Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Sinun ei tarvitse olla huolissasi asiasta, sillä television katselu ei ole vaarallista eikä se aiheuta syöpää.
Arkeemme sisältyy nykypäivänä usein paljon istumista ja myös erilaisten ”ruutujen” ääressä olemista. Pitkäaikainen paikallaanolo ja ruudun ääressä oleminen voi kuitenkin saada olon tuntumaan ”vetämättömältä” ja aiheuttaa esimerkiksi niska- tai selkäkipuja.
Ihmiskeho- ja mieli tarvitsevatkin istumisen ja paikallaanolon vastapainoksi myös liikettä pysyäkseen terveenä ja hyvinvoivana. Istumista ja paikallaanoloa on hyvä pyrkiä tauottamaan esimerkiksi jaloittelemalla. Lisäksi arkipäivään on hyvä sisällyttää myös säännöllistä ja monipuolista liikuntaa. Liikkumalla säännöllisesti voi helposti edistää omaa hyvinvointiaan ja saada lisää energiaa arkipäivän puuhiin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vapaa-ajalla voisi myös hyvin löhöillä telkkaria katsellen. Oman hyvinvoinnin kannalta kyse on ennen kaikkea tasapainosta arjen eri toimintojen välillä.
Tsemppiä kevääseen!
Peppu pois penkiltä!
Liika istuminen on haitallista. Vaikka muuten sporttailisit ahkerasti. Eihän sinulla ole jo someniska?