Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Hienoa, että olet alkanut pohtimaan nuuskan haittoja. Voisit käydä lukemassa niistä lisää Fressiksen tietopankista. On tavallista, että ensimmäiset kokeilukerrat aiheuttavat hyvinkin voimakkaita tuntemuksia. Nämä tuntemukset johtuvat siitä, että keho ei ole tottunut nuuskan sisältämään nikotiiniin. Kun nikotiinia käyttää toistuvasti, se muuttaa aivoja. Sietokyky eli toleranssi kasvaa ja samojen vaikutusten kokemiseksi tarvitaan aiempaa enemmän nikotiinia. Toleranssisi nikotiinille on siis luultavasti kasvanut, niin kuin arvelit itsekin.
Jatkuva altistuminen nikotiinille ei ole sinulle kuitenkaan hyväksi. Se mm. rasittaa kehoa ja voi aiheuttaa muutoksia aivoissa ja vaikuttaa esimerkiksi uuden oppimiseen. Nikotiinin haitoista voit myös lukea lisää Fressiksen sivuilta. Vieroitusoireiden kokeminen puolestaan on hyvin yksilöllistä, joku kokee vahvojakin vieroitusoireita hyvinkin nopeasti, ja toinen ei välttämättä koe niitä koskaan.
Nuuskaaminen ei siis missään nimessä ole sinulle hyväksi, niinpä kehotan sinua vahvasti pohtimaan lopettamista. Uskon sinun onnistuvan helposti, varsinkin kun vieroitusoireet eivät ole riesanasi 😉 Vinkkejä lopettamiseen voit käydä lukemassa Fressiksen sivuilta.
Tsemppiä ja kivaa loppukesää!