Alkoholi

”Olen onnellisempi ilman alkoholia”

Hanna Tikander, 27, uskoi, että alkoholin juominen teki hänestä rentoa ja coolia seuraa. Raitistumisen jälkeen hän huomasi, että elämä on parempaa, kun uskaltaa olla oma itsensä.

”Olen onnellisempi ilman alkoholia”

”Syksyllä 2019 olin kavereiden kanssa viettämässä mökkiviikonloppua ja heräsin aamulla krapulassa. Olo oli ihan hirveä. Voin henkisesti pahoin ja minua ahdisti niin, että se tuntui jalkapohjissa asti. Samaan aikaan ulkona paistoi aurinko ja oli kaunis syysruska. Olisin halunnut lähteä urheilemaan, mutten pahoinvoinnin vuoksi voinut.

En halunnut kokea samaa oloa enää. Päätin, että nyt alkoholi saa jäädä.

Ajatus oli kypsynyt mielessäni jo pitkään. Tiedostin, että juomiseni oli aika runsasta ja ongelmallista. Pidin tasaisin väliajoin tipattomia kausia, koska halusin katsoa, miten käytöstapani ja elämänlaatuni muuttuisivat. Alkoholiton jakso oli kuitenkin vielä väliaikainen ja ajatuksissa tipattoman jälkeinen tuleva bileilta.

Aidot ystävät pysyvät

Kun syksyllä vuonna 2019 pohdin suhdettani alkoholiin, törmäsin juttuun LCMDF-yhtyeen Emma Kemppaisesta. Hänen alkoholittomuutensa inspiroi minua. Mietin, että oh my god, me ajattelemme asioista ihan samalla tavalla.

Vaihdoimme viestejä Instagramissa ja kävimme kahvilla. Kesti kuitenkin vielä hetken, jotta olin valmis jättämään alkoholin. Päätöksen piti lähteä itsestä. Suosittelenkin, että jos aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua siihen uteliaasti esimerkiksi kuuntelemalla podcasteja, lukemalla kirjallisuutta ja kysymällä neuvoja ja kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat kokeilleet alkoholittomuutta.

Pelkäsin aluksi, millaista uusi elämäni tulisi olemaan. Osaisinko enää rentoutua ja voiko bileissä olla yhä hauskaa? Mietin myös, miten päätös vaikuttaisi ihmissuhteisiini.

Monet huolet ovat kuitenkin osoittautuneet turhiksi. Tein heti alussa päätöksen, etten aio jäädä erakoksi vaan käyn juhlissa kuten ennenkin. Aidot ystävät eivät jätä, vaikka lopettaisikin alkoholin juomisen. Sen sijaan ystävyssuhteet, jotka perustuivat vain bailaamiseen, jäivät aika nopeasti – tai syventyivät entistä paremmiksi.

Tunteita ilman filttereitä

Nyt olen tutustunut itseeni ensi kertaa selvin päin. Huomasin, että minulla oli esimerkiksi paljon patoutuneita tunteita ja lapsuuden traumoja, joita olin aiemmin turruttanut alkoholilla. Yhtäkkiä niillä on ollut tilaa nousta pinnalle, ja olen käsitellyt asioita niin itsekseni kuin terapian avulla. Välillä se on ollut pelottavaa ja olen miettinyt, olisiko elämä hauskempaa, jos joisin edelleen. Samaan aikaan olen kiitollinen, ettei minun enää tarvitse pakoilla mitään.

Tunnen kaikki tunteet nyt puhtaasti: voin olla juhlissa aidosti tosi onnellinen ystävän synttäreiden vuoksi ilman alkoholin tuomaa lisäbuustia, ja myös suru saa tulla ilman, että yritän lievittää sitä.

Olen kertonut raittiudestani alusta asti avoimesti Instagram-tililläni @hannatikander. Saan usein mahtavia viestejä, kun ihmiset ovat ansiostani tajunneet, että elämästä voi nauttia ilman alkoholia. Inspiroidun itsekin jatkamaan, kun huomaan, miten voin vaikuttaa seuraajien elämään. Olen myös saanut vertaistukea ja uusia ajatuksia silloin, kun olen itse kyseenalaistanut päätöstäni. Käännynkin ensimmäisenä Insta-seuraajieni puoleen, kun olen yksin ison kysymysten äärellä.

