Yleinen

Tupakoinnin lopettaminen: 5 x korvaa tupakka

Tupakoinnin lopettaminen: 5 x korvaa tupakka

Kun nuuskaaminen tai tupruttelu loppuu, makuaisti herkistyy ja ruoka alkaa maistua paremmalta sekä tuoksua houkuttelevammalta. Nauti!

  1. Makeanhimo on yksi tupakan vierotusoireista. Se kestää noin 90 vuorokautta lopettamisesta. Koeta olla hoitamatta vierotusoireita karkeilla, koska niin päivittäinen energiansaanti voi helposti kaksinkertaistua. Sokerinhimoon auttavat esimerkiksi mandariinit ja banaanit, joita voit popsia rajattomasti.
  2. Korvaa kokis ja muut limut: sekoita mineraalivettä ja omenamehua – vain vähän sokeria mutta hyvä maku ja lupa nauttia.
  3. Tupakoinnin lopettanut saattaa haluta syödä vähän enemmän kuin ennen. Valitse, mitä syöt, koska vatsa ei osaa arvioida ruuan kalorimäärää. Esimerkiksi mahalaukullinen lihapullia ja perunamuusia sisältää puolet samankokoisen pitsan kalorimäärästä, mutta molemmista tulee yhtä kylläisiksi. Kaikkein tyhjimpiä kaloreita saat karkeista, kekseistä ja sipseistä.
  4. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja voit ahmia aivan surutta ja ne taltuttavat vierotusoireista kärsivän makeanhimoa. Kokeile napsia marjoja jäisinä karkkeina. Myös banaanisiivuista saa jäädyttämällä makeita paloja.
  5. Monet lopettajat lihovat muutaman kilon, mutteivät kaikki. Kiloja ei kuitenkaan kannata murehtia nyt liikaa – tärkeintä on päästä vapaaksi tupakasta.

Lähteet: THL, Suomen Hammaslääkäriliitto, Terveyskirjasto ja Käypä hoito -suositukset, Stumppi-asiantuntijat Hengitysliitosta, lääkäri Markku Arvela

Kuva: All Over Press

Katso myös

Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Minä
Ikä: 13-15v
Millä ja kuinka usein ihokarvat kannattaa poistaa? Millä ja kuinka usein kannattaa sheivata jne kainalokarvat? Mua häirittee ne tosi paljon enkä tajuu oikee miten kaikki saa niin sileät kainalot? Ja kuinka...
Fressis

Moikka! Kiva että otit yhteyttä sinua mietityttävästä asiasta 😊

Ihokarvoja voi tosiaan poistaa, jos itse haluaa ja jos ne itseä jollain tavalla häiritsevät. Niin ei kuitenkaan tarvitse, eikä millään tavalla kuulu tehdä. Ihokarvojen poistamiseen on monia erilaisia tapoja, ja joillain tavoilla poistettuna karvat pysyvät pidempään poissa kuin toisilla. Karvojen kasvu ja se, mitkä menetelmät sopivat kullekin, on myös yksilöllistä. Siksi on vaikea sanoa, mikä menetelmä ja kuinka usein tehtynä voisi sopia sinulle.

Mainitset itse höylällä sheivaamisen. Sheivaamalla poistetut karvat kasvavat sänkenä takaisin parissa-muutamassa päivässä. Tällä menetelmällä voi joutua poistamaan karvat parinkin päivän välein, jos haluaa, että esimerkiksi kainalot pysyvät sileänä. On kuitenkin hyvä huomioida, että on tavallista, että ihokarvojen poistamisen jälkeen iho ärsyyntyy. Tällöin iho kutisee ja siihen tulee näppylöitä, eli lopputulos ei välttämättä olekaan sileä. Tämä on yleinen ja tavallinen vaiva kaikilla, jotka ihokarvoja poistavat. Syynä siihen ovat ihon rikkoutuminen karvoja poistettaessa ja karvatupen tulehtuminen.

Koska kerrot, että ihosi on aika herkkä, voi olla, että sinulle voisi sopia paremmin jokin toinen keino poistaa karvat. Iholle hieman hellävaraisempia keinoja ovat vahaus ja sokerointi, ja näillä menetelmillä karvat pysyvät usein myös pidempään poissa kuin esimerkiksi sheivaamalla. Voit lukea lisää karvojen poistamisesta Hyvä kysymys -palvelun artikkelista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Nimimerkki
Ikä: 9-12v
Hien haiseminen Mulla haisee hiki mua pelottaa että mun äiti huomaa sen ja puhuumulle siitä t 11v poika
Fressis

Heippa! Kiitos kysymyksestäsi.

Viestistäsi ei käy ilmi, miksi asia tarkalleen ottaen huolettaa sinua. Pohdin voisiko se liittyä siihen, että hien haiseminen jollain tavalla hävettää sinua? Ovatko murrosikään kuuluvat muutokset kehossa, kuten hikoilu ja hien voimakkaampi haju asioita, joista et mielellään puhu? Onko äitisi ehkä huomauttanut sinulle hien hajusta joskus ikävään sävyyn?

