Moikka!
Ikävä kuulla, että jouduit nuorempana kolariin. Hyvä, ettei siitä kuitenkaan koitunut sinulle mitään sen vakavampaa.
On täysin normaalia, että rinnat ovat keskenään hieman eri kokoiset. Emme osaa ottaa kantaa siihen, voiko onnettomuudella olla tähän jotain osuutta, mutta todennäköisenä emme sitä kuitenkaan pidä.
Voit lukea lisää rintojen kehityksestä Hyvä kysymys -sivuston artikkelista.
Moikka!
Ei huolta, tällainen tilanne ei varmastikaan aiheuta murrosikäsi pysähtymistä. Jos sinulla on kuitenkin jäänyt kaatumisesta kipuja tai asia muuten huolettaa sinua, suosittelen sinua olemaan yhteydessä kouluterveydenhoitajaan. Hänen kanssaan voit keskustella tapahtuneesta ja muutenkin murrosikäsi etenemisestä tarkemmin. Lisätietoa murrosiän kehitykseen liittyvistä asioista voit lukea myös Hyvä kysymys -sivuston artikkeleista.
Suosittelen myös vahvasti, että käytät kypärää aina kun hyppäät pyörän selkään. Se on turvallisuutesi kannalta fiksu teko. 😊
Moi!
Hienoa, että laitoit meille viestiä mieltäsi askarruttavasta asiasta. Ihan ensiksi haluan sanoa, että jokaisella ihmisellä iästä ja mistään muustakaan ominaisuudesta riippumatta on oikeus päättää omasta kehostaan ja seksuaalisuudestaan. Kerroit äitisi ehdottaneen kondomin pitämistä öisin lakanoiden kastumisen estämiseksi, mutta et halua näin tehdä. Koska kyse on sinun kehostasi, sinulla on täysi oikeus kieltäytyä tästä ehdotuksesta. Kondomi ei muutenkaan välttämättä pysyisi yöllä kovinkaan hyvin päällä, minkä lisäksi kondomin pitäminen pitkään voisi alkaa tuntua epämukavalta ja haitata yöunia.
Märät unet eli yölliset siemensyöksyt ovat yleisiä murrosiässä. Niiden alkaminen kertoo siitä, että kivekset ovat alkaneet tuottaa siemennestettä. Yöllisiin siemensyöksyihin ei voi itse vaikuttaa, vaan ne ovat tavallista peniksellisen kehon toimintaa. Ajan kuluessa märät unet kuitenkin yleensä vähenevät, eli lakanoiden jatkuva pyykkääminen ei jatku loputtomiin saakka.
On harmi kuulla, että äitisi on ollut sinulle vihainen asian vuoksi. Se on toki ymmärrettävää, että ylimääräinen siivoaminen aiheuttaa hänessä turhautumista, mutta toisaalta märille unille ei voi mitään. Voisiko pyykkäämistä helpottaa esimerkiksi se, että laittaisit yön ajaksi pyyhkeen lantiosi alle? Tällöin mahdollinen yöllinen siemensyöksy ei kastelisi lakanaa, vaan päätyisi pyyhkeelle, joka vie vähemmän tilaa pesukoneesta (eli pyykkiä tarvitsee pestä harvemmin). Tai jos toistuva pyykkääminen väsyttää äitiäsi, pystyisitkö sinä välillä pesemään kastuneet lakanat? Mikäli pesukoneen käyttö ei ole vielä sinulle tuttua, voisitte vaikka yhdessä opetella sitä. Toivottavasti onnistutte löytämään teille sopivan ratkaisun.
Hyvä Kysymys -sivustolla on kiinnostava artikkeli murrosiän muutoksista, johon voit halutessasi tutustua yksin tai äitisi kanssa. Oletteko voineet keskustella murrosiästäsi ja sen tuomista kehollisista ja henkisistä muutoksista äitisi kanssa? Tai onko sinulla jotain toista turvallista ja luotettavaa aikuista, jonka kanssa keskustella murrosiästä ja saada tarvittaessa tukea? Mikäli kaipaat keskustelutukea, Väestöliitto tarjoaa nuorille ilmaista seksuaalineuvontaa seksuaalineuvontachatissä.
