Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että elämässä on pieniä, mukavia tekemisiä päivittäin. Sellaisia voivat olla esimerkiksi musiikin kuuntelu, kavereiden kanssa juttelu, harrastus, lehden lukeminen, blogin pitäminen, lemmikkien kanssa touhuaminen. Arjen mukavien asioiden ei tar­vitse olla suurta tai erikoista. Pääasia, että mukavia hetkiä löytyy.

Vaikka tuntuisi, että koko päivä on mennyt penkin alle tai olo on tylsä, on hyvä opetella huomaamaan pienet ja mielihyvää tuottavat asiat. Voit harjoitella tätä miettimällä jokaisen päivän päätteeksi: mitä pientä hyvää oli tässä päivässä? Harvoin arkipäivä on ilotulitusta ja glamouria, eikä niin tarvitsekaan olla. Arjen hyvä mieli voi tulla pienistä asioista.

Positiivisia ajatuksia ja fiiliksiä tuova harrastus lisää mielihyvän tunteita, kuten tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Nuoret, joilla ei ole mitään harrastusta, kärsivät useammin tylsyyden tunteista ja yksinäisyydestä.

Säännöllinen harrastus tuo lisäksi hyvää rytmiä viikkoon ja antaa tilaa harrastusten kautta löytyville kaverisuhteille. Nuorten tyytyväisyys itseen ja omaan arkeen lisääntyy oman harrastuksen myötä. Tässä laatu korvaa määrän. Joka päivälle ei ole tarkoituksenmukaista olla omaa harrastusta. Pari hyvää ja tärkeää juttua riittää. Oleellista on, että nautit harrastuksistasi ja saat niistä hyvän fiiliksen ja mielen.

Etsitkö itsellesi omaa harrastusta tai kaipaatko uusia ideoita tekemiselle?

Voit miettiä ensin, pidätkö ennemmin yksin vai ryhmässä toimimisesta? Entä oletko kiinnostunut luovista asioista, kädentaidoista, musiikista, liikkumisesta, kirjoittamisesta, rentoutumisesta vai ruuanlaitosta?

Voit kysellä kaupunkisi nuorisotalolta, nuorten palveluohjauspisteiltä tai koulukuraattorilta lähialueesi harrastusmahdollisuuksista. Usein viidakkorumpu toimii hyvin: kysy suosituksia kavereilta, googlaa harrastuspaikkoja alueeltasi. Lähtekää kokeilemaan kaverin kanssa uutta juttua ensin yhdessä. Useissa harrastuksissa tarjotaan ensimmäinen kokeilukerta maksutta, jolloin voit testata, mitä pidit.

Harrastaa voi myös ilmaiseksi tai hyvin edullisesti. Testaa uimahalli, skeitti- ja skuuttipuisto, lenkkipolut, lähiliikuntapuistot ja ulkojäät. Ulkoiluta koiraa, retkeile luonnossa, tee musiikkikappaleita tai minielokuvia ilmaisohjelmilla, piirrä sarjakuvaa, maalaa, pelaa korttia, tee käsitöitä tai kokeile geokätköilyä.