Hikoilun lisääntyminen ja hien voimakkaampi haju ovat luonnollisia, murrosikään kuuluvia asioita, joita jokainen käy kehossaan läpi ennemmin tai myöhemmin. Toki se on myös yksilöllistä, kuinka kukin hikoilee ja kuinka voimakkaasti kunkin hiki haisee. Mitään noloa siinä ei kuitenkaan ole. 😊 Hien hajuun voi myös jossain määrin itse vaikuttaa huolehtimalla henkilökohtaisesta hygieniasta. Tässä siihen muutama vinkki:

  • Suihkussa kannattaa käydä kerran päivässä ja aina hiostuttavan liikkumisen jälkeen. Päivittäinen peseytyminen poistaa iholta bakteereita ja likaa, joka ehkäisee hien haisemista.
  • Peseytymisen jälkeen kainaloihin voi laittaa deodoranttia, joka ehkäisee hikoilua.
  • Myös alusvaatteet (alushousut, sukat ja aluspaita) kannattaa vaihtaa pesun jälkeen. Peseytymisestä ei ole hyötyä, jos sen jälkeen pukee päälle likaiset vaatteet.

Vaikka hien hajun voimistuminen ja murrosiän muutokset muutenkin ovat elämään kuuluvia luonnollisia asioita, voi niistä puhuminen tuntua vaikealta ja nolostuttavalta. Sinun ei tarvitse siis puhua näistä asioista äitisi kanssa, jos et halua. Voi olla kuitenkin hyvä, jos ilmaiset asian (että et halua puhua tästä) äidillesi, niin sinun ei tarvitse pelätä, että hän ottaa itse asian puheeksi. Jos äitisi on puhunut asiasta sinulle jotenkin ikävään sävyyn, myös se on hyvä kertoa hänelle, jotta hän osaa toimia jatkossa eri tavalla. Uskon, että äitisi ei joka tapauksessa tarkoita asiasta puhuessaan mitään pahaa.

Haluamme kuitenkin myös kannustaa juttelemaan murrosiän mukanaan tuomista muutoksista, ajatuksista ja mahdollisista huolista luotettavan aikuisen kanssa. Usein jo asiasta keskustelu voi helpottaa omaa oloa. Näistä asioista voi jutella myös nimettömästi esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä tai Nuortennetissä. Voit halutessasi lukea aiheesta lisää Hyvä kysymys -palvelun artikkelista.

Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Hömpötihöö
Ikä: 9-12v
5.luokan laaja terveystarkastus Moi meille on tulossa 5 laaja terveyden tarkastus niin pelottaa tutkitaanko siella alakertaa
Fressis

Hei nimimerkki Hömpötihöö ja kiitos viestistäsi. Sinua huolestuttaa kovasti 5. luokan laaja terveystarkastus ja se, että tutkitaanko siellä myös alapääsi.

Ensinnäkin haluan sinulle kertoa, että sinua ei terveystarkastuksessa pakoteta mihinkään ja voit itse vaikuttaa siihen, miten asiat tarkastuksessa etenevät. Voit hyvin käydä esimerkiksi murrosikään liittyvät asiat läpi lääkärin kanssa keskustellen. Saat itse päättää omaan kehoosi ja yksityisyyteesi liittyvistä asioista, eikä tätä oikeutta terveystarkastuksessakaan rikota. 😊 Tärkeää on tietenkin sanoittaa lääkärille se, mitä et toivo tarkastuksessa tehtävän.

Ennen terveystarkastusta sinulle ja vanhemmillesi tulee omat lomakkeet, joissa kysellään niistä asioista, joista sitten jutellaan vastaanotolla. Se mitä terveystarkastuksessa tehdään, riippuu lääkäristä, mutta 5. luokan tarkastuksessa selvitetään tavallisesti laajasti terveydentilaan liittyviä asioita. Siihen liittyy mielialaan, koulutyön sujumiseen, sosiaalisiin suhteisiisi liittyvistä asioista juttelua sekä fyysisen terveystilanteen selvittämistä. Asioita tarkastellaan laajasti, jotta saadaan selville kokonaisvaltainen kuva hyvinvoinnistasi ja terveystilanteestasi. Siten voidaan antaa sinulle sopivia neuvoja, jotta voit hyvin ja pysyt terveenä jatkossakin.

Tarkastuksessa tutkitaan muun muassa pituus ja paino ja katsotaan ryhti. Ryhtiä tarkastettaessa riisutaan usein paita, jotta lääkäri pystyy paremmin tarkastelemaan ryhtiäsi. Samalla lääkäri myös havainnoi, onko kehossasi tapahtunut murrosiän muutoksia (mm. rintojen ja karvojen kasvu). Joskus lääkäri kurkkaa pikkuhousuihin nähdäkseen, onko häpykarvoitusta tullut. Voit myös kertoa asian itse lääkärille, niin hänen ei tarvitse kurkata. Lääkärin kanssa voi heti alussa sopia, mitä toivot tarkastuksessa tehtävän ja mitä et halua. Voit kertoa, jos sinua jännittää jokin asia, niin lääkäri osaa ottaa sen huomioon.

Älä siis turhaan pelkää tarkastusta. Tarkastus on sinulle tärkeä tilanne, jossa selvitetään hyvinvointiasi, ja tuetaan sinua ja vanhempiasi hyvinvointisi edistämisessä. On tärkeää, että tuot esille terveydenhoitajalle ja lääkärille pelkosi ja jännityksesi tilanteeseen liittyen, jotta he voivat huomioida nämä. He ovat siellä sinua varten ja haluavat myös, että sinun on siellä hyvä ja turvallinen olla, eikä yksityisyyttäsi rikota tai sinua aseteta liian epämukavaan tilanteeseen. Voit myös käydä juttelemassa tarkastuksesta etukäteen kouluterveydenhoitajan kanssa, jos se sinua vielä huolettaa. Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua 😊

Aurinkoista syksyä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?