Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Nx
Liittyvätkö vatsakipuni kuukautiskiertoon? Miltä ovulaatiokipu tai kuukautiskipu tuntuu? Minulla ei ole ollut kovinkaan paljoa normaaleja kuukautisia, ja ne harvat eivät tuntuneet yhtään miltään. Yleensä on ollut lääkkeillä...
Fressis

Hei,

Sinulla on kysymyksiä liittyen kuukautiskiertoon. Ensinnäkin kivuista. Sekä ovulaatiokipu että kuukautisvuotoon liittyvät kivut ovat hyvin vaihtelevia niin esiintyvyydeltään kuin voimakkuudeltaan ja luonteeltaan. Kivut voivat myös vaihdella kiertojen välillä. Ehkä yleisimpiä kivun luonteen kuvailuun käytetyistä termeistä on krampit ja kouristukset, jotka voivat myös säteillä alavatsalta esimerkiksi selkään tai reisiin. Ovulaatiokipua monet kuvaavat nipistelyksi tai vihlonnaksi. Kivun kokemukset ovat kuitenkin hyvin yksilöllisiä eikä myöskään pahoinvointi ole mitenkään tavaton oire. Monet raportoivat valkovuodon koostumuksen muutoksia eri kierron vaiheissa. Pidän siis hyvinkin mahdollisena, että kuvaamasi oireet voivat liittyä kuukautiskiertoon. Etenkin mikäli ne toistuvat syklisesti kuukausittain.

Kysyt pitääkö näitä oireita kestää joka kuukausi, jos haluaa niin sanotusti luonnolliset menkat. Se on hyvin paljon mahdollista. Toki oireet voivat muuttua iän myötä jonkin verran. Onkin aika yleistä, että kivuliaiden ja/tai runsaiden tai muuten hankalien kuukautisoireiden hoitoon aloitetaan hormonaalinen ehkäisyvalmiste (myös ilman, että on varsinaista raskauden ehkäisyn tarvetta). Epäsäännöllisestä kuukautiskierrosta voi olla vaikea ennustaa vuotojen alkamista. Ehkä voisit kirjata oireitasi ja vuotojen esiintymiset ylös ja yrittää hahmottaa, onko jotain toistuvia ennusmerkkejä. Vaaleat housut kannattanee ajoittaa vuotojen päättymisen jälkeisiin päiviin ja viikkoihin.

Jos epäsäännöllinen kierto ja kivut stressaavat, ehdotan harkitsemaan palaamista ehkäisyvalmisteen käyttöön, jos siihen ei liittynyt mitään käyttöä estävää pulmaa. Jos haluat jutella aiheesta vielä lisää, voit ottaa yhteyttä esimerkiksi Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatiin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Huolestunut
Kannattaako ottaa jälkiehkäisytabletti jos on ollut jo ovulaatio? Harrastin eilen yhdyntää ilman ehkäisyä, mutta mies ei lauennut sisälleni. Minulla oli ovulaatio noin 2 viikkoa sitten, eli onko jälkiehkäisyn ottaminen hyödytöntä? Kuukautisteni pitäisi...
Fressis

Moikka!

Raskaus voi alkaa, jos toimintakykyisiä siittiöitä päätyy emättimeen. Toimintakykyisiä siittiöitä voi olla siemennesteen lisäksi peniksestä erittyvässä esiliukasteessa eli niin kutsutuissa touhutipoissa. Eli vaikka ”mies ei lauennut sisällesi”, on olemassa mahdollisuus, että emättimeesi on silti päätynyt toimintakykyisiä siittiöitä, jolloin myös raskaus on mahdollinen.

Kerrot, että sinulla on ollut ovulaatio noin kaksi viikkoa sitten, jolloin kuukautiskiertosi on todennäköisimmin siinä vaiheessa, että raskaaksi tuleminen on epätodennäköistä. Ovulaatiossa irronnut munasolu elää, eli voi hedelmöittyä vain vuorokauden ovulaation jälkeen. Kuitenkin, koska tarkasta ovulaation ajankohdasta ei voi olla täysin varma, näkisin, että sinun kannattaisi ottaa jälkiehkäisytabletti varmuuden vuoksi.

Jälkiehkäisytabletteja saa apteekista ja niitä on kahdenlaisia: toinen on otettava viimeistään 72:n tunnin kuluttua yhdynnästä ja toinen viimeistään 120:n tunnin kuluttua. Jälkiehkäisyn ottaminen voi viivästyttää seuraavien kuukautisten alkua, mutta myös aikaistaa niitä. Jos kuukautisia ei kuulu, kannattaa tehdä raskaustesti kolmen viikon kuluttua suojaamattomasta yhdynnästä. Jos sinulla on kysyttävää jälkiehkäisyn käyttöön liittyen, voit kysyä asiasta vielä tarkemmin apteekin henkilökunnalta.

Me täällä Fressiksessä suosittelemme kondomin käyttöä – se suojaa paitsi raskaudelta myös mahdollisilta seksitaudeilta. Kun ehkäisyasiat on kunnossa, voi seksistä myös nauttia huolettomammin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Enymmärrä
Mistä vuoto ja kivut johtuvat e-pillereiden syönnin taukoviikolla? Moi! Mulla on käytössä yhdistelmäehkäisypillerit. Katsoin juuri googlesta, että näitä käyttäessä ovulaatiota ei pitäisi tapahtua. Mietin vain, että kun siinä väliviikolla tulee kuitenkin vuotoa...
Fressis

Kiitos kysymyksestä!

