Katso myös

Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Jokurandim66
Ikä: 9-12v
Peniksen kasvu ja koko kasvaako minun penis Kun Olen 15 niin kuin iso se sitten on Yleensä?
Fressis

Moikka!

Kiitos kysymyksestäsi! Pohdintasi peniksen kokoon liittyen on luonnollista – monet ikäisesi nuoret pohtivat oman peniksensä kokoa Fressiksen Kysy asiantuntijalta –palstalla. 😊

Viestistäsi ei käy ilmi, onko sinulla ilmennyt jo muita murrosiän muutoksia muun muassa kehossasi. Kertomasi iän perusteella uskoisin, että murrosikäsi on jo käynnistynyt ja vauhdissa ja myös peniksen kasvu saattaa hyvin olla vielä kesken. Poikatyypillisissä kehoissa murrosiän alkamisesta kertoo kivesten kasvaminen, joka tapahtuu usein 9–13-vuotiaana. Peniksen kasvu puolestaan alkaa yleensä noin vuosi kivesten kasvun jälkeen ja se kasvaa täyteen mittaansa muutaman vuoden kuluessa. Lopullisen kokonsa penis saavuttaa 14–20 vuoden iässä, yksilöstä riippuen.

Sitä, minkä kokoinen penis on tavallisesti 15-vuotiaana, on siis mahdotonta sanoa. ”Normaalia” peniksen kokoa on hankala, ja oikeastaan jopa turha, määrittää aikuisellakaan. Penikset ovat eri näköisiä ja –kokoisia. Kokoa tärkeämpää onkin yksinkertaisesti se, että penis toimii. 😊 On myös tärkeä muistaa, että murrosiän alkaminen ja siinä tapahtuvat muutokset, kuten peniksen kasvu, ovat aina yksilöllisiä. Jokainen kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa, eikä kehitykseen tai sen nopeuteen pysty itse oikeastaan vaikuttamaan.

Voit käydä halutessasi lukemassa vielä tämän hyvän artikkelin aiheesta. Mikäli muita kysymyksiä herää, voit laittaa rohkeasti viestiä esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin.

Mukavaa kevättä sinne!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Helle
Ikä: 13-15v
Ruskea vuoto Hei! Tänää ku olin vessassa huomasin että mulla oli tullu ihan ruskeeta vuotoo
Fressis

Moikka!

Viestistäsi ei käy ihan selkeästi ilmi, mitä haluaisit kysyä. Pohditkohan ehkä, oliko tuo ruskea vuoto kuukautisvuotoa?

Jos kuukautisesi eivät ole vielä alkaneet, voi olla hyvin mahdollista että tuo huomaamasi ruskea vuoto oli ensimmäinen kuukautisvuotosi. Kuukautisten alkamista edeltää valkovuodon tuleminen. Oletkohan huomannut aiemmin tällaista vuotoa? Ensimmäinen kuukautisvuoto voi olla sellaista, että valkovuodon seassa tulee kuvaamaasi ruskeaa vuotoa tai vuodon seassa voi olla myös pinkkiä/punaista väriä.

Alkuvaiheessa kuukautiset voivat olla hyvinkin epäsäännölliset ja vuotoa ei välttämättä tule joka kuukausi. Ei siis kannata huolestua, jos vuotoja ei hetkeen tule. Vuotoihin kannattaa kuitenkin varautua pitämällä laukussa mukana kuukautissuojia. Kuukautissuojista voit lukea lisää täältä.

Lisätietoa kuukautisista löydät Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta.

Tsemppiä kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Anonyymi
Ikä: 9-12v
Saako 9-11-vuotiaana harrastaa seksiä? Saako 9-11 vuotiaana harrastaa seksiä
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestäsi!

Seksin harrastamiselle ei ole asetettu ikärajaa. Joitakin seksi alkaa kiinnostamaan jo varhaisemmassa vaiheessa ja on ymmärrettävää ja luonnollista, että se voi herättää uteliaisuutta jo hyvin nuorena. Iältään 9–11-vuotias on kuitenkin vielä hyvin alussa oman kasvun ja kehityksen suhteen, joten ikäiselläsi nuorella turvallisin ja paras tapa tutustua seksiin on itsetyydytyksen avulla. Itsetyydytyksessä omaa kehoa voi pitää hyvänä ja ajatella esimerkiksi mukavia ja miellyttäviä mielikuvia. Näin luot hyvää ja turvallista pohjaa omalle seksuaaliselle kasvulle. Seksiin toisen kanssa ei ole mitään kiirettä. Sen aika koittaa kyllä vielä myöhemmin elämässä, kun keho ja mieli ovat kehittyneet ja siihen valmiita. Voit lukea itsetyydyksestä lisää täältä.

Vaikka seksin harrastamiselle ei ole suoranaisesti ikärajaa, Suomen laki asettaa ikärajat sille, minkä ikäisen kumppanin kanssa voi harrastaa seksiä. Näitä kutsutaan suojaikärajoiksi. Seksin harrastaminen ei tarkoita vain yhdyntää vaan muutakin seksuaalista toimintaa. Lain mukaan esimerkiksi yli 16-vuotias ei saa olla seksuaalisesti kanssakäymisessä alle 16-vuotiaan kanssa, eli laki suojaa alle 16-vuotiaat seksuaalisilta teoilta. Lain tarkoitus on suojella nuorta ja estää selkeästi vanhemman ja mahdollisesti auktoriteettiasemassa olevan ihmisen yritykset käyttää hyväkseen kehityksessään vielä kasvavaa nuorta. Voit lukea lisää suojaikärajasta täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?