Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Jännittäjäkö?
Mistä erektio johtuu ja miksi se tulee niin helposti? Moikka! Oon 13v ja nukun ihan hyvin yöllä. Aamulla välillä kun mä herään niin toi mun pippeli nousee pystyyn yöhousuissa. Joskus koulussa tunnilla kun...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Pippelin nouseminen pystyyn tarkoittaa sitä, että sinulla on erektio. Erektio eli peniksen jäykistyminen on normaali poikakehossa tapahtuva reaktio. Terveillä nuorilla erektio saattaa tulla useamman kerran yön aikana ja on hyvin yleistä, että aamuisin on erektio.

Erektio voi tulla monestakin syystä. Usein se tulee, kun kiihottuu jostain seksuaalisesta asiasta. Mutta erektio voi tulla myös peniksen hankaantumisesta tai kun vaikkapa innostuu jostain asiasta. Erektio ei siis aina tarkoita sitä, että haluaisi tai ajattelisi seksiä. Voit lukea lisää aiheesta täältä.

Kerroit myös, että joskus alkkareissa tuntuu märkä kohta. Jos huomaat märän kohdan aamulla, voi se johtua siitä, että olet ehkä yön aikana saanut siemensyöksyn. Märkä kohta voi joskus myös johtua siitä, että erektion ja kiihottumisen yhteydessä peniksestä voi myös erittyä ns. esiliukastetta eli touhutippoja. Väestöliiton sivuilta löydät myös lisää tietoa siemensyöksystä ja touhutipoista.

Erektio on siis ihan luonnollinen asia, eikä sitä tarvitse mitenkään hävetä. Erektion tullessa ei tarvitse tehdä mitään erityistä, se menee ohi itsestään. On kuitenkin ihan luonnollista, että sinua mietityttää, jos muut huomaavat erektion. Yleensä ihmiset eivät kuitenkaan tarkkaile, onko jollain erektio. Ja kun omaa kehoaan oppii tuntemaan paremmin, voi myös oppia hieman hallitsemaan erektion tulemista ja saada sen laskemaan halutessaan nopeammin esimerkiksi tilanteissa, joissa on muita ihmisiä ympärillä.

Aurinkoista vuoden alkua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Kookoo
Emättimen kehitys, peniksen koko ja kiihottuminen Minkä ikäisenä tyttöjen pimppi on kehittynyt täysin valmiiksi? Mitä sitten voi tehdä, jos ei pysty työntämään pippeliä pimppiin? Voiko pippeli olla liian iso? Kuuluuko...
Fressis

Moikka!

Pimpin, eli emättimen, kehittyminen on riippuvainen siitä, miten murrosikä kullakin alkaa ja etenee. Jokaisen ihmisen kohdalla murrosikä etenee omalla tavallaan ja omassa tahdissa. Siihen vaikuttaa mm. perintötekijät, hormonitoiminta ja terveyden tila. Ei siis ole olemassa jotain tiettyä rajapyykkiä tai ikää, jolloin emätin on kaikilla valmis. Keskimäärin voidaan sanoa, että murrosiän muutokset alkavat tytöillä 8-14 vuoden iässä ja murrosikä kestää 3-6 vuotta. Lisäksi jokaisen emättimestä tulee omanlaisensa rakenteeltaan. Väestöliiton sivuilta voit lukea lisää emättimestä ja murrosiän muutoksista.

Se miten penis mahtuu emättimeen, on monesta asiasta kiinni. Yksi tekijä on emättimen koko ja rakenne, mutta myös se, miten valmis seksiin juuri siinä tilanteessa on. Tärkeää on, että molemmat siihen osallistuvat ovat siihen halukkaita ja esimerkiksi kiihottuminen on mahdollista. Suostumuksesta seksiin on siis aina varmistuttava.

Kiihottuessa emätin kostuu, venyy ja pehmenee, joka edesauttaa yhdynnän onnistumista. Sukuelinten koskettelu voi joskus joillekin olla kiihottavaa. Toista voi kiihottaa monella eri tavalla ja sitä mistä toinen seksissä pitää, ei voi tietää ilman, että niistä juttelee ja opettelee yhdessä. Ennen ensimmäistä seksikertaa on hyvä miettiä asiaa eri näkökulmista. Siitä lisää voit lukea tästä. Joskus pippeli, eli penis voi olla suhteessa emättimen kokoon suuren tuntuinen, mutta erittäin harvoin on sellainen tilanne, ettei yhdyntä onnistu. Väestöliiton sivuilta löydät myös artikkelit kiihottumisesta ja peniksen koosta.

Kivaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Heija
Pimpin kostuminen Kuinka pimpin kostuminen tapahtuu? Erittyykö tytöillä jotain eritettä jostakin reiästä, vai mistä se oikein tulee? Onko se samanlaista kuin pojilla touhutipat? Tuleeko sitä yhdynnän...
Fressis

Moikka!

Emätin on noin 6-12 senttimetriä pitkä ja se on naisen sukupuolielinten putkimainen ja lihaksikas osa. Emätin yhdistää naisen ulkoiset sukupuolielimet ja kohdun. Emätin toimii erilaisten eritteiden, kuten valkovuodon ja kuukautisten poistumisreittinä, sekä naisen yhdyntäelimenä, jonka kautta hedelmöittyminen ja raskaus mahdollistuu.

Emätin kostuu seksuaalisen kiihottumisen myötä, kun sen seinämistä erittyy kehon tuottamaa liukastetta, joka mahdollistaa yhdynnän emättimeen. Kiihottumiseen vaikuttaa moni asia, kuten hormonit, seksuaalinen halukkuus ja mielikuvat sekä kehon koskettelu ja hyväily. Kostuminen on riippuvainen halukkuudesta ja kiihottumisesta. Jos niitä ei ole, lakkaa kostuminenkin. Joskus tosin emätin voi kostua myös ilman seksuaalista kiihottumista. Poikien touhutipat ovat tavallaan sama asia, myös niiden tehtävä on toimia liukasteena seksissä.

Kiihottuessa myös kehon lämpötila ja syke nousee sekä verenkierto kiihtyy ja sen vuoksi mm. emätin ja penis voivat tuntua lämpimiltä. Se miltä yhdyntä kummastakin tuntuu, selviää siinä tilanteessa, siihen emme osaa täällä palstalla tyhjentävästi vastata.

Voit lukea aiheesta vielä lisää Hyvä Kysymys-sivuilta emättimestä ja kiihottumisesta.

Hyvää kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Jane
Mitä suuseksissä pitäisi tehdä? Alkuperäistä kysymystä on muokattu. Moi! Poikaystäväni haluaisi, että antaisin hänelle kielelläni pippelihieronnan. Minulla ei ole kokemusta suuseksistä, joten en millään pysty kovin ihmeelliseen suoritukseen. Ajatus...
Fressis

Hei,

Seksuaalinen nautinto, kiihottuminen ja niiden tuottaminen toiselle ovat asioita, joiden ohjeistaminen tällaisella kysymyspalstalla on oikeastaan mahdotonta. Ne ovat aina yksilöllisiä asioita – millaiset kosketukset ja millä tavalla tehden tuntuvat toisesta hyvältä, mitä toinen haluaa ja millaiset asiat tuntuvat itsestä mukavalta toteuttaa. Nämä ovatkin asioita, joista teidän pitäisi yhdessä jutella poikakaverisi kanssa. Oikeat vastaukset kysymykseesi löytyvät siis poikakaveriltasi ja sinulta itseltäsi. Voitte sitten yhdessä kokeilla asioita, jotka te molemmat koette mielekkäinä ja kiihottavina toteuttaa. Kokemusta tulee vain harjoittelemalla, myös seksiasioissa.

Lisätietoa aiheesta löydät Fressiksen artikkelista ja Hyvä Kysymys -palvelusta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Ärsyttävää
Naisen ejakulaatio tai squirting Olen tyttö. Kun saan orgasmin, jostain sukuelimistäni tulee yleensä aika iso määrä melko hajutonta ja väritöntä ”vettä”. Mietin että voiko se olla laimeaa pissaa?...
Fressis

Hei!

Kuvaat tilannetta, jota kutsutaan naisen ejakulaatioksi, tai ehkä paremminkin kyseessä voi olla ”squirting-ilmiö”. Näitä imenee joillakin naisilla kiihottumisen ja orgasmin aikana. Miehellä ejakulaatio tarkoittaa siemennesteen purkautumista orgasmissa. Naisen ejakulaatiossa naisen ”eturauhasesta” (josta puhutaan myös Skenen rauhasena), erittyy mm. serotoniinia ja nestettä virtsaputkeen, joka purkautuu orgasmissa. Tämä naisen ejakulaatioksi kutsuttu neste on vaaleaa ja hiukan paksuhkoa – sen koostumus muistuttaa miehen siemennestettä.

