Seksi
Nimimerkki: Hmmm

HPV:n parantuminen

En tiiä onko mahdollista että oon saanu hpv infektion 8.v ( kaverin kanssa leikittiin) mutta kuitenkin (jos) olisin saanut tuolloin hpv infektion olisiko se jo parantunut? Parantuuko myös tuon ikäisillä hpv infektiot lähes aina itsestään? Vai vaaniiko minua vanhempana syöpä? olen nyt 14.v

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

HPV eli ihmisen papilloomavirus tarttuu iho- tai limakalvokontaktin kautta yleensä seksissä ihmisestä toiseen. Suurin osa ihmisistä saa HPV-infektion jossain vaiheessa elämäänsä. Etenkin nuorilla HPV-infektiot paranevat parin vuoden aikana lähes aina itsekseen. Elimistön oma puolustusjärjestelmä siis taltuttaa viruksen.

Ihmisen papilloomaviruksia on erilaisia ja vain osa HPV-tyypeistä aiheuttaa syöpää. Näitä HPV-tyyppejä kutsutaan myös suuren riskin HPV-tyypeiksi. HPV voi aiheuttaa sukuelinten, peniksen, peräaukon ja nielun- ja suun alueen syöpiä. Nuorilla syöpä on kuitenkin todella harvinainen! Syövän syntymiseen vaaditaan suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama pitkittynyt infektio. Kaikki suuren riskin HPV-infektiot eivät suinkaan pitkity ja pitkittyneen infektionkin lisäksi tarvitaan myös muita syöpää edistäviä tekijöitä. Syövän riskiä lisää muun muassa tupakointi ja muut seksitaudit (erityisesti klamydia).

Sinulla ei siis todennäköisesti ole tässä syytä huoleen. Lisätietoa HPV:sta voit halutessasi lukea Fressiksestä. Samasta aiheesta ovat kysyneet myös nimimerkit Yhyy ja Hpv.

Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?