Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Raiskaus
Seksuaalinen väkivalta Entä jos minut on raiskattu. Minulla ei ole ikinä ollut kuukautisia ja huolestuttaa alkavatko ne edes (olen siis 12).
Fressis

Hei!

Raiskaus on aina rikos ja tekijä on tilanteesta vastuussa. Hyvä, että kirjoitit rohkeasti meille, sillä sinulla on oikeus tukeen ja apuun.

Tilanteessa on tärkeää, ettet jää yksin. Kannustan sinua kertomaan asiasta jollekin turvalliselle aikuiselle. Voisiko turvallinen aikuinen olla esimerkiksi oma vanhempi, koulun terveydenhoitaja tai opettaja? Aikuinen voi tukea sinua asian kohtaamisessa ja käsittelyssä sekä rikosilmoituksen teossa, jonka kautta on mahdollista saada tekijä vastuuseen teosta.

Jos et löydä lähipiiristäsi turvallista aikuista, voit olla yhteydessä esimerkiksi maksuttomaan Raiskauskriisikeskuksen puhelinpalveluun, jonka kautta voit keskustella tilanteestasi asiantuntevan henkilön kanssa ja pohtia kuinka tilanteessa tulisi edetä. Voit olla myös suoraan yhteydessä poliisiin ja tehdä rikosilmoituksen.

Olit myös huolissasi kuukautisten alkamisesta. Kuukautisten alkamisikä on 10-16 ikävuoden välillä, keskimäärin 12-13 vuoden iässä. Jos olet huolissasi omasta kehostasi, keskustele rohkeasti myös siitä jonkun turvallisen aikuisen kanssa.

Huolestuneena ei tarvitse jäädä yksin, vaan aikuisten tehtävänä on auttaa ja tukea sinua.

Oliko vastauksesta hyötyä?