Mieli
Nimimerkki: ......

Miksi minulle tulee masentunut ja itsetuhoinen olo?

Mistä voisi johtua se että minulla on ihan hyvä olla, mutta yhtäkkiä tulee masentunut ja itsetuhoinen olo. En saa oikein mistään samanlaista iloa kuin ennen ja en innostu myöskään mistään asioista. Tätä on jatkunut jo muutamia vuosia.

Hei ja kiitos viestistäsi.

Jos ymmärsin oikein, elämässäsi on asiat ihan hyvin, mutta siitä huolimatta olosi on masentunut ja iloton. Vaikka aina ei tarvitsekaan olla iloinen ja innostunut, ovat ne kuitenkin hyvinvointia lisääviä tunteita, joiden poissaolo voi aiheuttaa pahoinvointia. Mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä hankalammaksi tilanne voi muuttua. Kertomasi itsetuhoiset ajatukset ovat myös merkki siitä, että asian äärelle on nyt tärkeää pysähtyä ja selvittää mistä olosi johtuu.

Muistatko, mistä asioista ja milloin olet viimeksi kokenut iloa tai innostusta? Ja onko niin, että nämä samat asiat eivät enää aiheuta iloa? Jos näin on, niin muistatko, tapahtuiko muutama vuosi sitten jotain ikävää? Vai ovatko ilo ja innostus kadonneet elämästäsi ennemmin pikkuhiljaa? Jokainen voi joskus huonosti ja tällöin on syytä tukeutua myös muihin. Yksin voi nimittäin olla vaikea päästä oman olon juurisyiden äärelle, ja näin isojen pohdintojen kannattelu yksin on myös kuormittavaa. Se, että kirjoitit tänne meille, on jo hyvä alku, harmillisesti tässä on vaikea kuitenkaan sukeltaa kovin syvälle tilanteeseesi.

Voisitko ajatella juttelevasi asiasta tutun aikuisen kanssa? Se voi olla koulun työntekijä, kuten terveydenhoitaja tai kuraattori, tai muu aikuinen kuten nuorisotyöntekijä tai oma läheinen. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, tai kaipaat rohkaisua, voit myös jutella ensin nimettömänä nuorten Sekasin-chatissa. Valitsit sitten kasvokkain juttelun tai chatin, voit aloittaa kertomalla ihan saman asian kuin tänne laittamassasi viestissäsi. Tärkeintä on, että et jää asian kanssa nyt yksin.

Juttelun lisäksi yritä miettiä mitkä asiat elämässäsi lisäävät edes hieman hyvää oloa, ne voivat hyvin pieniäkin asioita. Tunnistatko niitä? Saisitko myös lisättyä näitä tunnistamiasi pieniä asioita elämääsi? Elämässä hyvin oleviin asioihin keskittyminen edes hetkittäin, on tapa harjoitella omien ajatusten suunnan muuttamista. Se ei toki yksin riitä, eli rohkaisen sinua ottamaan asian myös puheeksi. Mitä pikemmin sen teet, sitä pikemmin voit voida taas hyvin ja pystyt keskittymään elämässäsi oleviin mukaviin asioihin.

Tsemppiä ja rohkeutta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?