Hei,
Kiitos viestistäsi liittyen tupakoinnin lopettamisesta seuranneisiin oireisiin. Ensinäkin onnea erittäin hyvästä päätöksestä – saatat saada useita terveitä elinvuosia sen johdosta!
Tupakoinnin lopettamisen jälkeen kehossa alkaa hyvin pian tapahtua palautumista. Jo ensimmäisten päivien aikana veren hiilimonoksiditaso laskee normaaliksi ja nikotiini häviää elimistöstä. Olet saattanut huomata, että mm. haju- ja makuaisti alkavat parantua ja sydämen syke tasoittua ja verenpaine alentua. Limaisuus johtuu siitä, että keuhkot alkavat puhdistua limasta ja myös päänsärky on yksi vierotusoireista. Nämä oireet kuitenkin helpottavat vähitellen. Hengittäminen ja limaisuus helpottuu yleensä noin kahden viikon tupakoimattomuuden jälkeen. Verenkiertoelinten toimintakyky paranee ja sen myötä myös fyysinen suorituskyky. Myös vieroituspäänsäryn kuuluisi samalla alkaa loppua.
Kun saat tämän vastauksen, todennäköisesti nämä kuvaamasi oireet ovat siis jo tasoittuneet. Kerrot viestissäsi myös, että olet käyttänyt nikotiinikorvaustuotetta ja vähentänyt sen annosta. Mahdollisesti olet voinut nyt jo olla ilman sitäkin – ainakin pian voit olla. Suosittelen vielä, että haet tukea lopettamiseen esimerkiksi läheiseltä ihmiseltä, vertaisilta ja jos tarpeen, niin lääkäriltä.
Myös maksuton Erovirasto-sovellus auttaa ja tukee sinua lopettamisessa. Voit ladata sen täältä.
Lisäksi tukea löytyy esimerkiksi:
- Maksuttomasta Stumppi-puhelimesta
- Terveyskylän omahoito-ohjelmasta, josta opit toimivia keinoja tupakoinnin lopettamiseen. Ohjelma kannustaa ja tukee sinua pysyvään savuttomuuteen.
- Lopettamisryhmistä, joita voi kysyä terveysasemalta. 28 päivää ilman –lopettamisryhmiä järjestetään useilla paikkakunnilla sekä verkossa.
- THL:n sivustolta, jossa on lisää vinkkejä tupakoinnin lopettamisen tueksi.
Toivotamme sinulle onnea lopettamiseen –onnistut siinä varmasti!
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa että mietit tätä asiaa!
Poskari tarkoittaa siis tupakan tai sähkötupakan käyttämistä ilman, että vetää savua tai höyryä keuhkoihin asti. Poskareilla polttaminen ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö yhtään savua tai höyryä kulkeutuisi keuhkoihin ja sitä kautta tulisi keuhkovaikutuksia. Lisäksi pelkästään suun limakalvojen kautta kulkeutuu haitallisia aineita ja yhdisteitä verenkiertoosi. Kuten tupakointi, myös vapettaminen muuttaa suun bakteerikantaa, mikä altistaa suun tulehduksille. Tulehdukset puolestaan altistavat pitkällä aikavälillä muille sairauksille kuten esimerkiksi diabetekselle, sydänsairauksille ja syöville.
Ei ole mahdollista vastata tarkasti, että kuinka paljon sillä on vaikutuksia keuhkoihin, onhan ihan henkeen vedettäessäkin vaikutukset ja seuraukset aina yksilöllisiä. Selvää on kuitenkin se, että haitatonta ei poskareillakaan käytetty vape ole. On hyvä miettiä, että miksi ylipäätään haluat vapettaa ja onko se oikeasti järkevää.
Jos haluat valita kaikkein terveellisimmän tai itseasiassa ainoan terveellisen ja haitattoman vaihtoehdon terveytesi kannalta, se on olla ilman sähkötupakkaa ja muitakin nikotiinituotteita. Pystyt siihen varmasti 🙂
Lue halutessasi lisää sähkötupakan haitoista Fressiksestä.
Moi, kiitos kysymyksestä!
Sinua mietityttää kuinka paljon keuhkoihisi on vaikuttanut se, että olet kokeillut sähkötupakkaa yhden kerran, ja onko riskisi sairastua keuhkosairauksiin sen myötä nyt korkeampi. Hienoa, että pohdit asiaa ja olet kiinnostunut sähkötupakan haitoista.
Ei huolta, on erittäin epätodennäköistä, että näin lyhyestä sähkötupakan käytöstä olisi aiheutunut sinulle mitään pitkäaikaista haittaa. Olet ehkä kuitenkin huomannut, että sähkötupakan höyry on voinut aiheuttaa esimerkiksi jonkinlaisia ärsytysoireita, kun sitä on hengittänyt keuhkoihin. Vakavammat haitat ilmenevät usein vasta pitkäaikaisemman käytön jälkeen.
Sähkötupakka on vielä melko uusi tuote, eikä sen haittavaikutuksista tiedetä vielä kovinkaan paljoa, vaikkakin tutkimustieto siitä lisääntyy vähitellen. Selvää on kuitenkin se, että haittavaikutuksia on. Niistä voit lukea lisää Fressiksen tietopankista.
Edellä kerrotun perusteella olisikin tärkeää, että kokeilusi jää tuohon yhteen kertaan, etkä enää polttaisi sähkötupakkaa uudestaan tai käyttäisi muitakaan tupakka- ja nikotiinituotteita. Näin vältyt tupakka- ja nikotiinituotteiden aiheuttamilta haitoilta jatkossakin.
Sähkötupakkaan liittyvät asiat mietityttävät moni nuoria. Lue täältä Fressiksen 7 usein kysyttyä kysymystä sähkötupakasta.
Kivaa syksyä!
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Kerrot kokeilleesi tupakkaa kolmen henkäyksen verran. Kokeilustasi ei onneksi jää pysyviä jälkiä keuhkoihin ja nikotiinikin poistuu parin vuorokauden aikana. Tupakkakokeilujen suurin riski on, että tupakoimiseen jää koukkuun, jolloin lopettaminen vaikeutuu. Tupakoinnin jatkuessa myös terveydelliset riskit ovat todelliset. Jatkossa on siis tärkeää, ettet jatka kokeiluja, sillä riippuvuus tupakkaan voi syntyä yllättävän nopeasti.
Jotta pääset helpommalla, sinun kannattaa varautua ennakkoon tilanteisiin, jossa tupakkaa on tarjolla. Voit esimerkiksi miettiä miten kieltäydyt, jos sinulle tarjotaan tupakkaa. Lisätietoa tupakasta löydät Fressiksen tietopankista ja tupakka-teemakanavasta.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle!