Kysymys
Seksi
Nimimerkki: dude
Ikä: 9-12v
Mikä on normaali peniksen pituus? mikä on tämän ikäisenä sellainen normaali munan pituus.
Fressis

Moi dude!

Halusit tietää normaalista peniksen pituudesta ikäiselläsi. Et ole pohdintojesi kanssa yksin – monet muut nuoret miettivät samaa kysymystä omalla kohdallaan. 😊

Valitettavasti joudun kuitenkin toteamaan, ettei kysymykseesi ole yksiselitteistä vastausta, sillä peniksen koko ja muoto vaihtelevat yksilön ja tämän yksilöllisen kehitystahdin mukaan. Nuoret kehittyvät kaikki omassa tahdissa, eikä ole myöskään olemassa yhtä ”normaalia” peniksen kokoa. 😊 Yleensä peniksen kasvu tapahtuu kivesten kasvun jälkeen, noin 12–14 ikävuoden tienoilla. Kertomasi iän perusteella kuulostaa siltä, että murrosikäsi on vasta aluillaan, mikä tarkoittaa sitä, että myös peniksesi tulee todennäköisesti kasvamaan nykyisestä.

Toisin kuin nuorten kohdalla, tietoa aikuisväestön penisten keskimääräisistä mitoista on saatavilla. Tällöin on kuitenkin hyvä muistaa, että vertailukohteena ovat nimenomaan aikuiset, eivätkä ikäisesi. Toisaalta kaikkien aikuistenkaan penikset eivät mahdu tällaisen skaalan sisään, ja poikkeuksia löytyy aina. Aikuisenkaan kohdalla ”normaalin kokoista” penistä on siten käytännössä turha määrittää. On hyvä tietää, että peniksen pituutta tai kokoa tärkeämpi mittari on se, että penis toimii normaalisti. Lisää infoa aiheeseen liittyen löydät täältä.

Mikäli asia huolettaa sinua jatkossakin, voit ottaa rohkeasti yhteyttä esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin. Mukavaa talven odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Jesse
Ikä: 13-15v
Onko normaalia, jos muilla kavereilla penis on jo kasvanut ja itsellä ei? Onko se normaalia jos muilla kavereilla penis on jo kasvanut ja mulla ei ole
Fressis

Moikka Jesse ja kiitos kysymyksestäsi!

Murrosiässä on tosi tavallista miettiä omaan kehoon ja kehitykseen liittyviä asioita. Herkästi tulee myös vertailtua itseään muihin ja pohdittua esimerkiksi sitä, miksi oma keho näyttää erilaiselta kuin kavereilla.

Pohditkin viestissäsi, onko normaalia jos kavereilla penis on jo kasvanut, mutta sinulla ei. Kyllä tämä on ihan normaalia, sillä murrosiän kehitys etenee jokaisella omaan tahtiin eikä kehityksen etenemiseen voi myöskään itse vaikuttaa. Esimerkiksi peniksen kasvu ei siis tapahdu kaikilla samanikäisenä, vaan toisilla aiemmin ja toisilla myöhemmin. Yleensä murrosiän kehitys alkaa pojilla 9-13-vuotiaana kivesten kasvulla ja noin vuosi tämän jälkeen penis alkaa kasvaa.

Kehityksen jälkeenkin penikset ovat kaikilla hyvin eri näköisiä ja kokoisia. Peniksen ulkonäöllä ja koolla ei ole merkitystä sen toiminnalle. Lisätietoa aiheesta voit lukea täältä.

Jos sinua mietityttää vielä jokin asia omaan kehitykseen liittyen voit keskustella siitä anonyymisti esimerkiksi Väestöliiton tai Nuortennetin chateissa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Joo
Ikä: 13-15v
Onko mahdollista, että oman peniksen kasvua ei huomaa? Moro voiko olla niin että kun näkee oman peniksensä joka päivä niin sen kasvua ei välttämättä oikeen huomaa?
Fressis

Hei, kiitos viestistä!

Olet aivan oikeassa, ettei peniksen kasvua voi silmämääräisesti nähdä, koska kasvu tapahtuu niin hitaasti. Samalla tavalla kuin hiusten kasvu tai pituuskasvu on niin huomaamatonta, ettei sitä voi nähdä sillä hetkellä kun kasvu tapahtuu. Silti jossain vaiheessa huomaa, että on aika mennä parturiin tai vaatteet ovat jääneet pieniksi. Murrosiässä kehon mittasuhteissa tapahtuu paljon muutoksia, ja siksi esimerkiksi pituuskasvun myötä voi myös tuntua siltä, ettei penis kasva ollenkaan, vaikka se olisikin kasvanut.

Peniksen kasvu alkaa murrosiän alkuvaiheissa, noin vuosi sen jälkeen kun kivesten kasvu on alkanut. Penis saavuttaa lopullisen kokonsa 1-2 vuoden aikana. Peniksen koko myös vaihtelee paljon tilanteen mukaan. Levossa tai kylmässä penis on usein vetäytyneenä ja pienempi, erektiossa taas suurempi. Peniksen koko vaihtelee myös erektion aikana.

Jokaisen penis on yksilöllinen ja omanlaisensa, ja hyvä sellaisenaan! Sen kokoon tai muotoon ei pysty itse vaikuttamaan.

Oliko vastauksesta hyötyä?