Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tietämätön
Voiko minulla olla seksitauti vaikka käytin kondomia? Harrastin miehen kanssa seksiä jossa käytettiin kondomia ja suuseksisuojaa itse aktissa kondomi pysyi paikallaan sekä ehjänä koko tapahtuman ajan, onko silti mahdollista että olisin...
Fressis

Hei,

Olette olleet hyvin tunnollsia ehkäisyn suhteen ja toimineet oikein mallikkaasti. Kondomi ja suuseksisuoja ovat hyviä ja samalla ainoita tapoja suojautua mahdolliselta seksitautitartunnalta. Niiden suojateho laskee, jos ne menevät rikki tai lähtevät pois paikoiltaan kesken seksin. Näin teille ei ole käynyt, joten voit olla rauhallisin mielin.

Totta on, että mm. herpes- ja papilloomavirus, eli HPV, voivat tarttua myös ihokosketuksessa, eli seksissä niiden tarttuminen puolin ja toisin on mahdollista. Nämä virukset ovat kuitenkin yleisiä, ja esimerkiksi herpes on n. 20%:lla ja HPV n. 80%:lla seksiä kokeneista, joten niiden tarttumiselta on vaikeaa elämän aikana välttyä. Lisäksi HP-viruksen aiheuttama infektio paranee yleensä itsekseen. Niiden tarttumista seksissä ei kannata erikseen miettiä, jos ja kun käyttää asianmukaisesti suojaa.

Mikäli sinua huolettaa seksitaudit, tai koet niiden oireita, voit hakeutua testeihin esimerkiksi oman terveysaseman tai alueen sukupuolitautien poliklinikan kautta. Sinuna en olisi tilanteesta kuitenkaan huolissani. 🙂

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: mietteliäs
Seksitaudeilta suojautuminen suuseksissä Moikka! Oon 15v tyttö ja pari asiaa on mietityttäny jonkun aikaa. Ensinnäkin erosin hetki sitten miun poikaystävästä ja meil oli tapana olla suht läheisessä...
Fressis

Hei, kiitos viestistä!

Ihana kuulla, että olet saanut kokea läheisyyttä ja mielihyväntunnetta poikaystäväsi kanssa. On täysin normaalia jäädä kaipaamaan tätä tunnetta. Eli et ole missään määrin hävytön, kun kaipaat tätä tunnetta! Näitä mielikuvia ja muistoja voi hyvin käyttää hyödyksi myös itsetyydytyksen aikana.

Uusien tai satunnaisten kumppaneiden kanssa suositellaan aina käyttämään kondomia tai suuseksisuojaa myös suuseksin aikana. Jos suojaamatonta seksiä on ollut muiden kanssa, riski tartunnalle on olemassa. Tuntuma voi olla erilainen suojan kanssa, mutta se on ainut keino suojautua mahdollisista seksitaudeilta. Tuntuma voi olla toisenlainen kondomin tai suuseksisuojan kanssa myös positiivisella tavalla, ja toisaalta se voi myös lisätä nautintoa, kun ei tarvitse jännittää tartuntaa. Näistä asioista on tärkeä jutella seksikumppanin kanssa. Jos on harrastanut suojaamatonta seksiä, kannattaa käydä seksitautitesteissä. Seksitaudit voivat olla myös oireettomia. Jos molemmat on käynyt testeissä, eikä ole muita kumppaneita, suuseksisuojalle ei ole tarvetta.

Sperman nieleminen on turvallista (huom. jos on varmistettu ettei ole seksitauteja), mutta ei missään nimessä pakollista, vaikka pornossa näin saatetaan tehdä. Sperman voi sylkäistä paperiin tai lavuaariin laukeamisen jälkeen. Voit miettiä, millaisia ajatuksia sperman nieleminen sinussa herättää ja toimia sen mukaan.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Veera
Mikä avuksi suuseksiin, jos kondomit maistuvat pahalta? Miksi kondomit on niin pahan makuisia? Olisin antanut poikaystävälle suuseksiä, mutta en pystynyt kuin pienen hetken, koska kondomi maistui niin pahalta. Minua jännittää nuolla...
Fressis

Moi, kiitos kysymyksestä!

Sinua mietityttää mikä voisi olla avuksi suuseksiin, jos kondomi maistuu sinusta epämiellyttävältä, mutta suuseksi ilman kondomia jännittää. On hyvä, että mietit näitä asioita!

