Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Seksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta yleensä se määritellään ajatuksiksi, tunteiksi ja toiminnaksi, joka tuottaa seksuaalista kiihottumista ja mielihyvää. Lyhyt vastaus kysymykseesi on, että seksin harrastaminen ei ole siitä kiinni, tuleeko siemennestettä vai ei.
Sen sijaan olet kertomasi iän perusteella sen ikäinen, ettet muulta kehitykseltäsi ole välttämättä vielä valmis seksiin toisen henkilön kanssa. Toki se on kunkin oma, henkilökohtainen kokemus, eikä sitä voi täysin arvioida iän mukaan. Tähän kokemukseen vaikuttaa se, missä vaiheessa oma murrosiän kehitys on, mutta myös se, mitä on henkisesti valmis ja halukas kehollaan tekemään ja mitä haluaa omalle keholleen tehtävän.
Ennen seksin harrastamista toisen henkilön kanssa on tärkeää se, että molempien osapuolten keho ja mieli ovat riittävän kehittyneitä ja valmiita seksiin. Jos mielessä on paljon ratkaisemattomia kysymyksiä seksiin liittyen, voi olla hyvä vielä odottaa. 9-12 -vuotias ei ole useinkaan valmis vielä mielen eikä kehon osalta kokeilemaan esimerkiksi yhdyntäseksiä toisen ihmisen kanssa, mutta seksuaalinen kiihottuminen toisen seurassa, tai seksuaalisen nautinnon kokeminen esimerkiksi itsetyydyttäen, voi hyvinkin olla jo tuttua.
Seksiin toisen henkilön kanssa ei tarvitse siis kiirehtiä. Kannattaa kuunnella ja tunnustella kaikessa rauhassa sinun omia tuntemuksiasi. Seksiin on todennäköisesti sitten valmis, kun ajatus siitä kiinnostaa ja kiihottaa enemmän kuin pelottaa tai ahdistaa. Voit halutessasi lukea Fressiksen kysymyspalstalta asiantuntijoiden vastauksia muiden nuorten esittämiin kysymyksiin esimerkiksi ekasta kerrasta.
Toivottavasti vastauksestani on sinulle apua. Jos haluat keskustella asiasta lisää, voit ottaa yhteyttä Väestöliiton seksuaalineuvontachattiin. Muita Väestöliiton seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä artikkeleita löydät täältä.
Moikka nimimerkki Antero,
kiitos yhteydenotosta. Tosi hyvä, että selvität mieltäsi askarruttavaa asiaa.
Koska onnistut saamaan siemensyöksyn itsetyydytyksessä, tarkoittaa se sitä, että peniksesi toimii siemensyöksyjen osalta ”oikein”. Sinun ei tarvitse olla siis huolissaan siitä, ettet ole saanut yöllistä siemensyöksyä. On oikeastaan sama, miten siemensyöksyn saa, mutta niiden alkaminen kertoo murrosiän kehityksestä ja sukukypsyyden saavuttamisesta. Siemensyöksyjen alkaminen mahdollistaa lisääntymisen, samoin kuin kuukautisten alkaminen henkilöillä, joilla on kohtu.
Voit halutessasi lukea aiheesta lisää Väestöliiton artikkelista ”Mitä siemenneste on?”, sekä jutella aiheesta Väestöliiton Seksuaalineuvontachatissa.
Moikka nimimerkki Gh,
kiitos viestistä. Siemensyöksyjen ja kuukautisten alkaminen ovat merkkejä siitä, että voi saada lapsia. Siemensyöksyt alkavat noin 12–14-vuotiaana ja kuukautiset puolestaan 10–16-vuotiaana, eli murrosiässä. Ei ole siis tavallista, että 7 – 8 -vuotiaana tultaisiin raskaaksi, mutta ei se ole myöskään täysin poissuljettua. Tällöin myös murrosiän kehityksen täytyy alkaa poikkeuksellisen varhain.
Murrosiän muutokset vaikuttavat myös sukuelimiin niin, että yhdyntäseksi, joka on tavallinen tapa tulla raskaaksi, voi onnistua miellyttävällä tavalla. Toki siihen tarvitaan myös muuta kuin sukuelinten kehittymistä, kuten esimerkiksi halua, valmiutta ja turvallisuuden tunnetta yhdyntää/seksiä kohtaan, sekä kykyä kiihottua. Voit lukea lisää ekasta seksikerrasta täältä ja raskauden alkamisesta tästä artikkelista.
Jos haluat jutella asiasta lisää, niin se onnistuu nimettömästi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.
Mukavaa syksyn jatkoa!
Hei, kiitos kysymyksestä.
Yölliset siemensyöksyt ja erektiot ovat tosiaan normaaleja reaktioita murrosikään liittyen, eikä niitä tarvitse millään tavalla hävetä.
Voi kuitenkin olla, että tuossa iässä alkaa kaivata murrosiän muutosten vuoksi ja muutenkin jo yksityisyyttä. Siksi pohdin, olisiko teidän mahdollisuutta siirtyä jo omiin sänkyihin tai tiloihin nukkumaan? Toki yölliset siemensyöksyt ja erektiot ovat tahattomia ja todennäköisesti siskosi ei näitä nukkuessaan huomaa. On kuitenkin aina hyvä muistaa kunnioittaa toisen rajoja ja välttää sellaisia tilanteita, joihin toinen voi joutua tahtomattaan.
Ehdotan siis, että alatte pohtia siskosi kanssa uusia nukkumisjärjestelyjä 🙂
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Siemensyöksyt alkavat yleensä 13-15-vuoden iässä ja yleisimmin itsetyydytyksessä. Joskus voi tulla niin sanottuja yöllisiä siemensyöksyjä, jotka voivat joskus olla aika huomaamattomia. Kysymyksestäsi ei selviä oletko kokeillut itsetyydytystä. Toisaalta voi vielä ihan rauhassa odottaa siemensyöksyjen alkamista ikäsi perusteella. Jos sinulla liittyy tähän epävarmuutta ja lisäkysymyksiä, sinun kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi Poikien puhelimeen/chatiin ja tutustua heidän tietosisältöihinsä.
Kivaa syksyä!