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Valitettavasti on vaikea ottaa kantaa lukemasi verkkojutun paikaansapitävyyteen tutustumatta siihen tarkemmin. Lähtökohtaisesti hormonaalisen ehkäisyn ei pitäisi vaikuttaa rintojen kehittymiseen ja kasvuun. Tiedetään, että naissukuhormoni estrogeeni voi aiheuttaa käytön aikana rintojen turvotusta. Sinulla on käytössä pelkkää keltarauhashormonia sisältävä valmiste ja sen haittana voi yleisesti esiintyä rintojen arkuutta, mutta rintojen lopulliseen kokoon sillä ei pitäisi olla vaikutusta.
Murrosiän kehityksen aikataulu on hyvin yksilöllinen. Jos rinnoissa ei ole tapahtunut lainkaan muutoksia (nännit koholla ja kasvaneet, vähän rintakudosta), niin ajattelen, että voisit ottaa yhteyttä koulun terveydenhoitajaan ja pyytää arvioimaan kehityksesi vaihetta. Jos mahdollista, voisi olla hyödyllistä myös selvittää läheisten murrosiän kehityksen aikataulua, koska siitä saa usein jotain suuntaa-antavaa arviota myös oman kehityksen etenemiseen. En kuitenkaan usko että sinun tarvitsisi olla asian suhteen huolissasi. 🙂
Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää käyttämääsi hormonaaliseen ehkäisyyn liittyen, suosittelen sinua olemaan yhteydessä paikkaan, josta ehkäisy on sinulle määrätty.
Hei, kiitos kysymyksestä!
Peniksen kasvu ja kehittyminen alkavat noin 12-13 vuoden iässä ja suurimmat muutokset tapahtuvat noin 16. ikävuoteen mennessä. Kokonaisuudessaan peniksen kasvu ja kehitys päättyvät suurin piirtein 20-vuotiaana. Penis voi siis vielä muuttaa muotoaan, ulkonäköään ja kokoaan koko murrosiän ajan. Peniksen kokoon ei voi itse vaikuttaa omalla toiminnalla, vaan siihen vaikuttavat suurimmaksi osaksi perintötekijät.
Peniksiä on hyvin monenlaisia ja monen kokoisia, eikä ole olemassa mitään yhtä oikeaa peniksen kokoa. Levossa penis on luontaisesti pienempi ja vetäytyneempi, kun taas erektiossa kiihottuminen ja veren virtaus peniksen paisuvaiskudokseen vaikuttaa peniksen pituuteen ja paksuuteen. Lue lisää peniksestä Hyvä kysymys -sivuston artikkelista.
Hei, kiitos kysymyksestä!
On luonnollista miettiä rintojen kokoa ja kasvua ja monet ikäisesi nuoret pohtivatkin tätä samaa asiaa.
Rintojen kokoon tai kasvuun ei voi itse vaikuttaa. Rintojen kokoon vaikuttavat suurimmaksi osaksi perintötekijät äidin ja isän puolelta sekä yksilöllinen hormonitoiminta. Rinnat koostuvat pääosin rauhaskudoksesta, rasvakudoksesta ja sidekudoksesta ja rintojen koko liittyy usein rasvakudoksen määrään. Jos rasvakudosta on kehossa vähän, usein rinnat ovat pienemmät kuin henkilöllä, jonka kehossa on enemmän rasvakudosta.
Rintojen kasvu alkaa keskimäärin 10-13 vuoden iässä ja kehitys kestää noin 3-5 vuotta. Rintasi voivat siis hyvin vielä kehittyä ja muuttua. 🙂 Muutokset eivät lopu välttämättä myöskään murrosikään, vaan rintojen muoto ja koko voivat vaihdella läpi elämän esimerkiksi mahdollisten painonvaihteluiden ja raskauksien myötä.
