5 yllättävää syytä harrastaa liikuntaa
Liikkuessa kunto kasvaa, terveys vahvistuu ja mieli virkistyy, sehän on selvää. Mutta liikunnalla on monia yllättäviäkin vaikutuksia, joita et arvaisi.
1. Säästät rahaa
Rahaa ei kulu turhanpäiväisiin asioihin, kun hikoilet liikunnan parissa – et kauppakeskuksessa. Liikunnasta saat hyvä mielen, etkä enää tarvitse shoppailukierroksia fiiliksen parantamiseksi! Sitä paitsi liikkuminen paikasta toiseen kävellen tai pyörällä säästää bensarahat tai bussilipun hinnan. Elämäsi varrella liikunta tuo myös paljon isompia säästöjä: pysyt terveenä, jaksat opiskella ja tehdä töitä ilman jatkuvia sairasteluja ja vaivoja.
2. Ekologinen jalanjälkesi pienenee
Vahvistat kestävää elämäntapaa, kun kuljet lihasvoimalla esimerkiksi työ- ja koulumatkat. Kävely ja pyöräily on ekologista: synnytät vähemmän saasteita kuin moottorivoimalla edeten. Liikenne aiheuttaa ison osan kasvihuonekaasuista, mutta lihasvoimalla haitallisten päästöjen määrä on nolla!
3. Luontosuhteesi vahvistuu
Moni liikunta tapahtuu ulkosalla, jolloin huomaat, kuinka päivät ovat eri pituisia eri vuoden aikoina ja miltä luonto näyttää kesäsateen jälkeen. Lenkkipolulla bongaat eläimiä tai ainakin niiden jälkiä ja kuulet ääniä. Opit lukemaan luonnon merkkejä ihan uudella tavalla ja ehkä alat myös arvostaa ympäristöäsi entistä enemmän.
4. Verkostoidut!
Kun harrastat liikkumista yhdessä muiden kanssa, saat kavereita ja tunnet kuuluvasi ryhmään. Samalla luot verkostoja tulevaisuutta varten – nykyiset pelikaverisi saattavat olla tulevaisuuden työkavereitasi! Opittuasi toimimaan muiden kanssa esimerkiksi joukkueessa sinun on helpompi mennä uuteen kouluun tai työpaikkaan ja tutustua muihin.
5. Hommat tulee tehtyä
Hyötyliikunta on ihan parasta! Imuroi, pese ikkunat, tamppaa matot ja oikein reippaana harjoituspäivänä siivoa koko koti. Lumen luominen ja halkojen hakkaaminen ovat maailman parasta kuntoa kohottavaa treeniä, kun taas marjametsässä tarpominen tai kasvimaalla mönkiminen kehittävät tasapainoa ja notkeutta.
Juttuun haastateltiin terveystieteiden tohtori Minna Aittasaloa UKK-instituutista.
Teksti Susanna Cygnel