Mieli 
”En enää halua eroon ujoudestani”
Lapsesta lähtien jännittämisestä kärsinyt Minka Salmirinne, 25, tietää, että ujoudessa on myös hyviä puolia.
”Selviytymiskeinoni on hyvä valmistautuminen.”
”Jännitin kovasti jo lapsena. Tilannetta pahensi se, että muutimme usein. Kaverisuhteet jäivät, ja ujona lapsena minun oli vaikea saada uusia ystäviä.
Koulussa ja etenkin teini-iässä ujous ja jännitys vain pahenivat. Kun menin luokan eteen pitämään esitelmää, käteni tärisivät ja sydän pamppaili. Se on ihan tavallista monelle, mutta minun jännitykseni oli paljon syvempää. Sain joskus poikkeusluvan olla pitämättä puhetta tai esitelmää.
Jäin ihan yksin ja hain apua
Uusia ihmisiä kohdatessani minun oli vaikea saada suutani auki. Kun joku huomasi jännitykseni ja sanoi, ettei minun tarvitse jännittää, minulle tuli vielä kamalampi olo.
Kahdeksannella luokalla minulla meni sukset pahasti ristiin parhaan kaverini kanssa. Jäin ihan yksin. En kyennyt syömään kouluruokalassa, kun siellä oli niin yksinäistä. Aikuiset tarjoutuivat istumaan kanssani, mutta se olisi ollut vielä nolompaa kuin yksin istuminen.
Lopulta hain ulkopuolista apua nuorten psykiatriselta poliklinikalta. Sain keskusteluapua, lääkityksen ja neuvon alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Jäsennän asioita itselleni edelleen kirjoittamalla.
Näin löysin uusia ystäviä
Jossain vaiheessa tajusin, että minun on vain pakko mennä ruokalaan istumaan. Oloani helpotti, että jotkut oppilaat tulivat juttelemaan minulle.
Hiljalleen aloin mennä mukaan tilanteisiin, otin riskejä ja viittasin luokassa, mikä olisi ollut aiemmin täysin mahdotonta.
Yhden ystävän kanssa menin isoskoulutukseen, ja vedin lastenleirejä. Kävin myös prometheus-leirin ja apuohjaajakoulutuksen. Vapaaehtoisena apuohjaajana sain ihmisiltä lämpöä ja löysin uusia ystäviä.
Ujous teettää edelleen töitä
Ujous lievittyy usein iän myötä, niin minullakin, mutta sen kanssa saa tehdä jatkuvasti töitä. Nykyään jännitys ilmenee etenkin uusissa ja yllättävissä tilanteissa, kuten työhaastatteluissa. Selviytymiskeinoni on valmistautuminen. Mietin mitä laitan päälle, miten varmistan, että olen paikalla ajoissa, mitä minulta voidaan kysyä ja miten vastaan.
Lähipiirissäni on ujoja ihmisiä, minkä vuoksi kotona on ollut aina luonteva olla. Perheessäni on ymmärretty ujoutta ja osattu kannustaa oikealla tavalla. Olen hyväksynyt sen, että ujous ja jännitys ovat lähtemättömiä piirteitäni. Joskus olisin halunnut niistä eroon, mutta en enää. Niissä ei ole mitään väärää eikä pahaa.
”Meitä ujoja on paljon”
Ujouden myötä olen oppinut tarkkailemaan tilanteita ulkopuolelta ja tekemään tarkkoja havaintoja. Ujous on myös opettanut minua antamaan tilaa muille ja hyväksymään muut sellaisena kuin he ovat. Nykyään osaan myös hassutella ja nauraa itselleni. Sillä mennään, mitä on.
Enkä ole todellakaan ainoa, meitä ujoja on paljon.”
Teksti Anu Välilä, kuva Suvi Elo