On hyvin luonnollista vertailla omaa kehoaan muihin ikätovereihin. Vertaaminen ja murehtiminen voi olla kuitenkin hyvin kuluttavaa ja lisätä epävarmuuden tunteita. Omaan kehoon voikin opetella suhtautumaan myötätuntoisesti ja oppia hyväksymään oma ihana keho sellaisena kuin se on <3 Ei siis ole olemassa oikeanlaisia tai vääränlaisia rintoja, vaan jokaisella on omat yksilölliset kehon muodot ja koot, ja niitäkin tärkeämpää on se, miltä omassa kehossa tuntuu ja miten siihen suhtautuu 🙂
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Kerrot murrosiän kehityksestäsi ja pohdit peniksesi kasvua. Penis alkaa kasvaa yleensä murrosiän alkuvaiheessa. Ensin kasvavat kivekset, ja siitä noin vuoden päästä penis alkaa kasvaa. Se kasvaa puolesta vuodesta kahteen vuoteen ennen kuin saavuttaa täyden mittansa.
On valitettavasti vaikea arvioida murrosiän kehitystäsi tapaamatta sinua. Jokaisen kehitys etenee yksilöllisesti. Suosittelenkin siis, että menisit kouluterveydenhoitajan vastaanotolle juttelemaan asiasta. Hän pystyy paremmin arvioimaan kehityksesi vaihetta, ja hänen kanssaan voit muutenkin jutella siihen liittyvistä asioista. Halutessasi voit jutella niistä myös nimettömästi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä tai Poikien puhelimen palveluissa. Uskon kuitenkin, että sinulla ei ole asian suhteen aihetta huoleen, koska murrosikäsi kehitys kuulostaa olevan hyvässä vauhdissa! 🙂
Muistathan, että jokaisen penis on yksilöllinen ja hyvä sellaisenaan, eikä ole olemassa oikean pituista/kokoista tai muotoista penistä. Vanhemmilta saadut geenit vaikuttavat siihen, minkälaiseksi peniksesi kasvaa, eli siihen ei voi itse vaikuttaa.
Mukavaa joulun odotusta!
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Murrosiässä on tosi luonnollista pohtia, miten oma kehitys etenee. Lisäksi tulee helposti verrattua itseään muihin ja ihan ymmärrettävästi saattaa alkaa harmittaa tai tulla hieman ulkopuolinenkin olo, jos itsellä muutoksia ei ole vielä tapahtunut. Murrosikä etenee kuitenkin jokaisella omaan tahtiin, eikä sen etenemiseen voi itse valitettavasti vaikuttaa. Jokaisella muutokset tapahtuvat kuitenkin jossain vaiheessa.
Kun tytöllä alkaa rintojen kehitys murrosiässä, alkuun vain nänni on yleensä koholla. Sen jälkeen rintarauhaskudosta alkaa muotoutua, itse rinta kohota ja nännin ympärillä oleva nännipihakin usein suurenee. Rintojen kehitys kestää noin 3-5 vuotta. Toisilla rintojen kehitys alkaa heti murrosiän alkuvaiheessa, toisilla vasta myöhemmin. Mainitsemallasi ylipainolla ei ole vaikutusta siihen, jos rintojen kehitys ei vielä ole alkanut. Sinulla ei siis ole syytä huoleen 😊
On myös hyvä muistaa, että erilaisia rintoja ja nännejä on lopulta oikeastaan yhtä paljon kuin maailmassa on ihmisiä. Rintojen kehittymisen lisäksi siis myös niiden muoto ja koko vaihtelevat hyvin paljon. Mitään oikeaa muotoa tai kokoa ei ole olemassa rintojen/nännien suhteen.
Muistathan myös, ettei rintojen koolla tai muullakaan ulkoisella asialla ole vaikutusta siihen, millainen olet ihmisenä. Olet arvokas ja hyvä juuri sellaisena kuin olet <3
Rinnoista ja niiden kehityksestä löydät lisää tietoa täältä.
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Kysymykseesi on valitettavasti vaikea antaa ihan tarkkaa vastausta. Tupakoinnin osalta tiedetään, että se voi jossain määrin haitata pituuskasvua. Syy voi olla tupakan sisältämissä yhdisteissä, kuten nikotiinissa. On olemassa esimerkiksi joitakin tutkimuksia, joissa nuorena tupakoineet tai jatkuvasti tupakansavulle altistuneet nuoret ovat saattaneet jäädä lyhyemmiksi verrattuna niihin nuoriin, jotka eivät ole tupakoineet. Valitettavasti on kuitenkin vaikea arvioida tarkkaan mikä määrä tupakointia voi vaikuttaa pituuskasvuun.