”Voin olla villi ilman alkoholiakin”

Parasta alkoholittomuudessa on se, että nyt tiedän olevani menossa oikeaan suuntaan elämässä. Fyysinen kuntoni on parantunut valtavasti, nukun hyvin ja ajatuskin kulkee paremmin. Enää ei ole juuri tullut tehtyä asioista, joita joutuisin katumaan.

Olen laskenut puhelimeen ladatun sovelluksen avulla, että puolentoista vuoden raittiuden aikana olen säästänyt 8000 euroa. Niillä rahoilla olen hemmotellut itseäni ja käynyt esimerkiksi hierojalla.

Minulta kysytään yhä, milloin korkki taas aukeaa. Vastaan, että sitten kun tuntuu siltä. Alkoholi on myrkkyä, josta minun on vaikea enää löytää myönteisiä puolia. Tiedän nyt, että voin olla ihan yhtä seikkailunhaluinen, hauska, villi ja kiinnostava ilman alkoholiakin.”

 

Teksti Ida Valpas

Katso myös

Alkoholi

Sober curious suhtautuu alkoholittomaan elämään uteliaasti

Miksi ihmiset ovat niin kiinnostuneita ruokavaliosta ja liikunnasta, mutta tarttuvat pulloon sen kummemmin hyvinvointia pohtimatta? Raittiutta kokeilevien someyhteisöt ovat nyt supersuosittuja. Tiedätkö nämä viisi asiaa sober curious -ajattelusta?

Alkoholi

Pidä huolta aivoistasi – ne ovat tärkein työvälineesi nyt ja tulevaisuudessa

Alkoholin välttäminen suojelee aivoja. Lukijoiden toiveesta haastattelimme asiantuntijalääkäriä aiheesta. Lue superkiinnostavat faktat!

AlkoholiMieli

LCMDF: Itsensä löytäneet

LCMDF on aina toteuttanut itseään DIY-hengessä. ”Me ei tultu tänne miellyttään ketään. Me toimitaan ite tän projektin pomoina. Me päätetään”, Emma sanoo.

Miten alkoholi vaikuttaa elimistössä?

Alkoholin määrä veressä on suurimmillaan noin 30-60 minuutin kuluttua annoksen juomisen jälkeen. Ruokailu hidastaa alkoholin imeytymistä ja vaikutuksen alkamista.... Lue lisää
Alkoholi

Alkoholi ja murrosiän kehitys – menkat sekaisin ja stondis hukassa?

Jatkuva ja runsas alkoholin juominen sekoittaa hormonit ja tärkeät elimet. Olisitko arvannut, että alkoholi vaikuttaa nuoren kehitykseen näin monella tavalla? Tsekkaa faktat!

Tiesitkö että...

Alkoholi voi vaikuttaa mielialaan

Jos alkoholia käyttävä henkilö on jo lähtökohtaisesti huonolla tuulella, voi alkoholi korostaa entisestään huonoa mielialaa, vaikka käytöllä haettaisiin positiivisempaa mieltä. Alkoholi myös laskee verensokeria. Näin käy etenkin, jos syöminen unohtuu alkoholin käytön seurauksena tai käytetyt alkoholimäärät ovat suuria. Lisätietoa alkoholin sosiaalisista haitoista löydät tietopankista.

LiikeNuuskaTupakka

3 X Mun elämä

Abdul ”Abba” Hussein on 19-vuotias vapaaottelun maailmanmestari. Abba kertoo, millaista hänen elämänsä on kehässä, treenisalilla ja vapaa-ajalla.

AlkoholiMieli

8 vinkkiä – näin lähestyt ihastustasi selvin päin

Nappaa tästä testatut vinkit, joiden avulla tutustut uusiin ihmisiin ilman alkoholia.

Kysymys & vastaus
Alkoholi

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

On ihan tavallista, että nuorena kiinnostaa päihdekokeilut. Harmi kuitenkin, jos koet, että sinua on kavereiden puolesta painostettu kokeilemaan alkoholia – tämä on valitettavan yleistä. Tulevaisuutta ajatellen sinun voisi olla hyvä myös pohtia etukäteen, mitä vastaat, jos joku tarjoaa sinulle alkoholia. Alkoholista kieltäytyminen ei tarkoita sitä, ettei voisi pitää hauskaa tai etteikö haluaisi kuulua porukkaan. Ilman alkoholia voi olla rohkeasti oma itsensä.

