Unentarvettamme säätelee kaksi mekanismia. Niistä ensimmäinen on aivojemme keskuskello. Sen avulla tiedostamme, missä kohden vuorokautta mennään. Keskuskello kertoo myös, koska olisi oikea aika käydä nukkumaan ja koska herätä.
Toinen mekanismi on kertyvä unentarve. Se pakottaa lopulta nukahtamaan, vaikka keskuskello olisi sekaisin tai sen viestit yrittäisi jättää huomioitta.
Hyvää unta varten kannattaa kuunnella keskuskelloaan ja mennä nukkumaan, kun nukuttaa. Näin myös herää yleensä virkeänä, riittävien unien jälkeen.
Keskuskello antaa nukahtamiselle luonnollisen hetken eli niin sanotun uni-ikkunan. Se on hetki, jolloin keskuskellomme mielestä olisi hyvä aika mennä maate. Tästä aivomme viestivät meille uneliaisuuden tunteella. Uni-ikkuna ei kuitenkaan kestä ikuisesti ja sen ohittaminen voi kostautua – myöhemmin yöllä unenpäästä kiinni saaminen voi olla vaikeampaa.
Myöskään pidempi univaje ei helpota unen saantia, vaan päinvastoin yleensä hankaloittaa sitä.
Ihmisen keskuskello ei kuitenkaan ole erikoisen tarkka, vaan tarvitsee ajassa pysyäkseen ulkoisia ärsykkeitä, kuten valon ja pimeän vaihtelua. Siksi pimeinä talviaamuina voi olla vaikea herätä, vaikka unta olisikin saanut jo riittävästi.