Pituuskasvuun vaikuttaa lisäksi myös esimerkiksi geeniperimä eli vanhempien ja muiden lähisukulaisten pituus ja pituuskasvu. Lisäksi on tärkeä muistaa, että pituuskasvun ja murrosiän kehityksen eteneminen on yksilöllistä ja murrosiän kehityksen vaihe vaikuttaa oleellisesti kasvunopeuteen sekä siihen, kuinka paljon kasvua on mahdollisesti vielä jäljellä. Ikäsi puolesta on hyvin mahdollista, että kasvat vielä pituutta.
Nikotiinin käytön lopettaminen on kaikin puolin loistoidea oman hyvinvointisi kannalta! Nikotiinin käyttö ei nimittäin ainakaan edistä nuoruusiän kehitystäsi. Lopettamalla nikotiinin käytön sekä kiinnittämällä huomiota myös muihin elintapoihin, kuten riittävään uneen ja liikuntaan sekä monipuoliseen ja säännölliseen ravitsemukseen, luot hyvät edellytykset kasvulle ja kehitykselle.
Jos pituuskasvusi vielä kovasti huolettaa sinua, kannustan sinua keskustelemaan asiasta esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Hänen kanssaan voitte yhdessä katsoa kasvukäyriäsi ja keskustella kehityksestäsi.
Tsemppiä loppuvuoteen!
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Tupakoinnin osalta tiedetään, että se voi vaikuttaa haitallisesti pituuskasvuun. Syy voi olla tupakan sisältämissä yhdisteissä, kuten nikotiinissa, mutta on kuitenkin hyvin vaikea sanoa, kuinka paljon nikotiini voi yksistään hidastaa pituuskasvua. Pituuskasvun ja murrosiän kehityksen eteneminen on yksilöllistä. Murrosiän kehityksen vaihe vaikuttaa oleellisesti kasvunopeuteen ja siihen, kuinka paljon kasvua vielä on mahdollisesti jäljellä. Pituuskasvuun vaikuttaa olennaisesti myös esimerkiksi perimä eli vanhempien ja muidenkin lähisukulaisten pituus ja kasvutapa.
En voi siis tarkalleen sanoa, onko nikotiinin käyttäminen vaikuttanut pituuskasvuusi, mutta sen tiedän, ettei se ainakaan tee hyvää kehityksellesi. Suosittelisinkin ehdottomasti nikotiinin käytön lopettamista kokonaan. Olet vielä nuori, joten ehdit nauttia koko loppuelämäsi ajan nikotiinittoman elämän hyödyistä ja mikä parasta, sinun ei tarvitse stressata sen mahdollisia haittavaikutuksia! 😊 Lopettamiseen tukea saat täältä ja Erovirasto -sovelluksesta.
Kerrot viestissäsi, että et oikeastaan itse halua käyttää nikotiinia, vaan käytät koska haluat kuulua joukkoon. Kavereiden kanssa kannattaa aina muistaa, että porukkaan kuulumisen edellytyksenä ei voi olla se, että tekee jotain, mitä ei itse halua. Olipa sitten kysymys päihteiden käytöstä tai mistä tahansa muusta asiasta. Hyvä ystävät eivät pakota toisiaan tekemään asioita. On hieno asia, jos haluaa olla käyttämättä nikotiinituotteita ja kannattaa tehdä täysin omat valinnat sen suhteen. Kieltäytymisen syyksi riittää hyvin se, ettei halua käyttää. Mikäli päätöstään kuitenkin haluaa perustella, voi kertoa, että nuoren aivot ja koko elimistö ovat vielä vahvasti kehitysvaiheessa ja näihin kehittyviin rakenteisiin kaikki päihteet vaikuttavat hyvin negatiivisella tavalla. Niistä voit halutessasi lukea lisää täältä.
Tsemppiä syksyysi, ole rohkeasti oma itsesi <3