Alkoholin ja muiden päihteiden käytön välttäminen nuorella iällä on terveyden ja normaalin kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Nuoren elimistö ja aivot kehittyvät vielä ja ovat hyvin alttiita alkoholin haitallisille vaikutuksille. Esimerkiksi aivot kehittyvät voimakkaasti aina sikiöajasta murrosiän loppuun. Alkoholin käyttö näissä kehitysvaiheissa voi vaikuttaa erittäin negatiivisesti muun muassa muistin, oppimisen ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Pitkällä aikavälillä ja varsinkin runsaasti käytettynä alkoholi voi aiheuttaa rakenteellisia muutoksia aivoissa, jotka voivat ilmetä muistiongelmina, persoonallisuuden muuttumisena ja uuden oppimisen vaikeutumisena. Lisää alkoholin haitoista voit lukea Fressiksen sivuilta.

Pohdit viestissäsi, tuleeko juomisesi vaikuttamaan kehitykseesi. Kertomasi perusteella, kun kyseessä on ollut muutama juomiskerta, ei mitään suurempia haittoja kehityksesi kannalta ole varmastikaan aiheutunut. Olet tehnyt terveytesi ja kehityksesi kannalta erittäin fiksun päätöksen, kun et enää halua juoda tai kokeilla polttamista. Kannustammekin sinua täällä Fressiksellä pysymään päätöksessäsi!

Kivaa kesän odotusta!

Fressis
Alkoholi

Alkoholista kieltäytyminen – vedä omaa linjaa

Alkoholinkäyttö on oma valinta. Sä päätät, ei muut. Video kuvaa alkoholin käyttöön liittyvän sosiaalisen paineen ja miten voit sujuvasti kieltäytyä alkoholista. Katso lisää tietoa alkoholista Fressiksen tietopankista.

Fressis

AlkoholiYleinen

Bileet ilman alkoholia – 10 vinkkiä selvin päin juhlimiseen

Selvin päin bailaaminen on hauskaa: rahat säästyvät, ei tule törttöiltyä ja aamulla olo on raikas.

AlkoholiLiikeNuuska

KooKoon C-juniorit: ”Nuuska ja alkoholi tuovat vain takapakkia”

”Me ei nuuskata eikä käytetä päihteitä”, sanovat tavoitteellisesti lätkää pelaavat KooKoon C-juniorit Eetu Niemi, Erik Nevolainen ja Eetu Pukki.

Kysymys & vastaus
Alkoholi

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, että pohdit alkoholiin liittyviä terveyshaittoja. Pohdintojen kautta opit hahmottamaan, mitä itse ajattelet mistäkin. Kysymyksessäsi esität tilanteen ja pohdinnan, missä voidaan todennäköisesti puhua jo vakavasta alkoholiriippuvuudesta. Alkoholiriippuvuuteen ja alkoholiongelmaan liittyy runsaasti hyvinvointia sekä terveyttä heikentäviä ilmiöitä ja tekijöitä.

Lähdetään liikkeelle siitä, miksi alkoholin käyttöä kannattaa omalla kohdallaan harkita tarkkaan. Nuorella iällä alkoholin käytön välttäminen on tärkeää. Nuoren elimistö ja aivot kehittyvät vielä ja alkoholin käyttö voi vaikuttaa elimistön kehittyviin toimintoihin negatiivisesti. Nuorelle riippuvuus alkoholiin kehittyy myös huomattavasti helpommin kuin aikuisella. Näistä syistä alkoholilla on esimerkiksi ikärajat.

Yleisesti ei voida sanoa alkoholin käytön koskaan olevan täysin turvallista. Pienikin määrä voi tietyssä tilanteessa aiheuttaa jonkun akuutin riskin, esimerkiksi tapaturman. Joskus pienikin määrä päivittäin käytettynä tai lyhytkestoinen riskirajojen ylittäminen esimerkiksi lomaviikon aikana voi johtaa vaikeisiin tilanteisiin kavereiden, perheen ja muun lähiympäristön kanssa.  Omaa alkoholin juomista kannattaa aina pohtia, vaikkei kysymys olisikaan varsinaisesta terveysriskiä lisäävästä käytöstä. Aikuisille alkoholin käytölle on määritelty riskirajat erikseen miehille ja naisille. Lisää riskirajoista voi lukea täältä.