Suuseksissä, kuten muussakin seksissä, on suositeltavaa käyttää kondomia, koska vain kondomi suojaa mahdollisilta seksitaudeilta. Hienoa, että olette käyttäneet kondomia! Monet kokevat, että kondomin kanssa seksi on nautinnollisempaa, koska ei tarvitse jännittää, että seksistä olisi ikäviä seurauksia. Jotkut taas saattavat kokea kondomin vievän seksistä nautinnollisuutta, ja näin kerrot itsekin kokeneesi. Oletko kokeillut erilaisia kondomeja? Erimakuisia ja -tuoksuisia kondomeja on nimittäin runsaasti, joten ehkä makukondomi voisi sinun tapauksessasi lisätä suuseksin nautinnollisuutta? Ehkä voitte yhdessä poikaystäväsi kanssa etsiä ja testata teidän käyttöönne sopivat makukondomit?

Markettien kondomivalikoimat ovat nykyisin monipuoliset, ja kondomeja voi ostaa myös kioskeista, apteekeista ja netistä. Jos kondomeja tilaa netistä, kannattaa huolehtia, että tilaa kotimaisesta paikasta, jolloin kondomien laatu on varmistettu. Muistathan, että kondomien ostamiseen ei ole ikärajaa ja niiden hankkimiseen ei liity häpeää, vaan päinvastoin, se on vastuullisuuden merkki.

Mietit myös sitä, miten herkästi penistä tulisi koskettaa suuseksissä. Tästä olisi tärkeää keskustella poikaystäväsi kanssa, koska vain hän pystyy kertomaan, mikä hänestä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Siitä ei voi tehdä omia oletuksia esimerkiksi sen perusteella, mitä on kuullut kavereilta. Seksiä ennen ja seksin aikana on muutenkin tärkeä olla puolin ja toisin avoin, ja puhua kumppanille siitä, mikä tuottaa nautintoa ja mikä ei.

Muistattehan käyttää myös suuseksisuojaa, jos poikaystäväsi antaa sinulle suuseksiä. Sellaisen saa tehtyä itse kondomista, mutta niitä myydään myös apteekeissa.

Lisää suuseksistä voit lukea Fressiksen artikkelista.

Kivaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: nainen
Miksi ikeniini sattuu suuseksin jälkeisenä päivänä? Miksi ikenet sattuvat seuraavana päivänä pillun nuolemisesta?
Fressis

Hei,

On valitettavasti vaikea arvioida kuvailemasi ienoireilun syitä, ja etenkin suuseksin yhteyttä oireiluun. Jos epäilet itselläsi seksitautitartuntaa, kannattaa mennä seksitautitesteihin esimerkiksi oman terveysasemasi kautta. Seksitautien tarttumiselta suuseksissä voi välttyä käyttämällä suuseksisuojaa. Jos ienoireilu jatkuu tai pahenee, kannattaa varata aika suunterveyden ammattilaiselle, kuten hammaslääkärille tai suuhygienistille.

Lisää seksitaudeista ja niiden tarttumisesta voit lukea Fressiksen tietopankista.

Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Poika 17v
HIV:n tarttuminen suuseksin vastaanottajalle Moi, olen siis 17 vuotias poika ja ajattelin että, mitä jos minun tyttöystävälläni on hiv ja hän antaa minulle suuseksiä, nii voinko minä saada...
Fressis

Moikka!

HIV voi tarttua emätin- ja anaaliyhdynnässä, jos käytössä ei ole kondomia ja toisella kumppaneista on HIV-tartunta elimistössään. Virus voi tarttua tällöin emättimen eritteiden kautta tai sperman välityksellä limakalvokontaktissa tai rikkinäisen ihon kautta. HIV voi tarttua myös suojaamattomassa suuseksissä näiden eritteiden kautta, jos kumppani saa eritteitä suuhunsa. Suuseksin vastaanottajalle taudin tarttumisen riskiä ei ole todettu.

