Moi!
Valitettavasti näkemättä sinua on vaikea arvioida mistä näppylöistä on kyse. On kuitenkin normaalia, että alapäähän tulee samanlaisia näppyjä, kuten finnejä, kuin iholle muuallekin päin kehoa. Intiimialueella on myös runsaasti talirauhasia sekä karvatuppia, joista ihokarvat kasvavat ja joskus nämä voivat tukkeutua ja tulehtua. Karvatupentulehduksia voi tulla erityisesti, jos on poistanut iholta karvoitusta. Hienoa, että olet käynyt seksitautitesteissä ja sulkenut seksitautien mahdollisuuden pois.
Näppyjen syynä voi myös olla ihottuma tai jollain tapaa ärtynyt iho. Jos intiimialuetta pesee voimakkailla pesuaineilla, voi se ärsyttää herkkää ihoa. Alapään päivittäiseen pesuun riittää lämmin vesi. Jos pesuainetta haluaa käyttää, tulee sen olla intiimialueelle soveltuvaa (pH alle 7).
Valitettavasti voin siis vain arvailla mistä voisi olla kyse. Tavallisesti näppylöille ei tarvitse tehdä mitään, jos ne eivät jollain tavalla oireile. Jos näpyt kuitenkin huolestuttavat sinua kovasti, suosittelen, että menet juttelemaan niistä vielä koulu- tai opiskeluterveydenhoitajalle.
Kiitos kysymyksestäsi!
Kerrot alapäässäsi olevasta rykelmästä pieniä patteja, jotka mietityttävät sinua. Valitettavasti näkemättä sinua voi asiaa vain arvuutella, eikä sitä pysty arvioimaan sen tarkemmin.
Onko mahdollista, että sinulla olisi jokin seksitauti? Seksitaudit eivät usein edes oireile, mutta mainitsemasi kutina ja näppylät/rakkulat sukuelinten alueella voivat olla seksitaudin oireita. Seksitaudit tarttuvat suojaamattomassa seksissä limakalvon tai rikkoutuneen ihon hankautuessa vastakkain ja eritteiden vaihtuessa. Jos sinulla on siis ollut seksiä, jossa ei ole ollut käytössä kondomia tai suuseksisuojaa, kehotan sinua menemään seksitautitesteihin. Niihin hakeutumisesta voit lukea lisää täältä.
Viestistäsi ei käy ilmi tarkalleen, missä kohden näppylät sijaitsevat, mutta jos olet poistanut siitä kohden karvoitusta, voi kyse olla myös karvatupentulehduksesta. Intiimialueella on runsaasti talirauhasia sekä karvatuppia, joista ihokarvat kasvavat ja joskus nämä voivat tukkeutua ja tulehtua. On myös normaalia, että alapään ihoalueille ilmestyy samanlaisia näppylöitä, kuin ihoon muuallekin päin kehoa. Joskus näppyjen syynä voi olla myös jokin ihottuma tai ihosairaus.
Myös se, jos alapäätä pesee saippualla tai pesuaineella, voi ärsyttää alueen herkkää ihoa ja aiheuttaa näppylöitä. Alapääpesuihin riittää pelkkä lämmin vesi. Jos pesuun haluaa käyttää pesuainetta, tulee sen olla intiimialueelle soveltuvaa, eli sen pH:n tulisi olla alle 7.
Tavallisesti näppylöille ei tarvitse tehdä mitään, jos ne eivät jollain tavalla oireile. Suosittelen että käyt kuitenkin juttelemassa niistä terveydenhuollon ammattilaisen, kuten terveydenhoitajan kanssa, jos ne kovasti sinua vielä mietityttävät ja etenkin jos niihin liittyy kipua/kutinaa/ muuta haittaa. Lisäksi, jos sinulla on ollut suojaamatonta seksiä, hakeudu seksitautitesteihin.
Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua. 😊
Hei, kiitos kysymyksestä!
Kysyit rinnoillesi ilmaantuneista näppylöistä, jollaisia ei ole muualla päin kehoasi. Valitettavasti on vaikea arvioida asiaa näkemättä sinua ja ilman lisätietoja. Rinnoilla olevat oireettomat näppylät ikäiselläsi eivät kuitenkaan kuulosta lähtökohtaisesti vakavalta.
Olet kuitenkin asiasta selvästi huolissasi ja sen vuoksi niistä kannattaisi kertoa jollekin luotettavalle aikuiselle. Ehdottaisinkin, että kävisit juttelemasta asiasta koulun terveydenhoitajalle. Hän osaa myös tarvittaessa ohjata sopivat jatkotoimet.
On ihan ymmärrettävää, että tämän tyyppisistä vaivoista kertominen voi tuntua hankalalta. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat kuitenkin tottuneita kaikenlaisiin vaivoihin ja heidän kanssaan voi luottamuksellisesti keskustella mistä tahansa asiasta. Itseä vaivaavia asioita ei siis tarvitse mitenkään hävetä. Yleensä kun uskaltautuu lähteä selvittämään jotakin terveysvaivaa, on lopulta helpottunut siitä, että asian sai hoidettua.
Tsemppiä sinulle!