Hei nimimerkki ”Albertsi”
Kiitos viestistäsi. On upeaa, että havainnoit omassa terveydessäsi tapahtuvia muutoksia ja laitoit meille viestiä.
Kerroit viestissäsi, että olet käyttänyt nikotiinipusseja kuukauden ajan ja nyt olet huomannut ylähuulen alle ilmestyneen oranssin aran alueen. Ensinnäkin oli erittäin hyvä, että olet huomannut tällaisen limakalvomuutoksen. On tärkeää varmistaa, että muutokset huulen limakalvoissa paranevat.
Valitettavasti nikotiinipussit ovat melko uusi tuote ja tutkimustietoa niistä on saatavilla vielä melko vähän. Tarkkaan ei ole vielä tiedossa, mitä kaikkia haittoja ja muutoksia nikotiinipussien suuret nikotiinimäärät sekä lisä- ja täyteaineet esimerkiksi suun limakalvoille aiheuttavat.
Se kuitenkin jo tiedetään, että nikotiinipussin käyttö aiheuttaa ärsytystä ja mekaanista vauriota ikenille, mikä voi johtaa ikenien vetäytymiseen. Pussien sisältämä nikotiini voi muuttaa myös suun bakteerien tasapainoa, mikä voi lisätä tulehduksellisten bakteerien määrää. Tämä puolestaan voi lisätä riskiä hampaiden kiinnityskudosten sairauksiin, kuten ientulehdukseen ja parodontiittiin. Lisäksi nikotiinipussit voivat sisältää muita haitallisia aineita, kuten tupakanlehdistä peräisin olevia nitrosamiineja (TSNA), myrkyllistä kromia ja formaldehydiä. Nämä aineet voivat aiheuttaa terveysriskejä suun terveydelle, erityisesti jos niille altistuu pitkäaikaisesti. Yleensä muutokset paranevat käytön lopettamisen jälkeen.
Valitettavasti en osaa tämän tarkemmin vastata kysymykseesi pelkän viestin perusteella. Yksittäisten limakalvomuutosten arvion voi tehdä vain terveydenhuollon ammattilainen nähtyään muutoksen. Jos muutos ei häviä itsestään, rohkaisen sinua olemaan yhteydessä esimerkiksi oman alueesi terveydenhuoltoon.
Suosittelen sinua lopettamaan nikotiinipussien käyttö, koska se on ainoa tapa varmistaa, ettei käytöstä koidu sinulle pysyviä haittoja. Mitä pidemmän aikaa nikotiinituotteita käyttää, sitä vaikeampaa myös lopettaminen on, ja sitä suuremmat haitat käytöstä voi sinulle tulla. Uskon, että sinä kyllä pystyt lopettamaan käytön. Tukea lopettamiseen löydät esimerkiksi Fressis.fi-sivuston Lopettamisen tuen sisällöistä.
Mukavaa syksyä sinulle!
Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. 😊 Hienoa, että olet pysähtynyt pohtimaan tätä asiaa!
Suurin osa nikotiinipussien haitoista liittyy siihen, että ne sisältävät suuria määriä nikotiinia. Perinteiseen nuuskaan nähden nikotiinimäärät voivat olla jopa moninkertaiset ja nikotiinia olla vaarallisen paljon. Nikotiini on paitsi myrkky, myös voimakasta riippuvuutta aiheuttava aine, ja sillä on myös monia muita haittavaikutuksia aivojen ja kehon toiminnalle. Sen sijaan että listaisin tähän haittavaikutuksia, vinkkaan sinulle Fressiksen artikkelin, josta voit lukea niistä tarkemmin. Löydät sen täältä. Artikkelin lukemisen jälkeen voit myös testata tietosi nikotiinista Fressiksen nikotiinitestillä.
Nikotiinipussien haittavaikutukset suun terveyteen ovat vasta tutkimusten kohteena. Osa haittavaikutuksista kuitenkin jo tiedetään. Nikotiinipussin käyttö aiheuttaa ärsytystä ja mekaanista vauriota ikenille, mikä voi johtaa ikenien vetäytymiseen. Lisäksi nikotiinipussien sisältämä nikotiini voi vaikuttaa suun mikrobiomiin, eli muuttaa suun bakteerien tasapainoa. Tämä voi lisätä tulehduksellisten bakteerien määrää, mikä puolestaan voi lisätä riskiä hampaiden kiinnityskudosten sairauksiin, kuten ientulehdukseen ja parodontiittiin. Jos siis käyttää nikotiinipusseja, on entistäkin tärkeämpää huolehtia suun hygieniasta: pestä hampaat kaksi kertaa päivässä fluorihammastahnalla ja käyttää hammaslankaa/hammasväliharjaa.
Viestistäsi ei käy ilmi, käytätkö itse nikotiinipusseja, mutta jos käytät, haluan haastaa sinua pohtimaan, voisiko lopettaminen olla sinulle ajankohtaista? Millaista hyötyä sinulle voisi lopettamisesta olla? Se on helpompaa, mitä aikaisemmassa vaiheessa käyttöä sen tekee. Jos haluat saada vinkkejä ja tukea nikotiinipussien käytön lopettamiseen, tutustu Fressiksen lopettamisen tuen sisältöihin. Lopettaminen voi tuntua vaikealta, mutta se on mahdollista ja ainoa tapa varmistaa, että välttyy nikotiinituotteiden käytön haittavaikutuksilta.
Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää aiheesta, laita meille rohkeasti uusi viesti! Mukavaa loppuvuotta 😊