Kysymys
Yleinen
huolestunu Rintoihin liittyvä häpeä Olen 17-vuotias tyttö. Rintojeni kasvu alkoi noin 5-6.-luokalla, mutta eivät ole sen koommin kasvaneet. Nännit ovat myös pehmeät ja...
Fressis

Hei huolestunu,

kiitos viestistä, jossa kerrot ajatuksiasi omista rinnoistasi. Usein murrosiässä omaa kehoa tarkastellaan melko kriittisesti, sillä jokainen haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään, mutta muuttunut keho voi herättää epävarmuutta. Oma keho ei välttämättä täytä omia, tai toisilta kuultuja ihanteita ja normeja, mikä helposti synnyttää riittämättömyyden tunnetta. Medioissa on myös hyvin yksipuolinen kuvasto esimerkiksi rinnoista, vaikka tosiasiassa rintoja on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin. On itse asiassa surullista, että kehot nähdään usein ongelmallisina, vaikka ongelma onkin yhteiskunnassa ja meissä ihmisissä, kun yritämme sulloa itseämme ja toisiamme samanlaiseen muottiin.

Haluan kiittää sinua siitä, että kirjoitit omaan kehoon liittyvistä ajatuksistasi ja myös siitä, että olet käynyt lääkärissä selvittämässä rinnoista löytyneitä möykkyjä. Samalla suosittelen sinua olemaan yhteydessä myös Väestöliiton seksuaalineuvontachattiin, jossa voit keskustella nimettömästi asiasta lisää. Usein erilaiset näkökulmat ja ylipäätään mieltä askarruttavasta asiasta keskusteleminen selkeyttää omia ajatuksia myös itselle. Joskus keskustelun kautta oma näkökulma voi muuttua.

Rinnoista haluan vielä sanoa sen verran, että ne eivät ole koskaan täysin ”valmiit”, sillä ne muuttuvat ulkonäöltään paitsi iän myötä, usein myös esimerkiksi painon vaihtelun seurauksena, mikä on täysin luonnollista. Nännipiha puolestaan muodostuu erityyppisistä rauhasista ja sileästä lihaskudoksesta, jonka toimintaa ei voi säädellä tahdonalaisesti, vaan se supistelee esimerkiksi veressä kiertävien hormonien vaikutuksesta. Tai jos on kylmä, nännipihan sileä lihaksisto yleensä supistuu ja nänni tulee paremmin esille. Tämän ilmiön tarkoitus on suojata rintarauhasia kylmältä. Sama ilmiö tapahtuu myös kiihottuessa, mutta eri syystä. Voit lukea lisää rinnoista Väestöliiton artikkelista.

Kertoamasi perusteella ja myös sen vuoksi, että olet käynyt jo lääkärin vastaanotolla, uskon rintojesi suhteen kaiken olevan kunnossa. Jos huomaat uusia, aiemmasta poikkeavia muutoksia rinnoissa, voit hakeutua uudelleen lääkäriin. Rintoja ei voi kotikonstein kasvattaa, mutta rintaliivivalinnalla voi vaikuttaa niiden muotoon ja siihen, miten hyvin ne on tuettu esimerkiksi liikkuessa.

Toivottavasti vastauksesta on sinulle apua. Hyvää kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
14 Rintojen epätasaisuus, aristaminen ja tutkiminen Oon 14-vuotias tyttö. Mulla on rinnoissa sellasia paakkuja aina joskus, mutta en oo vielä ehtiny seuraamaan, onko niissä mitään...
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä, että laitoit meille viestiä, koska aihe selvästi mietityttää sinua.

Kuten itsekin kysymyksessäsi mietit, kyseessä on todennäköisimmin ihan peruskasvuun ja kuukautiskiertoon liittyvä juttu. On normaalia, että rinnoissa tuntuu erilaisia epätasaisuuksia, kuten muhkuroita, laattamaiselta tuntuvia kiinteitä kappaleita tai rakeisuutta. Kaikki nämä ovat rintarauhaskudosta. Rauhaskudos reagoi kuukautiskiertoon ja on välillä selvemmin tuntuvaa ja joskus aristavaakin.