Hyvä sääntö on, että uuden kumppanin kanssa kannattaa niin yhdynnässä kuin suuseksissäkin käyttää kondomia tai suuseksisuojaa. Kondomin ja suuseksisuojan käyttö suojaa tehokkaasti HIV:lta ja myös muilta seksitaudeilta. Kun kondomista tai suuseksisuojasta halutaan luopua kumppanin ollessa vakituinen, on molempien hyvä käydä ensin seksitautitesteissä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: oops
Suuseksisuojan käyttö Kysymykseni koskee suuseksisuojan käyttöä. Onko tarpeen käyttää suuseksisuojaa, kun nuollaan pyllyä? Eikö suojan käyttäminen tee tilanteen hyvin vaikeaksi? Jos pitäisi työntää suuseksisuoja pyllyvakoon ja...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Seksitaudit tarttuvat limakalvon tai ihon hankautuessa vastakkain sekä eritteiden vaihtuessa. Siksi lähes kaikki seksitaudit voivat tarttua suuseksissä riippumatta siitä, hyväilläänkö suulla emätintä vai peräaukkoa. Eli kannattaa ehdottomasti käyttää suuseksisuojaa kaikessa suuseksissä!

Pohdit, tekeekö suuseksisuojan käyttäminen tilanteen vaikeaksi. Toki jos ei koskaan ole käyttänyt suuseksisuojaa, vaatii se hieman asiaan perehtymistä. Vaikeaa se ei kuitenkaan ole, käy ihmeessä lukemassa esimerkiksi Väestöliiton ohjeistus. Ikävämpi tilanne on silloin, jos seksitaudit pääsevät tarttumaan 😉

Kivaa kesää!

 

Oliko vastauksesta hyötyä?
Video
Seksi

Tiiavoitto: ”Haluaisinko olla ”somelääkäri”?

Tubettaja ja lääkisopiskelija @Tiiavoitto kertoo My Day-videollaan mielenkiintoista faktatietoa HPVstä (Human Papilloma Virus) – eli ihmisen papilloomaviruksesta. Tiesitkö, että 4/5 ihmisistä saa tartunnan jossain vaiheessa elämäänsä?

TIIAVOITTO

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Julia 14v
Raskauden mahdollisuus Hei! Kysymykseni liittyy raskauteen. Minua huolestuttaa, voiko raskaaksi tulo olla mahdollista tässä tilanteessa: Poikaystäväni sai siemensyöksyn suojaamattoman suuseksin aikana ja siemennestettä pääsi valumaan minun...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Voit olla huoletta, sillä kuvailemassasi tilanteessa raskauden mahdollisuus on erittäin epätodennäköinen. Raskauden alkaminen vaatii aina toimintakykyisten siittiöiden kulkeutumista emättimeen, eli tavallisimmin penis-emätinyhdynnässä, jossa ei käytetä raskaudenehkäisymenetelmää. Kuvailemassasi tilanteessa siemennestettä ei kuitenkaan päätynyt emättimeen, joten raskauden mahdollisuutta tuskin on.

Pohdit myös, kykenevätkö siittiöt ns. uimaan kuivalla iholla. Tuore siemenneste pysyy kyllä toimintakykyisenä kehon ulkopuolellakin, mutta vain vähän aikaa. Eli esimerkiksi jos sormien kautta tuoretta siemennestettä kulkeutuu emättimeen, on raskauden alkamiselle tällöin periaatteessa mahdollisuus. On kuitenkin hyvä muistaa, että raskaaksi ei voi tulla lakanoista, WC-istuimesta, saunan lauteilta tai kylpypyyhkeestä, vaikka niissä olisikin joskus ollut siemennestettä. Raskauden alkamisesta voit käydä lukemassa lisää Väestöliiton sivuilta.

Muistathan myös, että seksitaudit tarttuvat myös suuseksissä suun limakalvoilta. Kondomi tai suuseksisuoja on paras suoja. Voit käydä lukemassa lisää suuseksistä Fressiksen sivuilta.

Kivaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
Seksi

Seksitauti, minullako? Toimi näin, jos epäilet tartuntaa

Jos pelkäät, että sinulla voi olla seksitauti, mene rohkeasti testiin. Se ei ole tavallista lääkärissäkäyntiä kummempi juttu! Ehkä huolehdit turhaan, ja jos et, niin saat hoidon.

Artikkeli
Seksi

Mikä kondomi sopii minulle? 6 faktaa kondomista

Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa seksitaudeilta. Luulitko tietäväsi kaiken tarvittavan kondomin käytöstä? Lue juttu ja ylläty.