Mieli

Uupumuksesta toipunut Maria Glow: ”Alussa vain lepäsin”

Kauneusvinkeistään tuttu Maria Glow pulppuaa taas iloa ja energiaa. Viime vuosien uupumus on onneksi enää vain varoittava muisto.

Uupumuksesta toipunut Maria Glow: ”Alussa vain lepäsin”

Maria Glow’n ihanaan kesään kuuluu työskentelyn ohella lämmöstä nauttimista, uimista ja lepäilyä. Moni tuntee Marian rehellisestä kauneusblogista ja luonnollisista meikkausvideoista Youtubessa.

”Meikki- ja kauneusasioiden kanssa puuhastelu tuntuu minulle kuin lomalta. Innostuin äskettäin virtuaalisilla kauneusmessuilla niin, että unohdin olevani röntgenhoitaja”, hän kertoo.

Tosiaan, kauneusalan sometähti Maria on siviiliammatiltaan röntgenhoitaja ja pitääkin ihmisläheisestä työstään kovasti. Heti valmistumisen jälkeen hänet palkattiin töihin keskussairaalaan, jossa on usein kova kiire ja hektinen meno.

”Siellä työt eivät koskaan lopu, vaikka urakoisin kuinka rivakasti tahansa. Olen tunnollinen ja haluaisin tehdä työni hyvin, mutta kiireessä ja ruuhkassa en voi edetä omaan tahtiin. Syntyy kierre, jossa tekee nopeasti, tulee virheitä, joutuu tekemään uudestaan ja tulee enemmän kiire.”

”En jaksanut nähdä edes ystäviäni”

Kiireisten työpäivien jälkeen Maria kirjoitti blogiaan, kuvasi videoitaan ja huolehti kodistaan. Hän tapasi usein ystäviään ja kävi ratsastamassa.

Iltasin Maria ei aina saanut unta. Töihin piti kuitenkin herätä seitsemäksi, joten lepo jäi vähäiseksi. Maria alkoi myös kärsiä motivaation puutteesta, huonouden tunteesta ja kyynisyydestä. Hän ärtyi ja unohteli asioita.

Sitten tuli se päivä, kun hän ei enää jaksanut edes nähdä kavereitaan tai lähteä rakkaan hevosharrastuksensa pariin.

Hän oli sairastunut uupumukseen.

”Väsymys oli jotain niin syvää, etten pystynyt mihinkään muuhun kuin makaamaan työpäivän jälkeen. Mieheni hoiti kotona kaiken.”

Elämäntaito-oppaista ymmärrystä

Maria seuraili tilannettaan puolisen vuotta ja hakeutui sitten työterveyshuoltoon. Hän sai viikon sairausloman. Se ei tietenkään riittänyt toipumiseen pitkään jatkuneesta uupumuksesta.

”Vaikutin varmasti liian hyvävointiselta. Jos olisin saanut kunnon sairausloman, olisin luultavasti toipunut nopeammin. Nyt toipumiseen meni kaksi vuotta.”

Paranemisen keinot Maria löysi itse. Hän alkoi kuunnella äänikirjoja ja tehdä rauhallisia kävelylenkkejä.

”Elämäntaito-oppaissa kerrottiin, ettei uupuneena jaksa tehdä mitään ja se on normaalia. Aloin myös ymmärtää, että uupumukseni oli seurausta pitkään jatkuneesta suorittamisesta.”

Lepo auttoi pahimmassa vaiheessa

Maria korostaa, että kun on oikein uupunut, täytyy antaa itselleen lupa levätä. Ihan pahimmissa uupumuksen vaiheessa lepo on ainoa asia, joka auttaa.

”Itseään ei saa sättiä siitä, ettei jaksa tehdä töitä, kotitöitä tai yhtään mitään. Pitää olla itseään kohtaan ystävällinen ja ymmärtäväinen.”

Maria karsi elämästään asioita, jotka eivät tuottaneet juuri sillä hetkellä iloa, ja otti tilalle palauttavaa tekemistä.

”Jätin blogin kirjoittamisen joksikin aikaa, jotta sain lisää vapautta toipumiseen. Aloin myös laittamaan kukkapenkkiä ja kitkemään rikkaruohoja, mikä oli ihan uutta minulle.”

Rankkaa treenaamista Maria ei suosittele uupuneelle lainkaan.

”Kroppa saattaa ottaa esimerkiksi tiukalla juoksulenkillä kierroksia, vaikka pitäisi levätä. Liian nopeasti ei pidä alkaa treenaamaan, vaikka se houkuttaakin paranemisen alettua.”

”Opiskelumotivaatio kertoi toipumisestani”

Noin parin vuoden toipumisjakson jälkeen Maria koki parantuneensa.

”Halusin opiskella! Uupumuksen aikaan en pystynyt oppimaan mitään uutta, mutta opiskelumotivaation ilmaantuminen kertoi, että olen kunnossa.”

Maria haki opintovapaata töistä ja opiskeli digimarkkinointia. Tällä hetkellä hän tekee röntgenhoitajan töitä osa-aikaisena, että voimia jää myös rakkaaseen sivutyöhön eli kauneusalan yrittäjyyteen.

”Joskus minulle tulee vieläkin sellainen olo, että jaksamisen raja ylittyy. Huomaan sen nykyään herkästi ja kun ajoissa ymmärrän levätä, niin yksikin päivä riittää palauttamaan.”

 

Teksti Susanna Cygnel, kuva Maria Glow

 

Maria Glow kertoo Youtubessa uupumuksestaan: BURN OUT | Millaista on olla uupunut? – YouTube

 

Katso myös

Stressin kanssa pärjääminen

Stressin keskellä kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että mieli ja keho palautuvat. Stressiä aiheuttavista asioista puhuminen muille usein helpottaa... Lue lisää
Artikkeli
Mieli

Selätä uupumus – keinot ovat monet!

Pahimmallakin uupumuksen hetkellä on tärkeä muistaa, että uupumuksesta pääsee yli. Aivot ja keho toipuvat, kunhan niille antaa aikaa levätä.

Artikkeli
Mieli

Iskikö stressi? Näin tasaat paineet!

Tunnista vaaranmerkit ja ota haltuun toimivat niksit stressin ja paineiden lievittämiseksi.

Artikkeli
LiikeNuuskaRuoka

8 × harhaluulo energiasta ja jaksamisesta

Nikotiini, proteiini, kofeiini, ravintolisät…Fressis tarkastelee eri elintarvikkeiden sisältämiin aineisiin liittyviä harhaluuloja. Lue, niin tiedät paremmin!

Artikkeli
MieliYleinen

Joalin Loukamaa: ”Olen aika hidastempoinen ihminen”

Tanssija-laulaja, somevaikuttaja Joalin Loukamaa, 19, tuli isolle yleisölle tutuksi viimeistään kevään 2021 Selviytyjät-sarjasta. Siinä hän ihastutti pelitaidoillaan ja ystävällisyydellään, ja ylsi kisassa mitalisijoille. Miten Selviytyjät muutti Joalinin elämää, miten hän huolehtii omasta jaksamisestaan – ja mistä unelmoi?