Kysymys
AurinkoYleinen
Nimimerkki: Pelottaa
Mikä on punertava muutos ihollani? Minulla on ollut jo aika kauan joku finniarpi tai luomi?? En tiedä mikä se on? Kuitenkin naamassa ja nyt se on alkanut tummentumaan ja...
Fressis

Hei,

Kerrot sinulla olleen jo pidempään kasvoissa muutos, jonka arvelet olevan jokin finniarpi tai luomi. Kerrot että se on nyt alkanut tummumaan ja että se erottuu selkeämmin kuin ennen. Pohdit, onko tämä normaalia vai onko kyseessä syöpä.

Kiitos kysymyksestäsi. On todella hyvä, että tarkkailet tällaisia ihomuutoksia ja olet nyt kysymässä meiltä neuvoa asian suhteen. Luomia kannattaakin tarkkailla säännöllisesti. Etenkin nopeasti kasvavaa, ulkonäöltään muuttuvaa, haavautuvaa tai verta vuotavaa luomea on syytä seurata ja käydä näyttämässä sitä lääkärille tai luomiin erikoistuneelle hoitajalle.

Voisit nyt ensin keskustella tästä huolestasi jonkin luotettavan aikuisen, kuten huoltajasi kanssa ja yhdessä voisitte sitten miettiä minne olisi hyvä mennä näyttämään luomea. Tällöin sinun ei tarvitse yksin pohtia asiaa.  Kouluterveydenhoitajalle voi esimerkiksi hyvin mennä tarkistuttamaan asian, taikka sitten omaan terveyskeskukseen. Luomia tarkistetaan myös erikoislääkärien toimesta yksityisissä lääkärikeskuksissa.

VARO on yksinkertainen muistisääntö, jonka avulla voi arvioida luomen piirteitä, ja sitä, minkälaisesta muutoksesta on kyse:

V – väri on epätasainen

A – alueen halkaisija on yli 6 mm

R – reuna on epäsäännöllinen

O – luomen osat ovat epäsymmetriset

Jos luomi poikkeaa siis jollain näistä tavoista normaalista, on hyvä hakeutua luomitarkastukseen. Myös jos ihomuutokset oireilevat eli niissä ilmenee esimerkiksi kutinaa, punoitusta, haavaumaa, on hyvä käydä lääkärin vastaanotolla.

Iholle voi tulla uusia luomia, ilman merkkejä pahanlaatuisuudesta. Ihomuutokset eivät siis automaattisesti tarkoita syöpää. Ruskean sävyisiä pigmenttimuutoksia voi tulla iholle myös esimerkiksi hormonitoiminnan ja auringon vaikutuksesta.

Myös siinä tapauksessa, jos asia huolestuttaa sinua kovasti tai ihomuutoksia on vaikea itse arvioida, voit käydä omalla terveysasemallasi sairaanhoitajan vastaanotolla tai esimerkiksi kouluterveydenhoitajan luona. Näin saat rauhan tilanteeseesi 🙂 Lue täältä vielä lisää tietoa luomien omatarkkailusta.

Toivottavasti näistä neuvoista oli sinulle hyötyä. Kaikkea hyvää sinulle syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
AurinkoYleinen
Nimimerkki: Se luomi
Veren vuotaminen luomesta ja luomen poistaminen Heippa! Oon 11v tyttö ja mulla on selässä vähän isompi luomi. Olisin vaan kysynyt siitä. Se ei ole kipeä eikä ärtyisä ihan tavallinen. Vanhemmat...
Fressis

Heippa ja kiitos viestistäsi.

Kerrot, että sinulla on selässä yksi isompi luomi ja tämä mietityttää sinua hieman. Luomi ei ole kipeä eikä ärtynyt vaan kerrot sen olevan ihan tavallinen luomi. Kerrot, että pikkuveljesi 5v saattaa joskus puristella luomea ja silloin luomeen voi tulla haava. Mietit onko tämä vaarallista ja täytyykö luomi jossain vaiheessa poistaa.

Hyvä juttu, että luomi vaikuttaa ihan tavalliselta eikä ole kipeä eikä ärtynyt. Pienen haavan tulo luomeen ei ole vaarallista eikä luomi vuoda sen enempää kuin ihokaan jos siihen tulee haava. Jos luomi alkaa muuttua kovasti kuten esimerkiksi kasvaa, vuotaa verta ilman syytä tai muuttaa kovasti väriä niin se on hyvä näyttää lääkärille ja puhua siitä myös omalle huoltajalle.

