Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Päänsäryt
Ehkäisypillerit ja päänsäryt Olen syönyt vuoden ehkäisypillereitä ja kärsinyt puolen vuoden ajan toistuvista päänsäryistä. Kannattaako minun testata toista ehkäisypillerimerkkiä?
Fressis

Hei,

Uudet toistuvat päänsäryt ovat aihe ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon niiden syyn selvittämiseksi. Oireen alkamisella on vähintään ajallinen yhteys ehkäisypillerin aloitukseen, mutta syy-yhteyden mahdollisuutta pitäisi myös yrittää arvioida. Etenkin yhdistelmäehkäisypillereiden, jotka sisältävät sekä estrogeenia että progestiinia, tiedetään aiheuttavan joillekin käyttäjille päänsärkyä. Myös verenpaine pitää tarkastaa.

Jos päänsärkyihin liittyy esioireisen migreenin piirteitä (eli päänsärkyä edeltää jokin neurologinen oire kuten näköhäiriö, puheen tuoton tai ymmärryksen vaikeus, halvausoire), asia pitää ehdottomasti selvittää. Esioireinen migreeni olisi ehdoton perustelu sille ettei yhdistelmäehkäisyvalmistetta tulisi käyttää.

Ota siis yhteyttä terveydenhuoltoon jotta asiaa voidaan selvittää ja arvioida. Jos sitten päätelmä on, että pillerit ovat syy päänsäryille, voidaan ehkäisymenetelmää kokeilla vaihtaa, onneksi vaihtoehtoja löytyy!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Aurinkoinen
Kirkas auringonpaiste, päänsärky ja aurinkolasien käyttö Moi! Jos oon talvella pihalla, aurinko paistaa ja on lunta, mulla tulee pää tosi kipeeksi. Aurinkolasien pito auttaa kun lumi ei sitte näytä niin...
Fressis

Moikka!

Kuulostaapa ikävältä vaivalta. Yksiselitteistä vastausta kysymykseesi ei välttämättä ole. Lisäksi joidenkin syiden poissulkemiseksi pitäisi saada tietää sinusta ja oireistasi lisää. Osa meistä on ehkä herkempiä kirkkaalle valolle. Toisaalta esimerkiksi migreeniin, joka on sairaus, jossa tulee toistuvia pääkipukohtauksia, saattaa liittyä valoherkkyyttä. Asiaa voisi selvittää enemmän lääkärin vastaanotolla. Voisit käydä juttelemassa asiasta esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa tai sitten voit varata vaikka vanhemman kanssa lääkäriajan omasta terveyskeskuksesta. Joudutko pitämään laseja myös sisällä? Voisi olla hyvä jutella asiasta lääkärin kanssa, jos sisälläkin kirkkaat valot aiheuttavat pääkipua.

Silmät on yleensäkin hyvä suojata kirkkaalta auringonpaisteelta aurinkolaseilla ja moni ihminen käyttää aurinkolaseja talvisinkin, siinä ei ole mitään kummallista. Aurinkoisella säällä ei joudu tällöin jatkuvasti siristelemään ja on helpompaa olla. Voisiko koulussakin vain ihmettelijöille todeta, että sinulla tulee kirkkaasta valosta pää todella kipeäksi ja siksi pidät aurinkolaseja. Sehän on varsin hyvä syy aurinkolasien pitämiselle etenkin ulkona.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: Paperi tupakka
Paperitupakan polttaminen Olen 12vuotias ja poltin noin viikon paperirookiä ja päätäni alkoi särkeä vähän tosi myöhemmin ja nyt en tiedä mitä tapahtuu.
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Paperitupakan polttamisesta liikkuu uskomuksia, ettei se olisi haitallista. Palamisesta syntyvän savun hengittäminen on kuitenkin aina terveydelle haitallista, riippumatta siitä, mitä poltetaan. Kuvailemasi päänsärky on yksi tavallinen oire, joka voi aiheutua paperitupakan polttamisesta. Tämän lisäksi savu voi muun muassa ärsyttää hengityselimiä ja aiheuttaa huonovointisuutta. Mitään kovin vakavaa paperitupakan polttamisesta ei liene kuitenkaan aiheutunut.

Tärkeintä on, että pysyt jatkossa erossa paperitupakasta ja myös muista tupakkatuotteista. Mikäli asia sinua kuitenkin vielä vaivaa, voit hakeutua juttelemaan esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa.

Tsemppiä!

Oliko vastauksesta hyötyä?