Hakusi: kohdunnapukka / Näytetään 4 kysymystä / Tyhjennä valinta
Seksi

Hei,

Hyvä kun laitoit meille viestiä, koska asia selvästi huolettaa sinua.

Kuulostaa melko varmasti siltä, että kuvailemasi ”outo patti” emättimessä on emättimen pohjassa oleva kohdunsuu, eli kohdunnapukka. Se on täysin normaali kohta emättimessä, eikä sinun tarvitse olla siitä huolissasi. Kohdunnapukasta alkaa reitti kohti kohtua: ensin on kohdun kaulakanava ja sen perässä itse kohtu. Kohdunnapukka on tasaisen pyöreä, tiiviimpi ja ”kovempi” kohta verrattuna pehmeään ja joustavaan emättimeen.

Kohdunnapukassa voi tuntea jonkin verran kipua, varsinkin jos sitä tökkii. Siksi myös yhdyntäseksiä harrastaessa jotkut saattavat joissain asennoissa tuntea hieman epämukavaa kipua syvällä emättimessä tai alavatsalla. Se on silloin kohdunnapukka, joka siellä aristelee. Kaikki on siis kunnossa, eikä sinulla ole syytä huoleen! Jos asia sinua kuitenkin vielä mietityttää, ole vain rohkeasti yhteydessä lääkäriin tai esimerkiksi opiskelijaterveydenhuoltoon.

Hyvä että pidät huolta intiimihygieniastasi. Emättimen sisälle ei kuitenkaan ole tarpeen suihkuttaa vettä, koska emätin puhdistaa itse itsensä muun muassa valkovuodon avulla. Liian tiheät pesut voivat häiritä emättimen normaalia bakteerikantaa. Alapesu on hyvä tehdä päivittäin lämpimällä vedellä, ja tosiaankin lämmin vesi riittää, eikä saippuan käyttö ole tarpeen. Jos saippuaa haluaa kuitenkin käyttää, tulisi sen olla intiimialueelle tarkoitettua saippuaa (pH alle 7), joka ei vaikuta limakalvojen luonnolliseen happamuuteen haitallisesti.

Samasta aiheesta ovat kysyneet Fressiksessä myös muut nuoret.

Fressis
Seksi

Hei!

Arvelisin, että viittaat tuolla ”kovalla kohdalla” emättimen pohjassa olevaan kohdunsuuhun eli kohdunnapukkaan. Siitä alkaa reitti kohti kohtua: ensin on kohdun kaulakanava ja sen perässä itse kohtu. Kohdunnapukka on tasaisen pyöreä, tiiviimpi ja ”kovempi” kohta verrattuna pehmeään ja joustavaan emättimeen. Sinun ei tarvitse siis olla siitä huolissasi.

Jos sinulla on muuta syytä epäillä raskautta (kuukautisesi ovat myöhässä tai esimerkiksi ehkäisy pettänyt), suosittelen tekemään raskaustestin, jotta saat asiaan varmuuden.

Jos emättimen kovempi kohta sinua vielä mietityttää tai huolestuttaa, tai sinulla on jotain muita ”oireita”, ole vain rohkeasti yhteydessä lääkäriin tai esimerkiksi opiskelijaterveydenhuoltoon.

Kivaa syksyä!

Fressis
Seksi

Moikka! Kohdunnapukka on yleensä emättimen perällä ja sitä ei voi nähdä itse. Kohdunnapukka on kyllä tunnusteltavissa joskus omillakin sormilla. Kohdunnapukan keskellä on tosiaan kohdunsuu, joka johtaa kohdunkaulan kanavaan ja sitä kautta kohtuun. Kuukautisveri valuu kohdusta kohdunkaulan kanavaa pitkin kohdunsuulta ulos. Jos kohtu on päässyt laskeutumaan, on mahdollista, että kohdunnapukkakin on tällöin laskeutunut lähelle emättimen suuta. Tämä tulee tosin kyseeseen yleensä vanhemmilla naisilla, kun lantionpohjan tukikudokset ovat löystyneet.

Emättimen suun seutuvilla sijaitsevat noin senttimetrin kokoiset Bartholinin rauhaset, jotka erittävät limaa ja kosteuttavat emätintä. Joskus nämä rauhaset voivat tulehtua, jolloin alue punoittaa, on turvonnut ja arka. Myös märkäeritettä voi tulla. Joskus tulehduksen seurauksena voi kehittyä kysta eli nestettä sisältävä rakkula. Oireettomalle kystalle ei tarvitse tehdä mitään. Jos kysta on kookas, se voi haittaa yhdyntöjä ja voidaan tarvittaessa tyhjentää tai poistaa toimenpiteellä.

Näin ”sähköpostitse” on valitettavasti kuitenkin mahdotonta vastata kysymykseesi, koska näkemättä tilannetta ei voi arvioida mitenkään luotettavasti. Näin ollen sinun kannattaisi hakeutua lääkärin vastaanotolle, etenkin jos patti on tulehtuneen oloinen.

Fressis
SeksiYleinen

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Kuulostaa melko varmasti siltä, että löytämäsi ”patti” on emättimen pohjassa oleva kohdunsuu eli kohdunnapukka. Siitä alkaa reitti kohti kohtua; ensin kohdun kaulakanava ja sen perässä itse kohtu. Kohdunnapukka erottuu emättimestä juuri noin kuin kuvaat, se on tasaisen pyöreä, tiiviimpi ja ”kovempi” kohta verrattuna pehmeään ja joustavaan emättimeen.

Kohdunnapukassa voi tuntea jonkin verran kipua, varsinkin jos sitä tökkii. Siksi myös yhdyntäseksiä harrastaessa jotkut saattavat joissain asennoissa tuntea hieman epämukavaa kipua syvällä emättimessä tai alavatsalla. Se on silloin kohdunnapukka, joka siellä aristelee.

Kaikki siis kunnossa, eikä sinulla ole syytä huoleen!

Aurinkoista kevättä!

Fressis