Kysymyksessäsi 30-vuotiaan lähes päivittäinen humalahakuinen juominen ylittää jo edellä mainitut riskirajat ja alkoholiin liittyvät terveysriskit ovat lisääntyneet. Jos humalahakuinen viikoittainen hallitsematon alkoholin juominen on kestänyt jo pitkään, esimerkiksi vuosia, on henkilölle todennäköisesti muodostunut alkoholiongelma, joka on ilmiönä varsin monimuotoinen, mutta myös hoidettavissa.

Tavallisimpia runsaan alkoholinkäytön aiheuttamia haittoja ovat tapaturmat, masennus, pelkotilat, hermosairaudet ja vatsan alueen sairaudet. Näiden lisäksi myös mm. älykkyydessä ja lihasvoimassa voi ilmetä toimintakykyä heikentäviä muutoksia. Arkielämä voi tuntua erittäin haastavalta. Alkoholiriippuvuus voi olla fyysistä ja psyykkistä, mutta myös sosiaalista. Sosiaalinen riippuvuus alkoholiin tarkoittaa siis esimerkiksi sitä, että elämä saattaa pyöriä pääsääntöisesti alkoholin juomisen ympärillä ja vaikeuttaa muun muassa normaalia työssä käymistä, opiskeluja tai harrastuksia. Pitkäaikainen alkoholin runsas käyttö lisää vaaraa sairastua parantumattomaan ruumiilliseen sairauteen, esimerkiksi aivosurkastumaan, haimatulehdukseen sekä suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven tai mahan syöpään. Alkoholin runsaalla käytöllä ja usein toistuvalla humalahakuisella juomisella voi olla siis erittäin vakavia seurauksia sekä henkisesti että fyysisesti.

Mikäli sinä tai läheisesi tarvitsette apua alkoholin käytön lopettamiseen tai haluat keskustella aiheesta lisää terveydenalan ammattilaisen kanssa, löydät tietoa ja neuvontaa tämän linkin kautta.

Fressis
Kysymys & vastaus

Moi! Kiitos kysymyksestäsi. On hienoa ja tärkeää, että mietit etukäteen alkoholin vaikutuksia.

Alkoholin vaikutukset kehoon ja suorituskykyyn ovat yksilöllisiä ja tilannekohtaisia, joten on vaikea arvioida miten alkoholi vaikuttaa juuri sinun kohdallasi. Kuitenkin jo varsin pienet alkoholiannokset vaikuttavat lamaavasti aivojen toimintaan. Yksittäisestä alkoholin käyttökerrasta saattaa seurata haittoja, kuten kehon motoriikan heikentymistä sekä tasapainon ja harkintakyvyn huononemista, sosiaalisia haittoja tai tapaturmia. Eli vähäinenkin määrä alkoholia voi vaikuttaa valppauteen, vireyteen ja suorituskykyyn. Täysin riskitöntä alkoholinkäyttöä ei ole.

Alkoholin vaikutukset riippuvat painosta, iästä ja sukupuolesta. Sama määrä alkoholia johtaa naisilla vahvempaan humalatilaan, kuin miehillä, koska miehen kehon keskimääräinen vesimäärä on 75% ja naisilla 66 %, eli paljon pienempi. Alkoholi vaikuttaa nuoreen voimakkaammin kuin aikuiseen. Nuorilla suurempi humalavaikutus johtuu pienemmästä koosta ja elimistön tottumattomuudesta alkoholiin, ja veren alkoholipitoisuus voi nousta hetkessä korkeaksi.

Lisäksi alkoholin vaikutukset riippuvat siitä, miten tiiviiseen tahtiin alkoholiannokset juodaan. Yksi alkoholiannos vastaa esim. yhtä 0.33l keskiolutta tai siideriä. Promillelaskurilla laskettuna olisi veren alkoholipitoisuus sinun kokoisellasi miehellä kolmen 0.33l kokoisen keskioluen juomisen jälkeen 0.3 promillea, jos ne juotaisiin 3 tunnin sisällä. On tärkeää huomioida se, että promillelaskuri ei huomioi ikää, eli sitä, että sama määrä alkoholia vaikuttaa voimakkaammin nuoreen kuin aikuiseen.

