Katso myös

Kysymys
Mieli
Nimimerkki: y
Ikä: 13-15v
Mitä viiltelyarville voi tehdä? minulla on kädessä yksi syvä viiltely arpi. se on ollut kädessä jo kauan ja se on punainen ja pullottaa ylös ihosta. arpi on todella...
Fressis

Hei!

Viiltelyarpien paraneminen on yksilöllistä ja riippuu esimerkiksi haavan koosta, muodosta ja paikasta. Arpiin liittyy aina tulehdusriski ja mitä syvempi haava on ollut, sitä tärkeämpää on huolehtia sen turvallisesta paranemisesta. Arkuus ja punoitus ovat tyypillisiä uuden arven kohdalla, mutta pidempään kestäessään, tai vanhemman arven kohdalla kyseessä voi olla haavan tulehtuminen. Nyt olisikin tärkeää, että käyt näyttämässä arpea esimerkiksi koulun terveydenhoitajalla, jotta saat haavan hoitoon oikeat ohjeet ja välineet. Omin konstein tilanne voi pahentua ja haavaa näkemättä on näin viestillä mahdotonta antaa tarkempia hoito-ohjeita.

Kertominen voi tuntua vaikealta, mutta takaan että et ole ensimmäinen viiltelyhaavainen nuori, jonka terveydenhoitaja on kohdannut. Terveydenhoitaja kysyy todennäköisesti sinulta syitä viiltelyyn, tai miten nyt voit ja toivon että kerrot hänelle rehellisesti olostasi. Viiltelyä ei tarvitse hävetä! Se on tuntunut mahdollisesti siinä hetkessä keinolta hallita pahaa oloa. Nyt olet toivottavasti löytänyt parempia keinoja. Jos kaipaat rohkaisua kertomiseen, käy juttelemassa nimettömänä esimerkiksi Sekasin-chatissa. Voit kirjoittaa sinne tämän saman viestin, kun kirjoitit tänne ja keskustella nimettömänä aikuisen kanssa tilanteesta lisää.

Toivottavasti löydät riittävästi rohkeutta kertoa, jotta haava pääsee paranemaan ja saat tarvittaessa samalla muutakin tukea tilanteeseesi. Tsemppiä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Evina
Voiko menkkojen alkamiseen vaikuttaa itse? Voiko menkkojen alkamista siirtää ite .mulla on ollut valkovuoto keväästä asti . En vielä.lähi aikoina haluaisi menkkojen alkamista koska mul on esim uinnissa kisa...
Fressis

Hei Evina! Kiitos kysymyksestä!

Osalla valkovuoto kestää joitakin kuukausia, ja osalla jopa pari vuotta, ennen menkkojen alkamista. Omilla teoilla ei voi valitettavasti vaikuttaa menkkojen alkamiseen, vaan ne alkavat kullakin juuri silloin kun keho on siihen valmis. Ymmärrän, että toivoisit menkkojen alkavan vasta kisakauden päätyttyä, mutta mikäli menkat alkaisivatkin lähiaikoina, niin tamponin tai kuukupin kanssa uintikin onnistuu. Kuukautissuojien käyttö vaatii aina vähän harjoittelua, mutta käyttöön kyllä tottuu nopeasti. 😊 Älä siis suotta jännitä menkkojen alkamista ❤

Kuukautisia on niiden alettua mahdollista siirtää myös hieman eteenpäin keltarauhashormonivalmisteiden avulla, mutta tällaisesta tarvitsee aina keskustella lääkärin kanssa. Eli kun ja jos asia on joskus ajankohtainen esimerkiksi joidenkin toisten kisojen vuoksi, voi lääkäriltä kysyä asiasta.

Toivottavasti pystyt nauttimaan kisakaudesta etkä liikaa murehdi menkkojen alkamista. Ja mikäli ajatus tuntuu hyvältä, voit myös rohkeasti kysyä kavereilta, miten he ovat yhdistäneet kisakauden ja menkat tai ovatko he miettineet samaa, mikäli menkat eivät ole vielä alkaneet. Meillä kaikilla on lopulta aika samanlaisia pohdintoja ja mietteitä ja usein auttaa, kun jakaa niitä toisten kanssa. Jos aihe on kovasti mielen päälläsi, haluan rohkaista sinua juttelemaan siitä vielä myös esimerkiksi kouluterveydenhoitajan tai jonkun muun luotettavan aikuisen, kuten äitisi kanssa.

Ihanaa syksyn jatkoa sinulle sinne!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinipussitNikotiinituotteet
Nimimerkki: <3
Ikä: 13-15v
Kuinka kauan nikotiini tai kotiniini näkyy veressä? Kauan nikotiini tai kotini näkyy veressä?
Fressis

Moikka!

Nikotiinin aineenvaihduntatuote kotiniini poistuu verestä noin 1-10 päivän jälkeen. Toki tässä voi olla myös yksilöllisiä eroja. Viestistäsi ei käy ilmi, miksi asiaa pohdit, mutta tiedoksesi, että kotiniinia harvoin määritetään verinäytteestä, ellei sitä nimenomaisesti etsitä. Jos siis käytät itse nikotiinituotteita ja olet menossa tavallisiin verikokeisiin, sinun ei tarvitse kantaa huolta siitä, että se paljastaisi nikotiinituotteiden käyttöä.

Haluamme täällä Fressiksessä myös kannustaa sinua pohtimaan, voisitko lopettaa nikotiinituotteiden käytön? Millaista hyvää tai huonoa se toisi elämääsi? Tukea lopettamiseen löydät tarvittaessa Fressiksestä.

Oliko vastauksesta hyötyä?