Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Huolestunut
Ikä: 16-18v
Raskauden mahdollisuus suu- ja anaaliseksin jälkeen Oon tässä jo pitkään miettinyt saatanko olla raskaana. Olin muutama kuukausi sitten poikaystävän luona noin 8 päivää kylässä ja nukuttiin alasti. Harrastettiin ainoastaan oraalia...
Fressis

Hei,

Kiitos kysymyksestä!

Raskausmahdollisuutta ei kannata pohtia pitkiä aikoja, koska asian voi helposti varmistaa tekemällä raskaustestin. 😊 Kertomasi perusteella riski sille, että siittiöitä olisi kulkeutunut emättimeesi, kuulostaa kuitenkin kovin pieneltä – ei kuitenkaan mahdottomalta. Joten ehdotukseni on, että ostat raskaustestin lähimmästä ruokakaupasta tai R-kioskilta ja teet testin. Sitten ainakin tiedät varmasti, mikä tilanne on.  Ruokakauppojen koti-raskaustestit ovat ihan yhtä luotettavia kuin apteekin tai terveydenhuollon testit.

Koska viestistäsi ei käy ilmi, onko teillä ollut seksiä aiemmin toisten henkilöiden kanssa, ehdottaisin myös, että käyttäisitte kondomia. Oikein käytettynä kondomi suojaa paitsi raskaudelta, myös seksitaudeilta. Kun peniksen eritteet on näin suojattu joutumasta sinuun, voitte aika huoletta leikkiä keskenänne – eikä myöskään sinulta voi tarttua mitään poikaystävällesi. Anaaliseksissä kondomin käyttö suojaa myös suolistobakteereiden siirtymiseltä. Pesuista ei ole todettu olevan hyötyä raskauden ehkäisynä. Siittiöt ovat niin pieniä ja ovelia, että tytön sisään päässyttä siittiötä ei niin vain pois enää pestä.

Jos suhteesi poikaystävääsi yhä jatkuu, sinun voisi olla hyvä harkita myös erillisen raskauden ehkäisymenetelmän aloittamista sinulle itsellesi. Katso oman hyvinvointialueesi sivuilta, mitä siellä kerrotaan ehkäisy- tai perhesuunnitteluasioista. Monin paikoin ehkäisyvälineitä annetaan nuorille maksutta.  Menetelmä päätetään sitten yksilöllisesti sen mukaan, mitä itse toivot ja mikä on oman terveytesi kannalta turvallisinta ja tarpeellista.

Närästysoireista on valitettavasti vaikea sanoa näillä tiedoilla mitään varmaa. Usein erilaiset oireet voimistuvat silloin, kun on muutenkin huolestunut jostain. Suosittelen, että hakeudut asiasta lääkäriin, jos närästysoire jatkuu häiritsevänä vielä sittenkin, kun tämä raskauden pelko on saatu pois. Ohjeet lääkäriin hakeutumiseen löydät täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Moikka moikka
Ikä: 16-18v
Ensimmäinen seksikumppani ja seksitautien tarttuminen Mietin vaan että eikös se ole niin, että jos 2 ihmistä jotka ei ole ikinä ennen harrastanut seksiä aiemmin kenenkään muun kanssa paitsi toistensa...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Olet oikeassa. Seksitaudit ovat tarttuvia tauteja, eli jos ei ole harrastanut minkäänlaista seksiä (penis-emätin -yhdyntä, suuseksi, anaaliseksi) aiemmin kenenkään kanssa, ei ole voinut saada tartuntaa. Jos siis kumppaneista kumpikaan ei ole harrastanut seksiä aiemmin, ei heillä voi olla seksitauteja eivätkä näin voi toisiaankaan tartuttaa.

On hyvä muistaa, että huuliherpes, vaikkei olekaan seksitauti, voi periaatteessa tarttua suusta sukuelinten alueelle. On siis hyvä olla tietoinen siitä, että etenkin huuliherpeksen oireisessa vaiheessa suuseksiä kuten myös suutelua on hyvä välttää.

Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: 1234
Ikä: Yli 18v
Suunterveys ja suuseksi Jos suussa on ei-seksitautien viruksia tai bakteereja (vaikkapa karies), voiko niistä olla haittaa sukuelimille suuseksissä? Tai voiko sukuelimistä tarttua esim. jokin hiiva suuhun? Vai...
Fressis

Hei 1234,

kysyt voiko suuseksikontaktissa tarttua muita infektioita kuin varsinaisia seksitauteja ja tuleeko myös kahden neitsyen välttää sylki-sukuelin -kontaktia. Hyviä kysymyksiä!

Suussa on yli 300 lajia bakteereita, viruksia ja hiivoja. Suurin osa niistä on vaarattomia ja jopa ihmiselle hyödyllisiä osana suun ns. normaalia bakteerikantaa. Monilla on myös suun sairauksia aiheuttavia bakteereita, jotka niille suotuisissa olosuhteissa tekevät reikiä hampaisiin tai saavat ikenet tulehtumaan. Nämä bakteerit eivät kuitenkaan kykene siirtymään sukuelinten limakalvoille tartuntaa aiheuttavina tauteina syljen välityksellä, sillä ympäristöt ovat liian erilaiset. Sukuelinten hiivat eivät myöskään pysty siirtymään perusterveen ihmisen suuhun, sillä sylki, limakalvot ja normaalibakteerikanta estävät ”ulkomaailman” bakteereita asettumasta suuhun. Myöskään kariesbakteerit eivät enää tartu aikuiselta toiselle syljen välityksellä, sillä suun bakteerikanta vakiintuu jo alle 2-vuotiaana.

Mikäli suussa on sen sijaan jokin seksitauti tai aktiivinen huuliherpes, se voi siirtyä suuseksin aikana sukupuolielinten limakalvoille ja toisinpäin.  Joskus myös suuseksin tai seksin harrastaminen voi saada alapään oman bakteeritasapainon hetkellisesti häiriintymään, jolloin kehon omat hiivat voivat saada aikaan hiivatulehduksen.

Aina kun on uusi kumppani, kannattaa huolehtia seksitautien ehkäisystä. Mikäli seksitaudit on kuitenkin poissuljettu (esimerkiksi jos kummallakaan seksin osapuolella ei ole ollut seksiä aiemmin kenenkään kanssa) eikä kummallakaan ole ilmeisiä tulehduksia tai ihorikkoja, voi seksistä nauttia ilman pelkoa tartunnasta.

Hyvää alkavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Aleksi
Ikä: 16-18v
Suuseksi ja herpestartunta Olen nuollut kaverini alapäätä ja nyt epäilen että minulla on herpes ylähuulessa. Mitä pitäisi tehdä sillä en uskalla kertoa vanhemmilleni? Kiitos vastauksesta etukäteen.
Fressis

Moi Aleksi! Hyvä, että laitoit meille viestiä huolesi kanssa.

Suun alueella oleva herpes on yleinen tauti, jonka saa arvioiden mukaan yli puolet suomalaisista jossain vaiheessa elämäänsä. Monet eivät edes tiedä tartunnastaan. Toisilla herpes on täysin oireeton tai oireet puhkeavat vain kerran, kun taas toisilla herpes oireilee useammin. Herpeksen alkuvaiheessa huulessa tuntuu yleensä kirvelyä, kuumotusta ja punoitusta, minkä jälkeen ilmestyy rakkuloita, jotka paranevat noin 1–2 viikon kuluessa.

Epäilet itselläsi tartuntaa ja pohdit, mitä sinun pitäisi tehdä asian kanssa. Ainakin sinun kannattaa keskustella seksikumppanisi kanssa, että olet mahdollisesti saanut häneltä herpestartunnan huuleen. Hän voi mennä seksitautitesteihin, mutta herpeksen voi testata ainoastaan silloin, kun herpes on aktiivinen. Tuolloin lääkäri toteaa taudin joko silmämääräisesti tai ottamalla näytteen rakkula-alueelta.