Vielä yleisasioina on hyvä tiedostaa, että alkoholi vaikuttaa negatiivisella tavalla nuoren kehittyviin aivoihin ja muuhun elimistöön. Se aiheuttaa myös riippuvuutta, eli sitä, että käyttöä on vaikeampi lopettaa, vaikka haluaisi. Riski riippuvuuden kehittymiseen on huomattavasti suurempi nuorilla kuin aikuisilla, ja siksikään alkoholia ei olisi suositeltavaa käyttää nuorena ollenkaan. Lapsena tai nuorena aloitettu alkoholinkäyttö voi aiheuttaa pitkäkestoisia ja jopa peruuttamattomia vaurioita kehittyvissä aivoissa. Alkoholinkäytön 18-vuoden ikäraja on asetettu siksi, jotta alaikäisiä voitaisiin suojella näiltä alkoholin haittavaikutuksilta.

Edellä mainittujen syiden vuoksi me täällä Fressiksellä suosittelemme olemaan juomatta alkoholia. On tärkeää tiedostaa ja pohtia alkoholinkäyttöön liittyviä erilaisia riskejä ja punnita sen kautta omaa suhtautumistaan alkoholiin. Myöskään kavereiden painostuksen tai jonkun muun houkuttelevan esimerkin takia ei juomispäätöstä kannata tehdä.

Fressiksen tietopankista voit lukea lisää siitä, miten alkoholi vaikuttaa elimistössä ja millaisia ovat alkoholin lyhyen aikavälin terveyshaitat, sekä muut terveyshaitat.

Turvallista syksyä!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moikka!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tietojen perusteella veren alkoholipitoisuudella ei ole vaikutusta rokotteen tehoon tai turvallisuuteen.

Me täällä Fressiksellä suosittelemme kuitenkin oman yleisen hyvinvoinnin kannalta pitäytymistä alkoholittomissa juomissa. Selvinpäin pysyy homma hanskassa ja säästyy monilta ikäviltä asioilta!

Lisätietoa alkoholista voit lukea Fressiksen tietopankista.

Kivaa kesää!

Fressis

Kaveri pakottaa käyttämään päihteitä, mitä teen?

Kaveri pakottaa käyttämään päihteitä, mitä teen? On hieno asia, jos haluaa olla päihteetön ja tehdä omat valinnat sen suhteen. Hyvä kaveri ei pakota toista tekemään asioita, joita hän ei...

Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos kysymyksestä!

Syöpä on sairaus, jonka syntymiseen vaikuttavat useat eri tekijät: ympäristö, perintötekijät, sattuma sekä elintavat. Sattumaan ja perintötekijöihin ihminen ei voi itse vaikuttaa, mutta omilla elintavoilla voi vaikuttaa siihen, että syöpään sairastumisen riski olisi mahdollisimman pieni. Lyhytaikaiset tai yksittäiset poikkeamat terveellisistä elintavoista eivät aiheuta syöpää. Yleensä tarvitaan pitkäaikainen altistuminen riskitekijöille ja sen lisäksi myös muita tekijöitä (ympäristö, perintötekijät tai sattuma), että syöpää pääsee kehittymään.

Elintavoista mm. alkoholin käyttö lisää syöpään sairastumisen riskiä. Alkoholi sisältää etanolia, joka on syöpää aiheuttava tekijä eli karsinogeeni. Lisäksi on olemassa myös muita mekanismeja, joiden kautta alkoholin käyttö kasvattaa riskiä sairastua syöpään. Mitä enemmän alkoholia kuluttaa, sitä suuremmaksi riski sairastua syöpään kasvaa. Lisätietoa aiheesta voit lukea täältä.

Alkoholi ei ole nuorelle muutenkaan suositeltavaa, sillä se aiheuttaa merkittäviä haittoja nuoren kehittyvässä elimistössä esimerkiksi aivoille. Alkoholin haitoista löydät lisää tietoa Fressiksen tietopankista.

Mukavaa vuoden alkua!