On normaalia, että ihmisellä on paljonkin eri kokoisia ja näköisiä luomia eikä tästä tarvitse huolestua. Suurinta osaa luomista ei tarvitse poistaa. Kertomasi perusteella luomi vaikuttaa tavalliselta, mutta jos asia jää vaivaamaan sinua niin voit kertoa siitä huoltajallesi. Luomea voi hyvin käydä näyttämässä myös esimerkiksi kouluterveydenhoitajalle.

Hyvää ja lämmintä loppukesää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
MieliYleinen
Nimimerkki: Piste
Voinko mennä luomenpoistoon vaikka luomi ei ole vaarallinen? Onko luomenpoisto mahdollista alaikäiselle? Luomi ei ole vaarallinen, mutta se on häiritsevässä kohdassa. Olen inhonnut sitä jo pienestä saakka, ja se laskee itsetuntoa mm....
Fressis

Moikka!

Hienoa, että olet tarkastellut luomiasi. On hyvä tarkkailla luomia aika ajoin siltä varalta, että niissä tapahtuu jotain muutoksia esimerkiksi värin ja koon suhteen, jolloin on hyvä käydä näyttämässä sitä/niitä lääkärissä. Luomenpoistoja tehdään myös sillä perusteella, että luomi sijaitsee kehossa häiritsevässä kohdassa. Luomen ei siis tarvitse olla vaarallinen, jotta se voitaisiin poistaa.

Kerrot luomesi sijaitsevan sellaisella paikalla kehossasi, että se laskee itsetuntoasi. Oletkohan puhunut asiasta esimerkiksi huoltajasi kanssa? Muut ihmiset tuskin kiinnittävät esimerkiksi uimahallissa luomeesi mitään huomiota, mutta jos asia sinua itseäsi kovasti häiritsee, on hyvä keskustella luotettavan aikuisen kanssa siitä, mitä asialle voitaisiin tehdä. Ehdottaisin siis, että keskustelisit asiasta huoltajasi kanssa ja yhdessä hänen kanssaan varaisitte ajan luomenpoistoon. Voit halutessasi jutella asiasta myös kouluterveydenhoitajan kanssa, joka osaa ohjata sinua asiassa eteenpäin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Luomi Peniksessä
Onko vaarallista jos esinahkassa on luomi? Minulla on esinahan varressa pieni luomi, joten onko se vaarallista ja onko siitä mitään haittaa? Luomi ei ole aikaisemmin ollut vaan tuli yhtäkkiä.
Fressis

Moi!

Kiitos hyvästä kysymyksestä! Luomia kannattaa aina tarkkailla ja onkin hienoa, että olet kiinnittänyt huomiota tuohon luomeesi. Säännöllinen tarkkailu on paras tapa oppia tuntemaan ihossa olevat luomet.

Jos ymmärrän kysymyksesi oikein, niin luomesi on esinahkassa, eikä esimerkiksi terskan limakalvolla? Peniksen ihossa voi olla erilaisia näppyjä ja luomia, kuten ihossa missä tahansa muuallakin päin kehoa. Niistä ei siis tarvitse olla huolissaan, jos ne eivät ole jollain tavalla poikkeavia. Voit seurata tätä luomea rauhassa ja katsoa, mihin se kehittyy.

Jos luomi kasvaa kokoa nopeasti, on kipeä, punoittava tai se hankautuu rikki, kannattaa käydä näyttämässä sitä lääkärissä. Voit myös ensiksi näyttää luomea esimerkiksi huoltajallesi tai kouluterveydenhoitajalle, ja yhdessä voitte sitten pohtia olisiko sitä syytä käydä näyttämässä myös omalla terveysasemalla lääkärille. Luomen näyttäminen intiimialueelta voi ajatuksena tuntua kiusalliselta, mutta muista, että kyse on aivan luonnollisesta asiasta ja voit rohkeasti ottaa asian puheeksi aikuisen kanssa, jos se sinua mietityttää. On hyvä myös koittaa olla näpläämättä luomea, ettei se ärry, ja ala sen vuoksi esimerkiksi punoittamaan.

Luomien omatarkkailusta voit lukea lisää Ilman syöpää -sivustolta.

Oliko vastauksesta hyötyä?