Alkoholi

Alkoholinkäytön lopettanut Apollo: ”Pidä lähelläsi ihmisiä, jotka tukevat päätöstäsi”

Apollo Brasil da Costa Doria, 21, jätti alkoholin lukiossa. Kaverit ihmettelivät, mutta Apollo pysyi päätöksessään. Elämä muuttui välittömästi paremmaksi.

Alkoholinkäytön lopettanut Apollo: ”Pidä lähelläsi ihmisiä, jotka tukevat päätöstäsi”

”Kun heräsin baari-illan jälkeen, muistin tehneeni kauhean virheen. En olisi ikinä tehnyt sellaista selvin päin. Koin, että ainut tapa pyytää anteeksi teon kohteelta oli lopettaa alkoholinkäyttö kokonaan. Halusin näyttää, että olen oikeasti pahoillani.

Vaikka olin jo täysi-ikäinen, olin aina piilotellut juomistani. Äiti ei pitänyt siitä, että käytin alkoholia, enkä halunnut olla huono esimerkki sisaruksille. Vanhempani eivät koskaan juoneet.

Äidin mielestä lopettaminen oli hyvä päätös – hän jotenkin aina tietää, mikä on hyväksi minulle.

Tajusin, että olin juonut ryhmäpaineen takia. Alussa monet kaverit eivät ymmärtäneet. He kysyivät, miten voin olla klubilla juomatta ja sanoivat, että olen tylsä. Ajattelin, että ihan sama mitä muut sanovat. Välitän enemmän itsestäni kuin heidän mielipiteestään.

Kun pysyin vahvasti oman päätökseni takana, itsekuri kehittyi muissakin asioissa. Päätin, että tämä on minun elämäni.

”Olen vapaa”

Nykyisin voin entistä paremmin. Herään aikaisin ja näen, kuinka aurinko nousee. Meditoin hetken, sitten syön ja pukeudun. Kun hain kouluun, pystyin aloittamaan lukemisen heti aamusta.

Saan paljon aikaiseksi, olen aktiivinen ja urheilen tosi paljon. Arkirytmi on parempi kuin ennen. Iltapäivällä olen tehnyt kaikki päivän työt.

Minulla on koko ajan hyvä olo. Enää käyn vain klubeilla, joissa oikeasti viihdyn. En paikoissa, joissa on hauskaa vain siksi, että on humalassa. Seuraavana päivänä minulla ei ole päänsärkyä eikä okseta.

Nyt pystyn myös säästämään paremmin. Baari-iltoihin meni aika paljon rahaa ilman että sitä edes itse tajusi.

Ajattelutapani on positiivisempi kuin ennen. Olen itsevarma ja luotan itseeni. Mielialani on hyvä. Minulla on kevyt olo enkä ota paineita asioista. Olen vapaa.

Minun taidettani ovat muoti ja vaatteet. En usko, että alkoholi lisää luovuutta, minusta se on toisin päin. Humalassa mielialat vaihtelevat, jotkut ovat todella aggressiivisia. Alkoholi ei ole hyvä asia, jos haluaa saada asioita aikaiseksi. Nyt minulla on puhdas mieli ja hyvää energiaa. Se tuo tilaa uusille ideoille.

”Tajusin, ketkä ovat oikeita ystäviäni”

Niille, jotka haluavat kokeilla juomattomuutta, sanon että päivä kerrallaan. Käy vain paikoissa, joissa oikeasti viihdyt, ja pidä lähelläsi ihmisiä, jotka tukevat sinua eivätkä painosta juomaan.

Alkoholin jättämisen jälkeen huomasin, että osa ihmisistä ei ollut päivänvalossa minun tyyppisiäni. He eivät kannustaneet minua. Tajusin myös, ketkä ovat oikeita ystäviäni. Monet eivät käsitä, miten koukussa he ovat alkoholiin. He kuvittelevat voivansa olla ilman mutta eivät voi. Alkoholi on kuin huume.

Toukokuussa olen ollut kaksi vuotta juomatta. Se tuntuu hyvältä. Olen itsestäni ylpeä ja siitä, mitä olen saanut aikaiseksi. Osaan toivoa itselleni hyvää.