Fressis
Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Todella hienoa, ettet ole juonut alkoholia tai tupakoinut! Alkoholin käytön ja tupakoinnin vaikutukset ilmenevät ihmisillä yksilöllisesti, mutta sekä alkoholin että tupakan käytöllä on todettu olevan vaikutuksia muistin toimintaan. Esimerkiksi pitkäaikainen, runsas alkoholinkäyttö huonontaa tiedonkäsittelytoimintoja, kuten muistia, ja voi aiheuttaa jopa dementiatasoista oireilua. Tupakointi heikentää verenkiertoa ja vaikuttaa siten aivojen hapen saantiin ja näin muun muassa muistin toimintakykyyn.

Päihteettömänä sinulta säästyy aikaa ja rahaa, etkä altista itseäsi lukuisille alkoholin ja tupakan haitoille. Päihteettömänä olet myös mm. virkeämpi ja unenlaatusi on parempaa. Kannustan sinua siis ehdottomasti pysymään jatkossakin päihteettömänä 😉

Mukavaa syksyä!

Fressis
Kysymys & vastaus

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Kuukautiset eivät muuta alkoholin vaikutusta ainakaan mitenkään merkittävissä määrin ja alkoholi on haitallista kuukautiskierron vaiheesta riippumatta. Onkin hyvä, että pohdit alkoholin mahdollisia haittavaikutuksia! Alkoholilla on sekä lyhyemmällä (eli käytön yhteydessä) että pidemmällä aikavälillä ilmeneviä haittavaikutuksia. Alkoholi on erityisen haitallista lapsille ja nuorille, koska heidän aivonsa ja elimistönsä vasta kasvavat ja kehittyvät.

Alkoholi lamaa aivojen toimintaa. Mitä suurempi on käytetyn alkoholin määrä, sitä selvemmin alkoholin vaikutuksetkin ilmenevät. Alkoholi voi toisaalta lisätä sosiaalisuutta ja vähentää jännitystä, mutta humalatilassa puhe alkaa sammaltamaan ja ihminen on alttiimpi tapaturmille tasapainon ja motoriikan heikentyessä. Alkoholi vaikuttaa myös omaan harkintakykyyn ja oman toiminnan seurauksien arviointiin, jolloin saattaa tulla tehneeksi asioita, joita ei todellakaan kannattaisi tehdä ja jotka harmittavat jälkikäteen. Humalatila voi aiheuttaa myös muistikatkoksia ja pahimmillaan runsaat alkoholimäärät voivat johtaa alkoholimyrkytykseen, joka vaatii sairaalahoitoa. Vahvassa humalatilassa ihminen ei enää pysty huolehtimaan itsestään ja seuraukset voivat olla hyvin vakavat.

Alkoholi huonontaa myös unenlaatua ja vaikuttaa mielialaan. Alkoholin käyttö voi aiheuttaa ahdistus- ja masennusoireita ja siksi se on erityisen huono keino hoitaa huonoa mielialaa tai vaikeuksia elämässä. Lisäksi alkoholissa on paljon energiaa, jolloin se voi vaikeuttaa painonhallintaa. Monissa alkoholijuomissa on alkoholin lisäksi uskomaton määrä sokeria. Pitkällä aikavälillä alkoholin käyttö on riski monille vakaville sairauksille kuten maksa- ja haimasairauksille, joillekin syöville sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Lisäksi alkoholi on riippuvuutta aiheuttava aine, jolloin sen käytön rajaamisessa ja lopettamisessa voikin tulla ongelmaa.

Erityisesti lasten ja nuorten aivoille ja elimistölle alkoholi ei sovi. Aivot kehittyvät jopa 25-vuotiaaksi saakka, joten teini-iässäkin aivot ovat vielä keskeneräiset. Lapset ja nuoret ovatkin alttiimpia alkoholin haitallisille vaikutuksille. Olisi myös todella surullista, jos alkoholinkäytön vuoksi sattuisi jokin tapaturma tai muu ikävä tapahtuma, joka voisi vaikuttaa elämään haitallisesti pitkäänkin. Me täällä Fressiksessä kannustammekin nauttimaan elämästä ilman alkoholia! Alkoholin vaikutuksista voit lukea lisää Fressiksen tietopankista.

Mukavaa kevättä!

Fressis