Seksitautitesteihin kannattaa muutenkin hakeutua, jos on harrastanut suojaamatonta seksiä – olipa kyseessä suuseksi, penis-emätinyhdyntä tai anaaliseksi. Kerroit antaneesi suojaamatonta suuseksiä, joten klamydia- ja tippurinäyte kannattaa ottaa myös nielusta.

Kun herpeksen on saanut, virus jää pysyvästi elimistöön. Oireita on kuitenkin mahdollista lievittää apteekista saatavilla voiteilla. Oireiden ollessa lieviä, hoitoa ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Mikäli herpes aiheuttaa voimakkaita oireita, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle. Hän määrää tarvittaessa suun kautta otettavan lääkkeen, joka auttaa lievittämään oireita tai estämään herpeksen uusiutumista tiheään.

Suun alueen herpes voi tarttua sukuelimiin ja toisinpäin, minkä lisäksi se voi tarttua suudellessa. Kannattaa myös muistaa, että kaikki seksitaudit voivat tarttua suuseksissä, minkä vuoksi kannattaa käyttää suojaa. Annettaessa suuseksiä penikselle käytetään kondomia ja annettaessa suuseksiä pimpille tai peräaukolle käytetään suuseksisuojaa tai halkaistua kondomia. Kun huuliherpes on aktiivisena eli rakkulavaiheessa, tulee pidättäytyä suutelusta ja suuseksin antamisesta, jotta ei tartuta toista. Rakkulavaiheessa herpes tarttuu erittäin herkästi. Toisaalta herpes voi tarttua myös oireettomana, mutta tämä on harvinaisempaa.

Vanhemmillesi sinun ei tarvitse kertoa herpestartunnasta, mikäli et halua. Mikäli mahdollinen tartunta kuitenkin herättää sinussa huolta, kannattaa asiasta puhua lääkärin kanssa. Voit myös keskustella aiheesta anonyymisti Väestöliiton tai Sexpon maksuttomassa seksuaalineuvonnassa.

Toivottavasti vastauksesta on sinulle apua. Mukavaa ja aurinkoista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Ööööö
Ikä: 13-15v
Voiko seksitauti tarttua, jos spermaa tulee suuhun? Jos spermaa tulee suuhun, voiko siitä tarttua seksitauti? Vai pitääkö molempien käydä testeissä ennen tuota? T. kokematon
Fressis

Moikka!

Seksitaudit tarttuvat limakalvokosketuksessa, eritteiden välityksellä tai rikkinäisten ihojen hankautuessa toisiaan vasten. Todennäköisimmin tartunnan voi saada suojaamattomassa emätin- tai anaaliyhdynnässä tai suuseksissä. Eli kyllä, kuvaamassasi tilanteessa on seksitaudin tarttumisen riski. Mikäli suuseksiä haluaa harrastaa ilman suojausta (kondomi tai suuseksisuoja) tulisi molempien käydä ensin seksitautitesteissä.

Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: kaverinpuolesta kysyn
Ikä: 13-15v
Voiko tulla raskaaksi, jos suihinotossa laukeamisen jälkeen penis laitetaan emättimeen? Otin poikaystävältäni suihin eilen ja hän laukesi minun suuhun jonka jälkeen laittoi peniksensä (vaan terskan) minun sisään. Voiko siitä tulla raskaaksi?
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

Periaatteessa on aina raskauden mahdollisuus, jos harrastetaan penis-emätinyhdyntää ilman kondomia ja jos ei ole käytössä muita ehkäisymenetelmiä (esim. hormonaalinen ehkäisy).

Seuraa siis seuraavia kuukautisiasi, ja jos ne ovat myöhässä, kannattaa sinun tehdä raskaustesti. Jos kuukautisesi ovat epäsäännölliset ja haluat varmistua asiasta, voit tehdä raskaustestin kolme viikkoa yhdynnän jälkeen tarkimman tuloksen saamiseksi.

Muistakaa jatkossa aina kondomia, myös suuseksin aikana! Kondomi suojaa niin seksitaudeilta kuin raskaudeltakin 😉

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Seksi

Suuseksisuoja – mikä se on ja miten sitä käytetään?

