida hyvin <3
Moikka,
Kiitos kysymyksestäsi.
Kivesten korkeutta ja kivespussin kireyttä säätelevät cremaster-lihakset, jotka kiinnittyvät kiveksiin ja jatkuvat kivespussista nivuskanavaan. Kun cremaster-lihakset kiristyvät, kivekset nousevat ylöspäin ja lihasten rentoutuessa kivekset taas laskeutuvat kivespussissa alaspäin. Tämän toiminnon tarkoitus on säädellä kiveksille optimaalista lämpötilaa.
Jos cremaster-lihas supistuu voimakkaasti, se voi imaista kiveksen osittain tai kokonaankin nivuskanavaan (”kehon sisään”) hetkellisesti. Jos kives palautuu takaisin kivespussiin ja kivekset ovat pääasiassa siellä pussissaan, ei tästä tarvitse olla huolissaan. Cremaster-lihaksen supistumisrefleksiä voi kokeilla provosoida sivelemällä kevyesti yläsisäreittä, jolloin lihas tyypillisesti supistuu ja kives kohoaa.
Vastaus kysymykseesi siis on, että on normaalia, kunhan kives myös laskeutuu takaisin kivespussiin.
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi.
Tuo on tosiaan myytti, joka kyseisestä juomasta on kiertänyt jo vuosia, mutta sen todellisuudelle ei ole perusteita. Voit siis olla huoletta, kiveksesi eivät taatusti kutistuneet tästä kerrasta juoda kyseistä juomaa.
Emme kuitenkaan yleisesti suosittele juomaan usein sokerijuomia. Happamat ja sokeripitoiset juomat muun muassa vahingoittavat hampaiden kiillettä ja sen myötä lisäävät hampaiden eroosiota. Limsoista ja muista sokeri- ja/tai hiilihapollisista juomista kannattaa ajatella saman tapaisena ruokavalion sattumana kuin karkkeja tai sipsejä – joskus on ihan ok herkutella, mutta päivittäinen käyttö ei kannata. 🙂
Voit halutessasi lukea lisää aiheesta Fressiksestä: Juomat – mitä, milloin ja kuinka paljon? – Fressis
Mukavaa syksyä sinulle!
Moikka ja kiitos viestistäsi!
On ihan normaalia, että myös kivesten alueella ilmenee hikoilua. Jotta hikoilu ei aiheuttaisi hajuhaittoja tai muuta vaivaa, kannattaa kalsarit vaihtaa päivittäin. Lisäksi intiimialue olisi hyvä pestä päivittäin lämpimällä vedellä. Pestessä kannattaa huuhdella huolellisesti myös esinahan alta, sillä sinne kertyy usein esinahkatalia, joka voi alkaa haista. Huolehdithan myös huolellisesta kuivauksesta. Lisätietoa aiheesta voit lukea täältä.
Kivaa syksyn jatkoa!
Moikka!
Kiitos kysymyksestäsi. Kerrot huomanneesi, että toisessa kiveksessäsi on patti ja pohdit onko se normaalia. Valitettavasti on mahdotonta sanoa varmasti, mistä on kyse, ennen kuin asiaa on tutkittu. Suosittelenkin että menet asian tiimoilta lääkäriin. Normaalisti kivesten kuuluu olla kuin kaksi kovaksikeitettyä, kuorittua, sileää linnunmunaa. Kiveksen yläosassa on lisäkives-kudosta, mutta normaalisti tätä ei kovin helposti pysty tunnustelemaan. Patit eivät siis lähtökohtaisesti ole normaaleja kiveksissä vaan niiden syy on aina syytä selvittää terveydenhuollon ammattilaisen arvioimana.
Varaa siis rohkeasti aika lääkärille. Ohjeet siihen löydät täältä. Lue lisää kiveksistä Hyvä kysymys -palvelun artikkelista.
Hei nimimerkki Teetee,
Tarua on, ei totta. Kivekset eivät juurikaan missään tilanteessa turpoile.
Ethän nyt sekoita kiveksiä kivespussiin? Kivespussiin voi kertyä turvotusnestettä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä siemennestetuotannon kanssa. Nesteen kertyminen kivespussiin liittyy lähinnä siihen, miten herkästi vatsaontelosta pääsee valumaan nesteitä kivespussiin.
Kolmas asia, jota jäin miettimään, on että milloin poika ei voisi saada siemensyöksyjä. Jos on tarve, siemensyöksy tulee lopulta vaikka ihan itsekseen, yöllä. Siemennestettä muodostuu enemmän, jos sille on käyttöä, ja vähemmän, jos ei kovin usein halua saada siemensyöksyjä.
Lue lisää kiveksistä Väestöliiton Hyvä kysymys -sivuilta.
Moikka!
Hienoa, että pidät huolta terveydestäsi ja olet tutkinut kiveksiäsi tarkemmin. Olisiko sinun mahdollista ottaa kivekseen ilmaantunut patti puheeksi jonkun luotettavan aikuisen, kuten huoltajasi kanssa? Suosittelen, että kävisit näyttämässä kuvailemaasi pattia lääkärille, koska näin sähköpostin välityksellä on vaikea ottaa kantaa siihen, mistä voisi olla kyse. Huoltaja voisi auttaa sinua ajan varaamisessa lääkärille. Ohjeet siihen löydät myös täältä. Kiveksistä löytyviin patteihin on aina syytä käydä kysymässä lääkärin arvio ja selvittää jatkotutkimusten tarve. Voit lukea aiheesta lisää Väestöliiton artikkelista.
Kivaa kesää!
Penis – 9 kysymystä ja vastausta
Millainen peniksen pitäisi olla ja miten sen pitäisi toimia? Nämä asiat mietityttävät lähes kaikkia jossain vaiheessa. Asiantuntija vastaa yleisimpiin kysymyksiin.