Ruoka

3 × helppo makupala

Nuorten kokkien Suomen mestarin Emmiina Lehtosen snacksit valmistuvat helposti itse tehden.

3 × helppo makupala

Välipalapatukat

noin 12–14 kpl

2 dl taateleita
2 dl cashewpähkinöitä
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl pakastekuivattua vadelmaa

Poista taateleista kivet.
Hienonna kaikki ainekset pieneksi veitsellä ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Levitä massa laakeaan vuokaan leivinpaperin päälle.
Anna jähmettyä jääkaapissa 1–2 tuntia.
Leikkaa joko patukan muotoon tai pienemmiksi annospaloiksi.

Vinkki! Kääräise patukat leivinpaperiin, niin ne eivät tartu toisiinsa.

Lehtikaalisipsit

pienelle porukalle

1 pussi lehtikaalia
2 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Pese lehtikaalit ja kuivaa ne.
Revi lehdet irti lehtiruodista parin sentin mittaisiksi paloiksi.
Sekoita kulhossa lehtikaali, oliiviöljy ja mausteet.
Levitä maustetut lehtikaalit tasaisesti uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 140 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes lehtikaalit ovat kuivuneet sipseiksi.
Huomaa, että lehtikaalit kutistuvat uunissa huomattavasti.

Mangolassi

4 annosta

0,5 l mangopyrettä
0,5 l maustamatonta jugurttia
1 sitruunan mehu
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

Sekoita kaikki ainesosat keskenään. Tarjoile kylmänä.

 

Reseptit Emmiina Lehtonen, kuvausjärjestelyt Joakim Juvelén, kuva Timo Villanen

 

Katso myös

Kysymys
LiikeRuokaRytmiYleinen
Nimimerkki: Kunhan mietin
Ikä: Yli 18v
Ylipaino ja terveet elämäntavat Onko totta, että parin, kolmen kilon ylipaino ei vielä ole terveydelle erityisen haitallista, jos elämäntavat ovat muuten kunnossa?
Fressis

Hei ja kiitos yhteydenotostasi!

Hienoa, että olet miettinyt terveyteen liittyviä asioita ja uskot elämäntapojen olevan hyvällä mallilla. Yleisesti voidaan sanoa, että lievän ylipainon aiheuttamat terveysriskit ovat hyvin vähäisiä. Etenkin, jos päivittäiset elintavat ovat pääsääntöisesti kunnossa, eivät riskit esimerkiksi korkean verenpaineen tai tyypin 2 diabeteksen syntyyn ole koholla. Päivittäisillä elintavoilla tarkoitan monipuolista ja säännöllistä ruokailua, riittävää unta ja lepoa, liikkumista ja arjen aktiivisuutta sekä päihteettömyyttä. Nämä arjessa toistuvat tottumukset luovat hyvän perustan terveyden ylläpitämiselle ja hyvälle ololle. Kannustankin jatkamaan sinulle hyvinvointia tuottavien rutiinien toteuttamista omassa arjessasi, ne kantavat pitkälle 😊

Hyvää syksyä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Ruoka

Unohtuiko päivän tärkein ateria -aamupala?

Aamupalalla on tärkeä rooli keskittymiskyvyn, suoriutumisen ja nälänhallinnan kannalta ja sen toistuvasti väliin jättäminen voi vaikuttaa koko päivään ja omaan mielialaan päivän aikana.

Kysymys
Ruoka
Nimimerkki: nakki
Ikä: 9-12v
Haittaako, jos juo limua? haittaako jos juon limua?
Fressis

Heippa! Kiitos kysymyksestä 😊

Lyhyesti vastattuna ei, ei haittaa, jos juot limua. Tärkeää on kuitenkin se, kuinka paljon ja miten usein limua juot. Päivittäiseen arkikäyttöön ne eivät sovi, mutta silloin tällöin, erityisenä hetkenä limua voi ihan hyvin juoda.

Limut eli limsat sisältävät paljon sokeria (paitsi light-/zero-versiot) ja ovat happamia. Sokerista saa helposti energiaa eli tarpeen, ja toisaalta ei lainkaan terveyden kannalta tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja tai kuitua. Nestemäisenä “saatu” sokeri ei tuo samanlaista kylläisyydentunnetta, kuin ruokana syöty vastaava energiamäärä, mikä voi johtaa siihen, että energiaa tulee helposti liikaa. Lisäksi limsojen happamuus, etenkin yhdistettynä sokeripitoisuuteen on huonoksi hammasterveydelle ja altistaa reikien kehittymiselle. Siksi olisikin parasta juoda limsoja ruokailun yhteydessä, silloin kun niitä satunnaisesti juo.

Vesi on paras janojuoma ja ruokajuomaksi kannattaa valita joko kasvipohjainen juoma (esim. kauramaito) tai rasvaton maito. Mehut ja limsat sopivat sitten erityisempiin tilanteisiin, kuten juhlajuomaksi tai vaikka viikonloppuiseen leffailtaan. Ruokavalio on kokonaisuus, johon mahtuu myös terveyden kannalta huonompia valintoja, kunhan arkiruokailu koostuu enimmäkseen terveyden kannalta hyvistä vaihtoehdoista. Niistä voit lukea lisää Fressiksestä.

Kivaa kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?