Rintoja kannattaakin tutkia eri kuukautiskierron vaiheissa, jolloin oppii tuntemaan ne ja huomaa, jos tavallisesta poikkeavia muutoksia tapahtuu. Kuukautisten jälkeen on helpointa tutkia omia rintoja, koska silloin ne ovat pehmeimmillään. Sinun iässäsi rinnoissa voi tapahtua vielä kehitystä, mikä voi myös selittää asiaa. Rintasyövästä sinun ei tarvitse vielä tässä iässä olla huolissasi.

Hauskaa alkanutta vuotta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Itsetarkkailija 15-vuotiaan kyhmy rinnassa ja pelko rintasyövästä Moi. Olen 15-vuotias ja sellainen persoona, että tarkkailen suunnilleen kaikkea mun kehossa mikä on outoa. Aina kun johonkin sattuu,...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi.

Kerrot, että olet 15-vuotias ja huolissasi, koska olet nyt kuukautisten aikana löytänyt rinnastasi sormen pään kokoisen ”kyhmyn”. Nuoren rintarauhaskudos on usein tiivistä ja kyhmyistä ja hormonitoiminnalla on vaikutusta rintoihin. Ennen kuukautisia ja kuukautisten aikana rinnat voivat tuntua aristavilta ja turvonneilta ja niissä voi tuntea epätasaisuutta. Tämän vuoksi rintojen tutkiminen ja tunnustelu suositellaan tehtäväksi kuukautisten loputtua. Voisit tunnustella rintasi uudelleen kuukautisten jälkeen ja katsoa, onko tuo tuntemasi ”kyhmy” vielä tunnettavissa. Rintasyöpä sinun ikäiselläsi on erittäin harvinainen, joten vielä tässä vaiheessa ei kannata asiasta huolestua. Voisit kuitenkin käydä vielä keskustelemassa aiheesta kouluterveydenhoitajan kanssa. Voit kertoa hänelle pelostasi ja pyytää häntä tutkimaan rintasi. Hän osaa myös neuvoa, miten rintoja voi itse tutkia.

Toivoisimme, että pohdit myös sitä, mistä se voisi johtua, että tarkkailet itseäsi ja kehoasi tällä tavalla. Vaikeuttaako se normaalia elämääsi ja aiheuttaako se sinussa paljonkin huolta? Joskus oma mieli kehittää huolenaiheita kuin tyhjästä, ja siihen auttaa, kun pääsee purkamaan huolta ja jäsentämään omia ajatuksia juttelemalla niistä toisen ihmisen kanssa. Hyvä, että laitoit meille siis viestiä. Meidän mielestämme olisikin hyvä, että pääsisit keskustelemaan tästä aiheesta ja peloistasi lisää, esimerkiksi juuri kouluterveydenhoitajan kanssa. Nuorille suunnattuja chatteja on monia erilaisia, ja jossain sellaisessa keskustelu voisi olla myös hyvä vaihtoehto. Netari on koonnut yhteen erilaisia chat-palveluja nuorille nettisivujensa alalaitaan. Niistä esimerkiksi Sekasin-chat voisi sopia sinulle, jos haluat keskustella aiheesta nimettömästi ja luottamuksellisesti aikuisen kanssa.

Kaikkea hyvää sinulle! 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Yliajattelija Pieni patti rinnassa Olen 17-vuotias tyttö, ja tunnen toisessa rinnassani pienen, nuppineulan pään kokoisen kovan ja liikkuvan patin. Ei ole kipeä. Mitään...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Rinnoissa tapahtuu muutoksia iän myötä ja kuukauden eri vaiheissa. Rinnoissa ilmenevien poikkeavien muutosten ja oireiden havaitseminen on helpompaa, jos niitä seuraa säännöllisesti. Onkin hyvä, että olet itse tutkinut rintojasi ja havainnut tämän muutoksen.

Todennäköisimmin sinulla ei ole syytä huoleen, sillä esimerkiksi rintasyöpä on sinun ikäiselläsi erittäin harvinainen. Valtaosa rinnoissa olevista kyhmyistä on hyvänlaatuisia muutoksia, kuten nesterakkuloita eli kystia.

Jos löytämäsi patti kuitenkin askarruttaa sinua vielä enemmän, voit olla yhteydessä esimerkiksi omaan terveysasemaasi. Näin saat sitten huolen pois mielestäsi.

Hyvää syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?