MieliYleinen

Joalin Loukamaa: ”Olen aika hidastempoinen ihminen”

Tanssija-laulaja, somevaikuttaja Joalin Loukamaa, 19, tuli isolle yleisölle tutuksi kevään 2021 Selviytyjät Suomi -sarjasta. Siinä hän ihastutti pelitaidoillaan ja ystävällisyydellään, ja ylsi kisassa mitalisijoille. Miten Selviytyjät muutti Joalinin elämää, miten hän huolehtii jaksamisestaan – ja mistä unelmoi?

Joalin Loukamaa: ”Olen aika hidastempoinen ihminen”

”En olettanut etukäteen, että Selviytyjät olisi niin opettavainen kokemus! Jouduin todella kauas omalta mukavuusalueeltani: saarella en nähnyt somea tai uutisia enkä tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kun asiat eivät olleet omissa käsissä, pääsin lopulta zen-tilaan itseni kanssa. Sama on jatkunut nyt ohjelman jälkeenkin eli tv-ohjelmaan osallistuminen muutti minua pysyvästi.

Ärsyttävintä Selviytyjissä oli kylmän ja nälän yhdistelmä, siinä ei tule kovin vahva olo. Energia riitti just seuraavaan skabaan, ei mihinkään muuhun. Tietoisuus siitä, että leiriltä olisi helppo päästä pois lämpimään suihkuun ja hotellisänkyyn nukkumaan aiheutti kamppailua itsen kanssa, että jatkaako leirillä vai luovuttaako. En kuitenkaan luovuttanut, vaan opin arvostamaan sitä, mitä minulla on.

Stressi helpotti puhumalla

Julkisuudessa minusta välittyy pirteä, positiivinen ja itsevarma kuva. Sellaiseksi itseni koenkin, mutta ihan aina en ole ollut samanlainen. Kun tulin teininä julkisuuteen Now United -yhtyeen jäsenenä, minulla oli yhtäkkiä miljoonia someseuraajia, jotka kommentoivat tekemisiäni. Asiaa ei ollutkaan ihan helppo händlätä, ja minulle tuli stressiä.

Aluksi en uskaltanut kertoa kenellekään, miltä minusta tuntui – olinhan saanut niin paljon, ja muilla olisi varmasti pahempia ongelmia – mutta onneksi lopulta rohkaistuin.

Ryhdyin puhumaan avoimemmin mieltäni vaivaavista asioista vanhempieni ja ystävieni kanssa, ja hakeuduin myös psykologin juttusille. Sen jälkeen näin taas enemmän hyviä asioita.

Jos sinusta tuntuu joskus samalta, muista, että

  1. et ole yksin
  2. avun hakemista ei tarvitse hävetä
  3. kaikilla on omat ongelmansa
  4. käsittele asiat puhumalla niistä.

Olen hyvä nukkuja!

Olen aika hidastempoinen ihminen, ja ottaisin mielelläni päivään vaikka viisi lisätuntia, että saisin tehdä kaikkea ihan rauhassa – tai vaikka nukkua viisi tuntia enemmän vuorokaudessa. Olen kyllä muutenkin hyvä nukkuja, ja nukun yleensä vähintään kahdeksan tuntia yössä, mutta silti aamuisin tekisi mieli jatkaa unia.

Huolehdin jaksamisestani myös syömällä tarpeeksi ja juomalla vettä sekä kävelemällä ja ulkoilemalla.

Menen monesti puistoon tekemään työjuttuja, että saan samalla ulkoilmaa. Mulla on vaan tämä yksi kroppa, ja haluan pitää siitä huolta!

Kotini on tällä hetkellä Turussa, mutta muutaman vuoden kuluttua varmasti taas jossain maailmalla. Koti on aina siellä, missä asun. Korona on hidastanut asioita, ja olen ehtinyt olla paljon perheen ja frendien kanssa, mikä on kivaa. Parasta on ystävät, perhe ja lämmin sää!

Ensi vuonna aloitan kolmivuotisen Influencer-koulutuksen EduNationissa. Minulla on paljon suuria unelmia, joita kohti menen. Isoin unelmani on kuitenkin olla onnellinen – ja jättää joku jälki maailmaan.”

 

Teksti Katarina Cygnel-Nuortie, kuva Nelonen Media /Saku Tiainen

Katso myös

Stressin kanssa pärjääminen

Stressin keskellä kannattaa kiinnittää erityistä huomiota siihen, että mieli ja keho palautuvat. Stressiä aiheuttavista asioista puhuminen muille usein helpottaa... Lue lisää
Artikkeli
Rytmi

Arkirytmi – 5 tyypillistä ongelmaa ja helpot vinkit niiden selättämiseksi

On aika pistää arjen palikat kuntoon! Seuraavassa on viisi kaikille tuttua ongelmaa ratkaisuineen.

Video
Mieli

Ota välillä iisisti

Videon tekstivastine: ”Jos elämä kaipaa pause-nappia, ota välillä iisisti. Pysähdy ja vaan hengitä. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Stressiin auttaa myös avun pyytäminen, uni, liikunta ja hauskanpito. Ja...

Fressis

Uni on kasvun ja jaksamisen kannalta tärkeää

Riittävä uni pitää meidät terveinä ja toimintakykyisinä. Unen aikana elimistö palautuu päivän rasituksista. Lue lisää