Vuotoa tulee pillereiden väliviikolla, koska elimistössä ei ole keltarauhashormonia joka pitäisi kohdun limakalvoa paikoillaan. Pillereissä tätä keltarauhashomonia on. Ovulaation kanssa tällä ei siis ole tekemistä.

On kohdulle hyväksi uusia sisälimakalvoaan aika ajoin. Jos ei käytä hormonaalista ehkäisyä, kohdun limakalvo paksunee tosi paljon, ja silloin on hyvä, että vuotaa vähintään kerran kuukaudessa. Pillereitä syödessä limakalvo paksunee vain pikkuisen, ja vuodon voi antaa tapahtua vaikka vain kerran puolessa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää pilleritaukoa. Oli kyseessä sitten kuukautiset tai e-pillereiden taukoviikon tyhjennysvuoto, vuotoon voi liittyä kipua, joka johtuu siitä, että kohtu hieman kramppaa ja siten ”puristaa” tuon sisälimakalvon ulos. Kipua voi hoitaa tavallisilla tulehduskipulääkkeillä, jotka auttavat parhaiten, kun ne ottaa silloin, kun kivut ovat vasta alkamassa.

Jos et siis halua vuotaa joka kuukausi, älä pidä väliviikkoa. Jotkut syövät useammankin levyn pillereitä yhteen putkeen. Joidenkin elimistö kuitenkin ”haluaa vuotaa” tiheämmin kuin toisten ja silloin tiputteluvuoto voi alkaa itsestään jo kolmannen tai neljännen levyn aikana. Niinkin voi tehdä, että pitää pilleritauon vasta kun tiputteluvuoto alkaa. Tuolloinkin tauko saa olla korkeintaan 7 vrk ilman ehkäisytehon kärsimistä.

Jos haluat tällä tavalla siirtää vuotoja useamman kuukauden, olisi sinun hyvä jutella asiasta vielä sen terveydenhuollon tahon kanssa, josta e-pillerit on sinulle määrätty. Heidän puoleensa voit muutenkin kääntyä, jos sinulla ilmenee vielä muuta kysyttävää e-pillereiden käyttöön liittyen.

Aurinkoista viikkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: En ymmärrä
E-pillerit, ovulaatio ja alavatsakivut Jos syö yhdistelmäehkäisypillereitä, niin silloinhan ei ovulaation pitäisi tapahtua. Mutta kesken laatan tuntunut alavatsakipuja ja silloin sanottu että ovulaatiosta johtuu niin tarkoittaako se sitä...
Fressis

Moi!

Yhdistelmäehkäisyn teho perustuu tosiaan ovulaation, eli munasolun irtoamisen estoon. Mistäköhän olet saanut käsityksen, että alavatsakipu kesken pillerilaatan johtuisi ovulaatiosta? Vai päättelitkö näin itse?

Kipua alavatsassa voi aiheuttaa moni muukin asia, joten valitettavasti sen syytä on vaikea nyt tämän viestin perusteella arvioida. Alavatsassa sijaitsee mm. paksupuolen viimeiset mutkat, virtsarakko, kohtu ja toki myös paksu kerros lihasta ja jänteitä jne. Kipu voi liittyä myös jonkin näistä toimintaan, eikä siis välttämättä ole ovulaation aiheuttamaa, vaan jotain muuta kipua.

Syömällä e-pillerit säännöllisesti ohjeen mukaan ovulaatio estyy täydellisesti. Huolimattomuus pillereiden ottamisessa, unohtelut ja pitkittynyt taukoviikko taas voivat lisätä riskiä ovulaation tapahtumiselle, jolloin voi myös tuntea ovulaatioon liittyvää kipua. Voit hyvin luottaa pillereiden tehoon, jos olet käyttänyt niitä huolellisesti, eli ottanut pillerit niiden käyttöohjeen mukaan säännöllisesti ja oikea-aikaisesti.

Jos kipusi vielä jatkuvat, suosittelemme sinua varaamaan ajan lääkärille, jotta kipujen syy saadaan selvitettyä ja saat niihin tarvitsemasi avun.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: apuaa
Voiko tulla raskaaksi, jos kuukautiset eivät ole vielä alkaneet? Hei, voiko tulla raskaaksi jos kuukautiset eivät ole vielä alkaneet lainkaan? Nimittäin olin yhdynnässä pojan kanssa ilman kondomia koska ajattelimme etten voi tulla raskaaksi...
Fressis

Moikka!

Periaatteessa on mahdollista tulla raskaaksi yhdynnästä, vaikka kuukautiset eivät olisi vielä alkaneet. On nimittäin niin, että et voi tietää, olisivatko ensimmäiset kuukautisvuodot mahdollisesti pian alkamassa ja voisit olla hedelmällinen juuri yhdynnän aikaan. Naisella tapahtuu ensin ovulaatio eli munasolun kypsyminen ja irtoaminen. Sitä seuraa kuukautisvuoto, jos irronnut munasolu ei ole hedelmöittynyt. Mikäli miehen siittiöitä on tarjolla ja munasolu hedelmöittyy, ei kuukautisvuotoa tulisi. Yleensä tyttö/nainen ei huomaa, milloin munasolu on kypsymässä ja irtoamassa ja siten et voisi aavistaa, että on mahdollisuus tulla raskaaksi.

Jotta seksistä voi nauttia ilman huolta raskaudesta ja seksitaudeista kannattaa aina käyttää kondomia! Raskauden ehkäisyn voi tarvittaessa hoitaa myös muulla keinoin, esimerkiksi e-pillereillä, mutta kondomi on ainoa ehkäisykeino, joka suojaa myös seksitaudeilta. Lisätietoa ehkäisystä voit lukea täältä.

Kivaa kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?