Seksi
Nimimerkki: Poika 12v
Ikä: 9-12v

Esinahan taakse vetäminen

Onko normaalia että kun vedän esinahan taakse niin se ei ihan mene kokonaan taakse asti vaan jää terskan pinalle tai kun kaverit kertoivat että tälläisessä tapauksessa pitäisi tehdä ympärileikkaus olen 12 vuotias poika

Moi! Esinahan kireys mietityttää monia muitakin ikäisiäsi nuoria, joten olipa hyvä, että laitoit meille viestiä!

Esinahalla on tärkeä tehtävä, sillä se auttaa suojaamaan terskaa mm. bakteereilta, lämpötilojen vaihtelulta ja hankaukselta. Lisäksi esinahka auttaa pitämään terskan kosteana ja tuntoherkkänä. Penikset ja esinahat ovat hyvin yksilöllisiä: ihmisestä riippuen esinahka voi peittää koko terskan, osan siitä tai terska voi olla kokonaan näkyvillä.

Kaikilla pienillä lapsilla esinahka on vielä kireä, mutta yleensä se alkaa väljentyä viimeistään murrosiän alussa tai sen aikana. Tuolloin esinahan ja terskan väliset kiinnikkeet alkavat häipyä, jolloin esinahkaa pystyy liikuttamaan ja vetämään taaksepäin. Sinä olet vielä suhteellisen nuori, 12-vuotias, joten voi olla, että esinahan ja terskan väliset kiinnikkeet eivät ole vielä täysin poistuneet ja asia muuttuu murrosiän edetessä pidemmälle.

Joillakin esinahka kuitenkin jää kireäksi, eli sitä ei saa vedettyä terskan taakse. Tämä itsessään ei ole haitaksi, mutta jos ahtaasta esinahasta aiheutuu esimerkiksi tulehduksia esinahan alle tai kipua peniksen jäykistyessä tai itsetyydytyksen aikana, tarvitaan hoitoa. Pohdit sitä, tarvitseeko sinulle tehdä ympärileikkausta eli esinahan poistamista. Suomessa kyseistä toimenpidettä ei nykyään tehdä kovinkaan herkästi, vaan ensiksi suositellaan esinahan kireyden hoitamista itse. Itsehoidossa esinahkaa voi yrittää löystyttää venyttelemällä sitä varovasti ja hellästi terskan taakse esimerkiksi suihkun tai itsetyydytyksen yhteydessä mietoa perusvoidetta tai liukuvoidetta apuna käyttäen. Venyttelyn ei kuulu sattua, joten oman kehon kuunteleminen on tärkeää. Jos venyttelystä ei ole apua ja esinahan kireys aiheuttaa sinulle kipua, tulehduksia tai muuta haittaa, kannattaa varata aika esimerkiksi kouluterveydenhoitajalle tai lääkärille, joka osaa auttaa sinua asiassa eteenpäin.

Jos haluat, voit käydä lukemassa lisää esinahan kireydestä, venyttelystä ja hoidosta Sexpon artikkelista. Viestisi perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että ainakin näin aluksi voit rauhassa vielä seurailla tilanteen etenemistä ja halutessasi välillä venytellä esinahkaasi.

Hauskaa alkavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?