LiikeLopettamisen tukiNuuska

Korvasin nuuskan ulkoilulla, purkalla ja ruualla

Entinen jalkapalloilija ja nykyinen ultrajuoksija Juuso Simpanen, 26, ei voisi enää kuvitella käyttävänsä nuuskaa. Kun Juuso oli jalkapallouransa huipulla, nuuska oli kuitenkin osa päivittäistä arkea. ”Se oli vähän semmoista yhteisöllisyyttä kavereiden kanssa. Kovan treenin tai ruuan jälkeen käytettiin nuuskaa.” Juuso lopetti nuuskan käytön seitsemän vuoden jälkeen.

Korvasin nuuskan ulkoilulla, purkalla ja ruualla

Entinen jalkapalloilija ja nykyinen ultrajuoksija Juuso Simpanen, 26, ei voisi enää kuvitella käyttävänsä nuuskaa. Kun Juuso oli jalkapallouransa huipulla, nuuska oli kuitenkin osa päivittäistä arkea.

”Se oli vähän semmoista yhteisöllisyyttä kavereiden kanssa. Kovan treenin tai ruuan jälkeen käytettiin nuuskaa”, Juuso muistelee.

”Mulla oli muutamia kavereita, jotka olivat aloittaneet käyttämään nuuskaa vähän aikaisemmin ja niiltä sain kokeiluun. Jäin siihen koukkuun oikeastaan aika heti. Olisinkohan mä ollut joku 15-vuotias.”

Juuso koki, että nuuskasta tuli hyvä fiilis ja että sen käyttö oli kaveripiirissä coolia. ”Kyllä mä oikeastaan heti tajusin, ettei oo mikään hyvä juttu käyttää sitä. Mutta kun monet kavereista käytti ja se oli futispiireissä tosi suosittua, niin tuli itsekin käytettyä.”

Terveellisyys motivoi lopettamaan

Nuuska kuului Juuson arkeen seitsemän vuoden ajan. Lopettamispäätös tuli samoihin aikoihin futiksen lopettamisen kanssa. Juuso lähti yksin reissuun Aasiaan, ja siinä samalla lopettaminen tuntui helpommalta.

”Mä rupesin muuttamaan ruokavaliota jo vähän aikaisemmin terveellisempään suuntaan. Siinä rupesi sitten miettimään muitakin juttuja, niin en mä sitten oikein halunnut enää käyttää mitään semmoista.” Juuso kertoo.

Myös silloinen tyttöystävä paheksui nuuskan käyttöä. ”Oli se vähän semmoinen kipinä, että alkoi miettimään sitä juttua, että kannattaako sitä välttämättä käyttääkään.”

Helppoa lopettaminen ei ollut. ”Kyllähän se on tosi koukuttavaa, onhan nuuskassa paljon nikotiinia.”

Purkkaa huuleen ja kävelylle luontoon

Juuso pyrki korvaamaan nuuskan käyttöä erilaisilla jutuilla, kuten syömällä enemmän ruokaa ja herkkujakin. Yksi toimivimpia keinoja Juusolle oli ulkoilu luonnossa. ”Jos alkoi tehdä nuuskaa mieli, niin yritti vaan tehdä muita juttuja, esimerkiksi lähteä kävelylle ulkoilmaan, niin lähti himot pois.”

Vaikeinta oli ehkä se, että nuuskasta oli vuosien varrella ehtinyt tulla jo niin vankka tapa. ”Esimerkiksi just ruokailun jälkeen ei ollut mitään mitä laittaa huuleen.” Tämän Juuso ratkaisi purkalla: purkka huulessa auttoi viemään pahimmat himot mennessään.

Myös tapaamiset nuuskaa käyttävien kavereiden kanssa olivat haastavia. Kieltäytyminen nuuskasta oli vaikeaa. Mutta Juuso piti päänsä, eikä repsahduksia tullut.

Apua lopettamiseen Juuso sai vanhemmiltaan ja kavereilta, jotka eivät käyttäneet nuuskaa. Läheisten tuki oli tärkeä voimavara.

Energisempi olo ilman nuuskaa

Nuuskan käytön lopettamisen jälkeen Juusolla on ollut energisempi olo ja energiaa riittää tasaisemmin koko päivän ajan. ”Vaikea sanoa, johtuiko se nuuskan lopettamisesta vai ruokavalion muutoksesta. Varmaan molemmat vaikuttivat siihen. Onhan se vapauttava fiilis, kun ei oo minkään päihteen orja.”

Muita Juuso suosittelee pysymään erossa nuuskassa. ”Ei sen käyttämisessä ole mitään järkeä. Mitään hyötyä siitä ei ainakaan ole, mutta haittaa on varmasti paljonkin pitkällä juoksulla. Eikä se hyvältäkään näytä, että on joku mälli huulessa.”

