Lopettamisen tukiNuuskaYleinen

Kertooko hammaslääkäri nuuskaamisesta vanhemmille?

Kertooko hammaslääkäri nuuskasta vanhemmille?

Hammaslääkäreitä sitoo vaitiolovelvollisuus, myös alaikäisen kohdalla. Hammaslääkäri tai suuhygienisti ei siis kerro nuuskaamisesta vanhemmille.

Mikäli hammaslääkärissä käy vanhempien kanssa, on hyvä huomioida, että hammaslääkäri saattaa kysyä nuuskan käytöstä tai tupakoinnista alkukeskustelun aikana tai mikäli hän näkee suussasi nuuskasta aiheutuneita vaurioita. Vanhempia voi kuitenkin pyytää odottamaan käytävässä, jolloin välttyy keskusteluilta heidän kuullen.

Hammaslääkärin kanssa voi myös itse ottaa nuuskan käytön puheeksi ja pyytää häntä tarkistamaan suun limakalvon ja ikenien kunnon sekä kertomaan, näkyykö suussa jotain muutoksia tai vaurioita nuuskasta. Hammaslääkärit ovat alansa ammattilaisia, eikä heitä tarvitse jännittää tässäkään asiassa. Tärkeintä onkin, että joka tapauksessa käy hammaslääkärissä, vaikka käyttäisikin nuuskaa.

Hammaslääkäriltä voi lisäksi saada luotettavaa tietoa nuuskan haitoista ja tukea käytön lopettamiseen. Lopettamiseen tukea saat lisäksi sivustoltamme täältä sekä puhelimeen ladattavasta Erovirasto -sovelluksesta.

Kiitos yhteistyöstä mahtava BuenoTalk!

Katso myös

Näin lopetat nuuskan käytön

Hieno juttu, että harkitset lopettamista! Se on päätös, jota ei tarvitse katua. Nuuskan käytön lopettamiseen voi olla monta tietä... Lue lisää

Erovirasto-app

Apua tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen Lue lisää
Artikkeli
Nuuska

10 x näin eroon nuuskasta

Nuuskaamisen lopettaminen: tee elämäsi paras päätös ja heivaa nuuska huulestasi lopullisesti.

Artikkeli
LiikeLopettamisen tukiNuuska

Korvasin nuuskan ulkoilulla, purkalla ja ruualla

Entinen jalkapalloilija ja nykyinen ultrajuoksija Juuso Simpanen, 26, ei voisi enää kuvitella käyttävänsä nuuskaa. Kun Juuso oli jalkapallouransa huipulla, nuuska oli kuitenkin osa päivittäistä arkea. ”Se oli vähän semmoista yhteisöllisyyttä kavereiden kanssa. Kovan treenin tai ruuan jälkeen käytettiin nuuskaa.” Juuso lopetti nuuskan käytön seitsemän vuoden jälkeen.