Kaikki seksitaudit voivat tarttua suuseksissä sekä antavalle että vastaanottavalle osapuolelle. Siksi kondomin tai suuseksisuojan käyttäminen on tärkeää suuseksin aikana.

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: 16-18v
Suuseksi ja raskauden mahdollisuus olen lukenut että suuseksin jälkeen siittiöt voivat pysyä suun limakalvoilla max 2päivää, onko tämä oikeasti totta vai kulkeutuvatko siittiöt aina syljen mukana pois suusta?...
Fressis

Moi, kiitos viestistäsi!

Pohdit sitä, kuinka kauan siittiöt säilyvät elinkelpoisina suun limakalvoilla. Asiasta ei ole toistaiseksi tehty mitään tarkkaa ja kattavaa tutkimusta, vaan nykyinen tietämys perustuu enemmänkin tutkijoiden arveluihin ja yksittäisiin havaintoihin. Tästä syystä en valitettavasti voi antaa sinulle täysin varmaa vastausta. Toisissa lähteissä sanotaan, että suun alue ei ole otollinen ympäristö siittiöille toisin kuin vaikkapa emätin, jossa siittiöt voivat säilyä toimintakykyisinä jopa muutaman päivän. Lisäksi suussa siittiöt todennäköisesti huuhtoutuvat mahalaukkuun syljen, nesteen ja ruoan mukana, jolloin ne tuskin säilyvät suun alueella kovinkaan kauaa.

Pohdit myös, tarvitseeko sinun olla erityisen varovainen muutama päivä suuseksin harrastamisen jälkeen, jotta siittiöt eivät siirry suusta käsien kautta alapäähäsi. Tässä tilanteessa sinun ei tarvitse olla huolissasi, sillä siittiöiden siirtyminen suusta käsien kautta alapäähän, ja siten myöskään raskauden alkaminen, ei ole todennäköistä ainakaan enää pari päivää seksin harrastamisen jälkeen.

Kerrot viestissäsi raskaaksi tulemisen pelostasi, joka haittaa elämääsi ja haluasi harrastaa seksiä. Mahdollisesti pelko myös estää sinua kunnolla nauttimasta seksistä. Viestistäsi ei selviä, käytätkö jo jonkinlaista raskaudenehkäisymenetelmää, joista monet ehkäisevät raskautta tehokkaasti. Luotettavimpia ehkäisymenetelmiä ovat ehkäisykapseli ja hormonikierukka. Lisäksi raskauden mahdollisuuden voi minimoida käyttämällä kaksoisehkäisyä eli hormonaalista ehkäisyä ja kondomia samaan aikaan. Entä voisiko kondomin käyttäminen suuseksissä hieman lievittää pelkoasi ainakin tässä hetkessä? On hyvä muistaa, että kondomin tai suuseksisuojan käyttäminen suojaa myös seksitaudeilta.

Pelkkä ehkäisystä huolehtiminen ei kuitenkaan yleensä auta poistamaan raskaaksi tulemisen pelkoa, sillä se voi olla hyvin kokonaisvaltainen tunne ja olotila, jonka hoitamiseksi tarvitaan ulkopuolista apua. Sinun voisi olla hyvä selvittää, mistä pelkosi johtuu ja kuinka sitä olisi mahdollista hoitaa, jotta pelko ei veisi liikaa energiaasi ja haittaisi seksistä nauttimista. Suosittelenkin sinua ottamaan yhteyttä esimerkiksi Väestöliiton tai Sexpon maksuttomaan seksuaalineuvontaan tai varaamaan ajan seksuaaliterapeutille, terveydenhoitajalle tai psykologille. Keskustelu asiantuntijan kanssa voi auttaa sinua pääsemään irti peloistasi tai vähintäänkin lievittämään niitä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: 13-15v
Jatkuva halu harrastaa seksiä Mulla on semmonen tunne et kokoajan haluun nuolla jonkun pippelii ja harrastaa seksii mitä tehdä?
Fressis

Moikka,

kiitos kysymyksestäsi! Kuvaat viestissäsi seksuaalista haluasi ja pohdit mitä sen kanssa tulisi tehdä.