Nuuskan käyttäjille Juuson neuvo on, että vähentäminen kannattaa aloittaa pikku hiljaa. Kertaheitolla lopettaminenkin saattaa toimia joillekin, mutta Juuson mielestä useimmille parempi tapa on vähentää käyttöä hiljalleen.

Jos nuuskaa on ollut tapana käyttää jossain tietyssä tilanteessa, tilalle on hyvä koittaa keksiä muita rutiineita. ”Kyllä mä suosittelen, että kannattaa lähteä luontoon, varsinkin jos ei muuten tule hirveästi luonnossa liikuttua.”

 

Katso myös Juuson video:

 

Testaa nikotiiniriippuvuutesi:
Testi satunnaisesti tai vähän nuuskaavalle
Testi nuuskan säännölliselle käyttäjälle

Teksti: Taina Rouhiainen

Katso myös

Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinituotteet
Nimimerkki: 18v poika
Ikä: Yli 18v
Kannattaako nikotiinituotteiden lopettamisessa käyttää apuna nikotiinipurukumia vai lopettaa ilman sitä vieroitusoireista huolimatta? Hei, Olen käyttänyt nuuskaa ja nikotiinipusseja n. puolen vuoden ajan . Yhteensä n. 15kiekkoa nikotiinipusseja ja n.5 nuuskakiekkoa. Nyt olen kuitenkin päättänyt lopettaa seinään 4...
Fressis

Moikka,

ja ihan ensimmäisenä onnittelut erittäin hyvästä päätöksestä lopettaa nikotiinituotteiden käyttö! Terveys, kukkaro ja läheiset ympärillä kiittävät siitä varmasti! 😊

Kuvailet, että sinun on tehnyt mieli nikotiinia aamuisin ja illalla, ja että lukiossa sinun on ollut vaikea keskittyä. Nämä ovat tosi tyypillisiä nikotiinin vieroitusoireita, jotka onneksi menevät kyllä ohi, kunhan pysyt erossa nikotiinituotteista. Useimmiten vieroitusoireet helpottavat muutaman viikon kuluessa lopettamisesta, eli olet jo päässyt pitkälle. Hyvä sinä!

Vieroitusoireiden ilmaantuessa on hyvä muistutella itselle, miksi lopetti ja mitä hyvää siitä seuraa. Mikäli et ole miettinyt tätä aikaisemmin, voi se olla yksi hyvä tapa pysyä omassa päätöksessä. Vieroitusoireita ja ikävää oloa voi helpottaa myös nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Liikunta on myös hyvä keino saada ajatukset muualle, jos sinun alkaa tehdä mieli nikotiinituotteita. Voit myös miettiä mitä muuta voit tehdä itsesi ”harhauttamiseksi” vieroitusoireiden ilmaantuessa. Toiset hyötyvät kävelylenkistä, stressipallosta, musiikin kuuntelusta tai jonkin kotiaskareen suorittamisesta. Lopettamisen tueksi voit kokeilla myös ladata maksuttoman Erovirasto -sovelluksen, joka tukee 30 päivän ajan lopettamisen polulla.

Uskon että keskittymiskyky lukiossa myös paranee, kunhan vieroitusoireet loppuvat. Vieroitusoireet toimivat juuri niin, että kun edellisestä nikotiiniannoksesta on kulunut aikaa, keho alkaa oireilla. Voi esimerkiksi esiintyä juuri pääsärkyä ja keskittymisvaikeuksia. Kun nikotiinituotteita taas käytetään, oireet helpottavat, mutta vain hetkeksi. Ilman nikotiiniriippuvuutta ei tarvitse käydä läpi tällaista noidankehää.

Mietit, kannattaako lopettamisen apuna käyttää nikotiinipurkkaa, koska näitä vieroitusoireita on ilmaantunut. Mikäli vain selviät nämä muutamat viikot ilman nikotiinipurkkaa, on se parempi ja helpompi tapa lopettaa. Nikotiinipurkastakin on sitten joskus päästävä eroon, eli se ei poista nikotiiniriippuvuuden ongelmaa. Kannustan siis ensisijaisesti pysymään päätöksessäsi, mutta mikäli päätät nikotiinipurkkaa käyttää, kannattaa ehdottomasti pyytää terveydenhoitajan tai apteekkarin neuvoja tuotteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

Muistuttelisin vielä, että usein lopettamiseen liittyy myös repsahduksia. Ne eivät tarkoita, että lopettaminen on epäonnistunut, kunhan jatkaa lopettamista taas repsahduksen jälkeen. Lopettamiseen pystynyt pystyy mihin vain! Tsemppiä ja voimia näihin muutamiin vaikeimpiin viikkoihin.

Kivaa ja nikotiinivapaata kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Liike
Nimimerkki: Jalkajuusto
Ikä: 13-15v
Liikkuminen ja kovettumat jalkapohjissa Moiskis! Olen 13v poika ja tykkään futiksesta. Välillä futistreenien jälkeen mulle tulee kovettumia jalkapohjiin. Ne ovat joskus vähän kipeitä kun mä juoksen pallon perässä...
Fressis

Heippa! Kiitos viestistäsi! Ensinnäkin hienoa, että olet löytänyt itsellesi mieluisan harrastuksen jalkapallosta. 😊 Ja ihana että tykkäät pikkusiskostasi ❤

Pohdit mistä jalkapohjiesi kipeät kovettumat voisivat johtua. Kuten itsekin arvelit, voi olla, että juuri liikkuminen ja urheilutossut ovat kovettumien taustalla. On luonnollista, että jalat hikoavat, kun kenkiä pitää pidempään jalassa. Emme ole tämän aiheen asiantuntijoita, mutta esimerkiksi sukkavalinnoilla voi olla mahdollista vaikuttaa asiaan ja mainitsemaasi jalkojen ”muhimiseen”. Kaikista tärkeintä on se, että kengät ovat jaloillesi sopivat ja oikean kokoiset. Joskus myös pohjalliset voivat auttaa, ja toki kovettumien taustalla voi olla myös jalkaterän tai varpaiden asentovirheitä, jotka on hyvä selvittää. Lue lisää aiheesta terveyskirjaston artikkelista.

Kuinka hoidat näitä kipeitä kovettumia? Jalkojen pesun ja huolellisen kuivaamisen jälkeinen päivittäinen rasvaaminen jalkavoiteella voi auttaa pehmentämään kovettumia, ja pitämään kovettumat joustavina. Tällöin niihin ei myöskään satu yhtä paljon.

Suosittelen sinua menemään vielä kouluterveydenhoitajan vastaanotolle juttelemaan asiasta lisää. Voitte pohtia hänen kanssaan, voisitko hyötyä esimerkiksi jalkaterapeutilla käymisestä. Lisää vinkkejä kovettumien hoitoon saat apteekin henkilökunnalta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinituotteet
Nimimerkki: Haravahiiri
Ikä: 13-15v
Miten voi lopettaa tupakoinnin? Miten voin lopettaa tupakoinnin
Fressis

Moikka!

Tosi hienoa, että pohdit tupakoinnin lopettamista. Se on päätös, jota sinun ei tarvitse katua 😊

Toisille sopii tupakoinnin lopettaminen ”kerrasta poikki”, eli niin että lopettaa tupakoinnin heti kokonaan. Toisille voi olla helpompi ensin vähentää tupakointia ennen varsinaista lopettamista. Voit pohtia, kumpi olisi sinulle sopivampi tapa. Joka tapauksessa kannattaa etukäteen kuitenkin päättää jokin päivä, jolloin lopetat tupakoinnin kokonaan. Ajankohta kannattaa valita niin, ettei silloin ole esimerkiksi muita stressaavia asioita, kuten vaikkapa kokeita koulussa.

Ennen lopettamista on myös hyvä miettiä ja kirjata ylös, millaisia hyviä asioita lopettaminen tuo sinulle mukanaan. Säästyykö rahat johonkin kivempaan, jaksatko ehkä paremmin liikkua tai olo on yleisesti virkeämpi? Näihin tupakoinnin lopettamisen myötä tuleviin hyötyihin voit palata niinä hetkinä, jos lopettamisen jälkeen olo tuntuu hankalalta ja tekisi mieli polttaa.

Tupakoinnin lopettamisesta kannattaa kertoa myös esimerkiksi kavereille. Näin he tietävät, että eivät tarjoa sinulle tupakkaa. Lopettamisesta kannattaa jutella myös jonkun muun läheisen kanssa. Läheiseltä voit saada tukea ja kannustusta lopettamiseen. Läheisen kanssa voi esimerkiksi sopia, että voit soittaa tai laittaa viestiä erityisesti silloin, jos sinun tekee kovasti mieli tupakkaa. Ennen lopettamista on myös hyvä miettiä, mitä muuta voisit tehdä sellaisina hetkinä, jos sinun tekee mieli polttaa. Tupakan voi kokeilla ”korvata” alkuun esimerkiksi xylitol-purkalla tai -pastilleilla.

Kun varsinainen lopettamisen hetki koittaa on tärkeä hävittää tupakat ja kaikki tupakointiin liittyvät välineet. Näin ne eivät houkuttele sinua polttamaan. Kannattaa myös jatkossa välttää paikkoja, joissa tupakoidaan.

Tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita, kuten päänsärkyä, ärtyneisyyttä ja unettomuutta. Kaikille niitä ei kuitenkaan tule. On hyvä muistaa, että vieroitusoireet kuitenkin helpottavat usein muutaman viikon kuluessa lopettamisesta. Vieroitusoireita voi helpottaa nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Liikunta on myös hyvä keino saada ajatukset muualle, jos sinun alkaa tehdä mieli tupakkaa.

Lopettamisen tueksi voit myös ladata Erovirasto-sovelluksen.

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle apua lopettamisessa.

Kovasti tsemppiä, sinä onnistut kyllä ☺

Oliko vastauksesta hyötyä?