Kysymys & vastaus

Hei ja kiitos kysymyksestä! Syöpäriskiä on sinun tai kenenkään kohdalla tarkalleen vaikea arvioida. Sinulla on todennäköisesti ollut kyseessä itsekseen jo aikoinaan parantunut ja harmiton HPV-infektio, jolloin syövän kehittyminen nyt 25 vuoden jälkeen tuon todetun infektion seurauksena on kyllä erittäin epätodennäköistä.

Nykyisen tietämyksen mukaan pitkittynyt HPV-infektio eli ihmisen papilloomaviruksen aiheuttama tulehdus on kohdunkaulan syövän tärkein riskitekijä. Syövän syntyyn tarvitaan siis tällainen pitkittynyt infektio, jonka seurauksena hiljalleen tulee syöpään johtavia pahanlaatuisia muutoksia. Syövän kehittymiseen kuluu vuosia, keskimäärin kymmenen vuotta. HPV-infektiot ovat yleisesti ottaen hyvin yleisiä, oireettomia ja paranevat itsekseen. Suurin osa ihmisistä saa HPV-infektion elämänsä aikana. Erityisesti nuorilla ihmisillä HPV-infektiot ovat hyvin yleisiä ja paranevat lähes aina. HPV-tyyppejä on erilaisia, toiset ovat harmittomia ja toiset ärhäkämpiä, herkemmin syöpää aiheuttavia. HPV tarttuu ihmisestä toiseen iho- ja limakalvokontaktissa, yleensä seksissä. Tietyt HPV-tyypit voivat tosiaan aiheuttaa naisen kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien syöpää sekä lisäksi myös nielun ja peräaukon syöpää.

HPV:n aiheuttamia syöpiä voidaan onneksi ehkäistä. Suomessa on kansallinen kohdunkaulan syövän seulontaohjelma, johon naiset saavat kutsun viiden vuoden 25- tai 30-vuotiaasta ylöspäin kotikunnasta riippuen. Seulonnassa syövän esiaste ja yleisimmin syöpää aiheuttavat HPV-infektiot voidaan todeta ja esiasteet hoitaa ennen kuin itse syöpä kehittyy.

Kannattaa ehdottomasti myös välttää tupakointia, koska tupakointi pitkittää HPV-infektion paranemista. Kondomi suojaa noin 70 %:lta HPV-tartunnoista. Samalla kondomi suojaa myös muilta seksitaudeilta. Erityisesti klamydian on myös todettu lisäävän HPV-infektion etenemistä syöväksi. Uuden seksikumppanin kanssa kannattaa siis käyttää kondomia tai suuseksisuojaa seksitavan mukaan. Nykyään Suomessa HPV-rokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan ja annetaan 11-vuotiaille tytöille ja kohta ehkä myös pojille. Rokote suojaa juuri näiltä ärhäkämmiltä HPV-infektioilta. Rokotteen teho on paras, kun se otetaan ennen seksielämän aloittamista.

Riippuen tilanteestasi on mahdollista, että voit saada vielä uuden HPV-infektion. Se ei välttämättä johda mihinkään vakavaan. Sinulla on myös onneksi useampi keino suojautua jatkossakin kohdunkaulan syövältä! Oli rokotetta otettuna tai ei, kaikkien naisten, myös sinun, kannattaa käydä säännöllisesti seulonnassa aina kutsun tullessa. Jos tupakoit, kannattaa lopettaa. Jos et tupakoi, loistavaa! Lisäksi elämäntilanteesi mukaan sinun kannattaa suojautua seksissä, jos sinulla on vaihtuvia kumppaneita.

Voit lukea lisää HPV:stä Fressiksestä. Kohdunkaulan syövän seulonnasta löydät lisää tietoa Ilmansyöpää -sivulta. Jos asia jäi vielä mietityttämään, voit keskustella asiasta luottamuksellisesti Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelussa esimerkiksi chatin kautta.

Tsemppiä kevääseen!

Fressis