Ensinnäkin on täysin luonnollista, että sinulla on tällainen olo. Se johtuu murrosiässä hormonitoiminnassa tapahtuvista muutoksista, jonka seurauksena seksuaalisuuteen liittyvät asiat alkavat kiinnostaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Voit lukea aiheesta lisää Väestöliiton artikkelista Miksi murrosikä herättää seksuaalisen kiihottumisen?

Jos kuitenkin koet, että tämä halu häiritsee tavallista elämääsi, voisi olla hyvä, että pääsisit juttelemaan siitä jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachat on hyvä paikka, jossa voit jutella seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista nimettömästi seksuaalineuvojan kanssa.

Yksi tapa ”purkaa” omaa seksuaalista halua ja kiihottumista on myös itsetyydytys, josta voit lukea lisää Fressiksen artikkelista. Jos sinulle tulee ajankohtaiseksi seksi toisen henkilön kanssa, muistathan, että seksin on tärkeää perustua suostumukseen, eli kommunikaatioon sitä, mitä seksin molemmat osapuolet toivovat itselle tehtävän ja mitä taas ei.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: ääk
Ikä: 13-15v
Raskauden mahdollisuus moikka annoin suuseksiä poikaystävälleni eikä hän lauennut, mutta touhutipoissa voi kuitenkin siittiötä olla, tämän jälkee pesin käteni saippualla, tästä noin puoli tuntiä itsetyydytin itseäni,...
Fressis

Moi nimimerkki ääk!

Hienoa, että rohkenit laittaa meille viestiä, etkä jäänyt yksin huolesi kanssa. Kuvailemasi tilanne ei kuulosta siltä, että siinä voisi tulla raskaaksi. Olet aivan oikeassa, että touhutipoissa voi olla siittiöitä, jotka emättimeen päätyessään saattavat johtaa raskauteen. Kerroit kuitenkin, että pesit kätesi saippualla seksin jälkeen, jolloin mahdollisia siittiöitä ei luultavasti ole jäänyt käsiisi. Lisäksi seksistä poikaystäväsi kanssa oli kulunut puoli tuntia ennen kuin aloit tyydyttää itseäsi. Tuossa ajassa mahdolliset siittiöt ovat jo kulkeutuneet pois suustasi syljen mukana. Jos puolestaan käsissäsi olisi ollut tuoretta esiliukastetta (eli touhutippoja) tai spermaa ja olisit työntänyt sormesi emättimeesi, raskaaksi tuleminen olisi voinut olla mahdollista. Tästä syystä käsien peseminen on tärkeää, kuten fiksusti teitkin.

Vaikka suuseksissä ei voi tulla raskaaksi, kannattaa tiedostaa, että siinä on olemassa seksitautien tarttumisen riski. Mikäli ei ole varmuutta siitä, onko itsellä tai toisella seksitautia, annettaessa suuseksiä penikselle olisi hyvä käyttää kondomia, kun taas antaessa suuseksiä pimpille tulisi käyttää suuseksisuojaa  tai halkaistua kondomia.

Mikäli kuitenkin olette toistenne ensimmäiset seksikumppanit, teillä ei voi olla seksitauteja. Jos jommallakummalla teistä on ollut aiemmin seksiä myös muiden kanssa, seksitautitesteihin meneminen on ainoa tapa selvittää, onko itsellä seksitautia. Seksitaudit tulee testata käytettyjen seksitapojen mukaan: tavallisesti näyte otetaan sukuelimen limakalvolta tai virtsasta, mutta jos on ollut suojaamatonta suuseksiä, näyte otetaan myös nielusta.

Toivottavasti vastaukseni auttoi lievittämään stressiäsi. Halutessasi voit lukea lisää Hyvä Kysymys -sivuston artikkelista siitä, miten voi tulla raskaaksi. Erilaisista ehkäisymenetelmistä puolestaan saat lisää tietoa Ehkäisynetistä.

Oliko vastauksesta hyötyä?