Joskus ihmiset kiinnostuvat juhlissa juomattomuudestani ja haluavat jutella kanssani. Törmäsin yksi päivä metrossa tuttuun. Hän kertoi olleensa kuusi viikkoa selvin päin, koska olin kertonut hänelle alkoholittomuudestani. Tuntuu helpottavalta, hän sanoi. On kiva inspiroida muita.

En koskaan katso alaspäin sellaisia ihmisiä, jotka juovat. Kaikilla on oma aikansa oppia asioita.”

Teksti Tiina Tuppurainen, kuvat Pia Inberg

 

Katso myös

Tiesitkö että...

Alkoholi voi vaikuttaa mielialaan

Jos alkoholia käyttävä henkilö on jo lähtökohtaisesti huonolla tuulella, voi alkoholi korostaa entisestään huonoa mielialaa, vaikka käytöllä haettaisiin positiivisempaa mieltä. Alkoholi myös laskee verensokeria. Näin käy etenkin, jos syöminen unohtuu alkoholin käytön seurauksena tai käytetyt alkoholimäärät ovat suuria. Lisätietoa alkoholin sosiaalisista haitoista löydät tietopankista.

Kysymys
Alkoholi
Nimimerkki: Anonyymialkoholisti
Alkoholin käytön lopettaminen Olen juonut 3 vuotta putkeen, nyt kun olen saanut uutta puhtia elmään niin haluasin tietää onko juomisen lopettaminen mahdollista? Joku jolla on kokemusta auttaa...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, että olet saanut elämääsi uutta puhtia ja mahtavaa, että juomisen lopettaminen on sinulla mielessä. Oma motivaatio ja halu lopettaa on erittäin tärkeää onnistumisen kannalta.

Vastaus kysymykseesi on siis kyllä, eli juomisen lopettaminen on mahdollista, ja kannustammekin sinua siihen täällä Fressiksessä. Alkoholin käytön lopettaminen tuo useita terveyshyötyjä ja vähentää riskiä sairastua moniin sairauksiin.

Viestissäsi kerrot, että olet juonut jo useamman vuoden. Pitkään jatkuneen alkoholin käytön lopettaminen aiheuttaa mitä todennäköisemmin vieroitusoireita. Siksi lopettamisen tukena kannattaa hyödyntää myös olemassa olevia palveluita sekä terveydenhuollon ammattilaisen apua. Voit soittaa esimerkiksi valtakunnalliseen päihdeneuvontaan. Palvelu on täysin maksuton ja soittaminen on anonyymia ja luottamuksellista. Tilanteestasi kertominen ja keskusteleminen ammattilaisen kanssa on jo askel eteenpäin lopettamisessa.

Hyviä vinkkejä lopettamiseen sekä muiden samassa tilanteessa olevien ihmisten tarinoita voit käydä lukemassa myös Päihdelinkin sivuilta.

Tsemppiä lopettamiseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?

Apua oman tai läheisen alkoholiongelmaan

Miten toimia, jos alkoholinkäyttö on ongelma Omaa ja läheisten suhtautumista alkoholiin kannattaa seurata, koska riippuvuudet eivät synny yhdessä yössä.... Lue lisää

Miten alkoholi vaikuttaa elimistössä?

Alkoholin määrä veressä on suurimmillaan noin 30-60 minuutin kuluttua annoksen juomisen jälkeen. Ruokailu hidastaa alkoholin imeytymistä ja vaikutuksen alkamista.... Lue lisää

Alkoholin sosiaaliset haitat

Alkoholin käytöllä pyritään usein siihen, että käyttäytyminen muuttuisi ulospäinsuuntautuneemmaksi, eivätkä uudet sosiaaliset tilanteet aiheuttaisi liikaa jännittyneisyyttä. Alkoholin vaikutukset eivät... Lue lisää

Alkoholin muita terveyshaittoja

Alkoholi ja raskaus Raskauden aikana ei pitäisi käyttää alkoholia lainkaan. Raskauden aikana juotu alkoholi ei vaikuta pelkästään raskaana olevaan,... Lue lisää