Kuvaat kuitenkin, että neste, jota sinulta tulee, on enemmän vetistä ja sitä tulee runsaasti. Silloin kyseessä voi olla ns. squirting-ilmiö, jolle ei ole suomenkielistä vastinetta. Se ei ole sama kuin naisen ejakulaatio. Siinä runsas neste purkautuu virtsarakosta, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan virtsa, eikä kyse ole siis virtsan karkaamisesta. Se, miksi ja miten tämä ilmiö joskus ja joillakin naisilla tapahtuu, on edelleen arvoitus, vaikkakin sen kokeminen on melko tavallista.

Koska kiihottuminen, orgasmi ja siihen liittyvät ilmiöt ovat aina yksilöllisiä, emme pysty tällä palstalla antamaan sinulle riittävää ohjausta tilanteeseesi, sillä asiaa pitäisi selvittää lisäkysymyksillä ja keskustelulla kanssasi. Suosittelemmekin, että keskustelisit asiasta ammattilaisen kanssa. Siihen tarkoitukseen on olemassa esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvonta-chat, jossa voit jutella asiasta nimettömästi asiantuntijan kanssa.

Hyvää kesän jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Rontti
Kysymyksiä kiihottumisesta, laukeamisesta ja hyväilystä Mitä kaikkea tytön vartalossa tapahtuu kiihottumisen aikana? Ja mitä tapahtuu orgasmin aikana? Voisiko yhdynnässä saada useamman siemensyöksyn? Ja miten peppua voisi hyväillä?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksistä!

Kiihottuminen tapahtuu oikeastaan aivoissa, mutta kehossa se voi näyttäytyä esimerkiksi, hengityksen nopeutumisena, sydämen sykkeen voimistumisena tai paineen tunteena emättimen alueella. Kiihottuessa emätin kostuu ja häpyhuulet voivat turvota jonkin verran.  Kiihottuminen voi johtaa orgasmikokemukseen, joka on hetkellinen, voimakas mielihyvän tunne. Orgasmin aikana emättimessä, lantionalueella tai muualla kehossa tuntuu rytmikkäitä supistuksia, joiden voimakkuus voi vaihdella. Orgasmin aikana kehossa vapautuu hormoneita, jotka lisäävät hyvänolon tunnetta.

Tyypillisesti yhdynnän aikana voi saada yhden siemensyöksyn. Laukeamisen jälkeen erektio usein laskee ja joutuu hetken odottelemaan, ennen kuin penis kovettuu uudelleen erektioon ja yhdyntää pystytään jatkamaan. Toiset voivat ajatella tämän olevan uusi yhdyntäkerta, toiset taas kokevat saman seksikerran jatkuvan. Joskus orgasmikokemus voi tulla myös ilman siemensyöksyä ja joskus taas siemensyöksy tulee ilman orgasmikokemusta.

Peppua voi hyväillä koskettamalla eri tavoin, niin kuin muitakin kehon osa-alueita. Hyväilytilanteissa on aina hyvä jutella kumppanin kanssa, millainen kosketus tuntuu hyvältä. Anuksen alueen koskettamisessa on hyvä muistaa käyttää liukuvoidetta, koska siellä ei luontaista liukastetta ole.

Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Mac
Kuinka terskan voisi saada tottumaan suuseksissä kosketukseen niin, ettei saisi heti siemensyöksyä? Kuinka terskan voisi saada tottumaan tyttöystävän kielellä kosketteluun, etten saisi heti siemensyöksyä? Itsetyydytystä voin jatkaa ainakin 10 min ilman laukeamista, ja tyttöystävän ihanaa käsityöskentyäkin...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Keho ja sen tuntemukset sekä reaktiot yhdistettynä kiihottumiseen ovat aina paitsi yksilöllisiä, myös asioita, joihin ei ole olemassa ”patenttiratkaisua”. Kiihottumista ja sen vaikutuksia omassa kehossa voi oppia säätelemään kokemuksen kautta. Kerroit, että pystyt säätelemään laukeamista itsetyydytyksessä jopa 10 minuuttiin, mutta tämä kuvailemasi tilanne tuntuu niin kiihottavalle, että et pysty siihen vaikuttamaan.

