Peniksen kasvu ja koko
kasvaako minun penis Kun Olen 15 niin kuin iso se sitten on Yleensä?
Moikka!
Kiitos kysymyksestäsi! Pohdintasi peniksen kokoon liittyen on luonnollista – monet ikäisesi nuoret pohtivat oman peniksensä kokoa Fressiksen Kysy asiantuntijalta –palstalla. 😊
Viestistäsi ei käy ilmi, onko sinulla ilmennyt jo muita murrosiän muutoksia muun muassa kehossasi. Kertomasi iän perusteella uskoisin, että murrosikäsi on jo käynnistynyt ja vauhdissa ja myös peniksen kasvu saattaa hyvin olla vielä kesken. Poikatyypillisissä kehoissa murrosiän alkamisesta kertoo kivesten kasvaminen, joka tapahtuu usein 9–13-vuotiaana. Peniksen kasvu puolestaan alkaa yleensä noin vuosi kivesten kasvun jälkeen ja se kasvaa täyteen mittaansa muutaman vuoden kuluessa. Lopullisen kokonsa penis saavuttaa 14–20 vuoden iässä, yksilöstä riippuen.
Sitä, minkä kokoinen penis on tavallisesti 15-vuotiaana, on siis mahdotonta sanoa. ”Normaalia” peniksen kokoa on hankala, ja oikeastaan jopa turha, määrittää aikuisellakaan. Penikset ovat eri näköisiä ja –kokoisia. Kokoa tärkeämpää onkin yksinkertaisesti se, että penis toimii. 😊 On myös tärkeä muistaa, että murrosiän alkaminen ja siinä tapahtuvat muutokset, kuten peniksen kasvu, ovat aina yksilöllisiä. Jokainen kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa, eikä kehitykseen tai sen nopeuteen pysty itse oikeastaan vaikuttamaan.
Voit käydä halutessasi lukemassa vielä tämän hyvän artikkelin aiheesta. Mikäli muita kysymyksiä herää, voit laittaa rohkeasti viestiä esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin.
Mukavaa kevättä sinne!