Itsetyydytyksessä saatat pystyä itse säätelemään omaa ajatteluasi ja kosketustasi niin, että voit ”siirtää” laukeamista. Tässäkin tilanteessa voi auttaa toistot, eli vastaavien suuseksikokemuksien kokeminen uudelleen ja uudelleen, jolloin voit opetella omia ajatuksia hyödyntämällä ”siirtämään” kiihottumista ja laukeamista. Kannatta lisäksi kertoa kumppanille tuntemuksistasi ja sitä kautta säätää kiihottumista myös seksitilanteessa esim. kertomalla milloin tuntuu ”liian hyvältä”. Tällöin voitte joksikin aikaa siirtyä tekemään muuta ja palata taas suuseksiin, kun tilanne taas sen sallii. Pikkuhiljaa saatat oppia sietämään ja säätelemään kiihottumistasi ja laukeamistasi myös kuvailemassasi suuseksitilanteessa. Jutelkaa siis avoimesti yhdessä seksistä ja tuntemuksistanne, ja opetelkaa yhdessä toistenne kehojen reaktioita ja kiihottumista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tim
Kysymyksiä seksistä Voiko tytöllä kostua pikkuhousut läpi hyväilyjen aikana? Voiko tyttö saada orgasmin häpyhuulien nuolemisesta? Onko ok, että haluaisin nuolla tytön peppuvakoa? Onko peppuvako kuinka tuntoherkkä?
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestä!

On hyvinkin mahdollista, että pikkuhousut kostuvat hyväilyn aikana, kiihottuessa kostuminen voi olla hyvinkin runsasta. Orgasmikokemus suuseksin aikana on yksilöllinen, kumppanin kanssa voi rauhassa kokeilla erilaisia tapoja ja samalla sanoittaa toiselle millaiset asiat siinä tuntuvat hyvältä. Eniten hermopäitä löytyy klitoriksen alueelta, siinä tuntoherkkyys on usein voimakkain.

Myös anuksen, eli peräreiän, alueella on paljon hermopäitä ja sen koskettaminen tai nuoleminen voi tuottaa mielihyvää molemmille. Mieltymykset ovat aina erilaisia eri ihmisillä, toiselle joku asia on erityisen kiihottavaa ja toiselle taas sama asia ei tuota lainkaan mielihyvän tunnetta tai ei herätä mielenkiintoa. Ennen kuin eri seksitapoja lähtee kokeilemaan, on hyvä jutella niistä kumppanin kanssa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: 15-vuotias nuori
Orgasmi ja mielihyvän kokeminen Moi! Olen jo pitkään miettinyt, että onko normaalia jos en tunne minkäänlaista mielihyvää orgasmin saadessa? Kiihotun kyllä helposti jne, mutta en vain tunne mitään...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestä!

Orgasmikokemus voi olla jokaisella erilainen ja siihen vaikuttavat monet tekijät, esimerkiksi opittu tapa, ajatusmaailma/fantasiat, tunnemaailma, huolet/murehtiminen tai vaikeus rentoutua. Myös joillakin lääkkeillä, kuten mielialalääkityksellä, on vaikutusta nautinnon kokemukseen. Orgasmi voi olla myös erilainen eri seksitavoissa, kuten sooloseksissä tai seksissä kumppanin kanssa, ja sen voimakkuus voi vaihdella eri seksikerroilla.

Kuvaat, että koet kiihottumista, mutta orgasmikokemus ei tuota kuitenkaan erityistä mielihyvää. Kiihottumisen tunteessa voi myös viipyillä ja huomioida tietoisemmin, miltä kehossa tuntuu ja mikä kehon ja mielen saa oikeastaan kiihottumaan. Omaan kehoon ja seksuaalisuuteen kannattaa tutustua rauhassa ja myös opetella uusia tapoja tuottaa itselle nautintoa. Orgasmikokemus voi muuttua ajan myötä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Eppu
Mitä tarkoittaa seksuaalisen nautinnon huipentuma? Mitä tarkoittaa seksuaalisen nautinnon huipentuma? Mitä silloin tapahtuu? Voitteko kertoa sen sekä tytön että pojan kohdalla?
Fressis

Hei ja kiitos hyvästä kysymyksestäsi!

Seksuaalisen nautinnon huipentumalla tarkoitetaan kehossa ja mielessä tuntuvaa hyvänolon ja nautinnon kokemusta. Esimerkiksi itsetyydytys, hyväilyseksi tai muu seksi, jossa ajatellaan ja koetaan kiihottavia ja nautintoa lisääviä asioita yksin tai toisten kanssa, johtaa usein huipentumaan. Huipentuma voi tuntua esimerkiksi voimakkaina rentoutumisen, lämmön, väristyksen tai nautinnon ja kiihottumisen tunteina kehossa ja mielessä. Joskus huipentumalla tarkoitetaan orgasmia. Lisää kiihottumisesta ja nautinnosta voit lukea täältä ja katsoa videon aiheesta mikä on orgasmi.

Oliko vastauksesta hyötyä?